logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

HIFK kohtaa kovakuntoisen Ilveksen – ”Edellisistä matseista jäänyt sopivasti hampaankoloon”

play

Ilves–HIFK klo 18:30. Tsekkaa HIFK:n kokoonpano!

HIFK matkustaa tänään keskiviikkona Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Joukkueiden kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Nordiksella vierasjoukkueen voittoon lukemin 4–2. Stadilaiset lähtevät Hakametsään kuromaan joukkueiden välistä seitsemän sarjapisteen eroa kiinni.

”Kovat näyttöhalut”

Tänään Tampereella vastaan asettuu hyvässä vireessä oleva Ilves. Tamperelaisten seitsemän ottelun voittoputki katkesi ennen joulutaukoa ja edellisestä kuudesta pelistään Ilvekselle on kirjattu kaksi tappiota, kaksi voittoa ja kahdesti joukkue on ottanut lisäpisteen jatkoajalla.

HIFK:n 35-vuotias Ville Varakas uskoo, että tänään Hakametsässä nähdään hyvä lätkämatsi.

– Kovakuntoinen jengi vastassa, ”Vito” kertoo aamujään jälkeen Nordiksella.

– Meillä on kovat näyttöhalut ja edellisistä matseista on jäänyt sopivasti hampaankoloon. Parannettavaa on jäänyt, mutta uskon, että olemme tänään todella valmiina.

Puolustaja Mikko Kousan loukkaannuttua Vaasassa joulukuun lopussa, on Varakkaan vastuu ja peliaika noussut.

– Onhan se kivaa päästä vaikuttamaan myös ylivoimalla. Toivottavasti pystyn auttamaan ja tulisi joitakin onnistumisia sitäkin kautta ja saisimme maaleja aikaiseksi.

HIFK on ottanut sarjapisteitä viidestä viimeisestä matsistaan. Fikassa on kaksi kolmen pisteen voittoa ja kolme tappiota jatkoajalla tai voittolaukauskilpailussa. Näissä otteluissa stadilaiset ovat tehneet keskimäärin 2,8 maalia peliä kohden ja Varakas peräänkuuluttaa nimenomaan tehokkuutta.

– Pitäisi saada edelleen enemmän laukauksia kohti maalia ja painetta sinne maalinedustalle kiekottomiin äijiin. Lisää laadukkaita kuteja ja tehdään sitä kautta vastustajan maalinvahdin elämästä vähän vaikeampaa.

Muutoksia kokoonpanossa

Hämeenlinnassa viikonloppuna sattuneet loukkaantumiset vaikuttavat illan kokoonpanoon. Otto Paajasen rinnalla pitkään pelanneet Sebastian Dyk ja Teemu Turunen ovat sivussa ja ”Patin” laidoilla nähdään tänään Teemu Tallberg ja Ville Leskinen.

Torjuntavastuun Hakametsässä ottaa Atte Engren.

 

 

HIFK:N KOKOONPANO

Maalivahdit

53 Atte Engren
50 Frans Tuohimaa (varalla)

Hyökkääjät

18 Teemu Tallberg – 13 Otto Paajanen – 21 Ville Leskinen
85 Jesse Saarinen – 76 Jere Sallinen – 71 Michael Keränen
45 Micke Åsten – 15 Anton Lundell – 4 Iikka Kangasniemi
14 Teemu Engberg – 80 Thomas Nykopp – 19 Juho Keränen

Puolustajat

36 Joonas Järvinen – 34 Aleksi Laakso
28 Rony Ahonen – 57 Johan Motin
8 Ville Varakas – 6 Joonas Lyytinen
29 Tobias Winberg

Loukkaantuneet: Lennart Petrell (1 viikko), Juha Jääskä (4 viikkoa), Mikko Kousa (1-2 viikkoa), Markus Kankaanperä (day-to-day), Teemu Turunen (6-8 viikkoa), Sebastian Dyk (1 viikko)

IFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien ohjeiden mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu toipumisaika. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.

Ville Varakas

Näytä kaikki uutiset