logologo
HIFKJYP
ke 28.10.2020 klo 18:30

HIFK:n tähdistä kirkkaimmat – “Erkka” oli Hagmanin veroinen stara

"Hakin" tietävät kaikki, mutta keitä olivat "Erkka", "Frade" ja "Bebbe"?

HIFK juhlii tällä viikolla 123-vuotista historiaansa ja sen kunniaksi nostamme esiin palasia ja tarinoita seuran taipaleen varrelta. Varsinainen juhlapeli on perjantaina 16.10., jolloin Nordikselle saapuu vieraaksi Lukko.

Vuonna 1915 teini-ikäinen Erik Wilén käveli Eläintarhan kentälle Helsingin IFK:n yleisurheiluharjoituksiin. Siitä päivästä alkoi uskomaton menestystarina, jollaisia ei Suomen urheiluhistoriassa ole monta.

”Erkka” on monella mittarilla IFK:n kaikkien aikojen urheilija, sillä hän voitti urallaan 50 SM-kultamitalia, joista 29 tuli kuudessa eri juoksulajissa. Kaikkiaan mitaleja SM-kisoissa kertyi hämmästyttävät 73. Hänen paraatilajinsa oli 400 metrin aitajuoksu, jossa hän oli SM-tasolla lyömätön vuodesta 1917 uransa loppuun saakka.

Wilénin uran huippuhetki oli hopeamitali 400 metrin aitajuoksussa Pariisin olympialaisissa 1924. Hurjan toisen kierroksen juossut Wilén jäi lopulta sekunnin päähän maailmanennätysajalla voittaneesta Frank Morgan Taylorista. Wilén nousi hopealle vasta kisan jälkeen, kun toiseksi tulleen Charles Brookinsin juoksu hylättiin.

Toinen Wilénin uran kohokohdista oli ainoaksi jäänyt kaksintaistelu Paavo Nurmen kanssa 800 metrin juoksussa Kalevan Kisoissa. ”Erkka” paineli toisella kierroksella ohi ja kukisti edellisvuonna kolme olympiakultaa voittaneen legendan.

Wilén on yksi monista IFK:n urheilusankareista, jotka ovat vuosikymmenten aikana huudattaneet yleisöä eri puolilla Suomea ja etenkin Töölön monilla urheilupaikoilla.

Muita HIFK:n supertähtiä

Matti Hagman

”Hakki” on HIFK:n kaikkien aikojen paras jääkiekkoilija, todellinen Stadin kingi. Hagman oli klassinen sentteri, pelintekijä, joka dominoi kaukaloita nerokkaalla pelikäsityksellään. Hän voitti HIFK:ssa kolme Suomen mestaruutta ja neljä kertaa SM-liigan pistepörssin. Hagman raivasi 1970-luvulla tietä Pohjois-Amerikassa muille suomalaispelaajille pelattuaan NHL:n Boston Bruinsissa ja WHA:n Quebecissa kaudet 1976–1978 ja Edmonton Oilersissa 1980–1982.

HIFK on jäädyttänyt Hagmanin pelinumeron 20.

Bertel Storskrubb

”Bebbe” saavutti 25 Suomen mestaruutta lähinnä juoksussa, mutta yhden myös handiksessa ja kymmenen SM-kultaa viestijuoksussa. EM-kultaa hän voitti 400 aitajuoksussa vuonna 1946. Storskrubb taisteli talvi- ja jatkosodissa joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä.

Frans Karjagin

”Frade” Karjagin oli kahdessa lajissa IFK:n kirkkain tähtipelaaja 1930-luvulla. Kovaotteisena puolustajana tunnettu Karjagin voitti jalkapallossa neljä SM-kultaa ja jääpallossa kuusi SM-kultaa. Hän pelasi jalkapallossa 57 ja jääpallossa 12 maaottelua.

Näytä kaikki uutiset