FORENOM Matsiraportti: Lisäpiste sitkeälle KooKoolle

HIFK - KooKoo 2–3 JA (0-0, 0-0, 2-2, 0-1)

HIFK:n kahdeksan matsin marraskuu käynnistyi kotiottelulla KooKoota vastaan. Hyvätasoinen ja vähämaalinen vääntö Nordiksella päättyi vierasjoukkueen juhlaan jatkoajalla.

Kahteen ensimmäiseen erään ei nähty maalin maalia.

Sen sijaan vauhtia ja vähintään kohtalaisia maalipaikkoja riitti. Maalivahdit molemmissa päissä kenttää pitivät lukemat nollissa aina kolmanteen erään saakka.

Stadilaisten puolustaja Joonas Lyytinen puhkaisi kuparisen kolmannen erän toisella peliminuutilla. Rohkea nousu maalille ja tehokas viimeistely vei HIFK:n 1–0-johtoon ajassa 41:47.

KooKoo ei jäänyt takaiskua jossittelemaan, vaan tasoitusmaali syntyi ylivoimalla puolitoista minuuttia myöhemmin.

Lyytinen ampui illan toisensa siniviivalta alle kahdeksan minuuttia ennen täyttä aikaa.

Sitkeä kouvolalaisnippu tuli jälleen ylivoimalla rinnalle ja lukemista 2-2 lähdettiin jatkoajalle.

Jatkoaika ehti vanheta minuutin ja 23 sekuntia ennen vieraiden illan kolmatta ja lisäpisteen arvoista osumaa.

Ottelukooste ja valmentajien lehdistötilaisuus löytyvät Liigan sivuilta.

HIFK pelaa seuraavan matsinsa perjantaina 13. marraskuuta, kun Nordikselle vieraaksi saadaan KalPa.

Osta liput Ticketmasterista!

Joonas Lyytinen

Näytä kaikki uutiset