Huomenna Hämeenlinnaan – Kerhon kanssa ollut tiukkaa

Anton Lundell on tehnyt tehot 2+1 tällä kaudella HPK:ta vastaan.

HIFK kohtaa keskiviikkona HPK:n Hämeenlinnassa. Joukkueiden kauden viidennessä kohtaamisessa panokset ovat kovat, kun jengit löytyvät peräkkäisiltä sijoilta pudostuspeliviivan molemmin puolin. Kerho on pelannut yhden ottelun stadilaisia enemmän.

Tasaista vääntöä

HIFK:n ja HPK:n kohtaamiset tällä kaudella ovat olleet järjestäen tasaisia. Ainoastaan kauden ensimmäinen mittelö ratkesi suuremmalla kuin yhden maalin erolla.

Kahdesti 60 minuutin jälkeen ottelu on ollut tasatilanteessa. Sarjapisteet ovat toistaiseksi jakautuneet tasan 6–6.

 

20.9.2019 HIFK – HPK 2 — 4
21.9.2019 HPK – HIFK 4 — 5 JA
3.12.2019 HIFK – HPK 3 — 2
4.1.2020 HPK – HIFK 3 — 2 VL

Erikoistilanne pelaaminen on ollut isossa osassa joukkueiden välisissä kamppailuissa.

HIFK on tehnyt 12 maalistaan kolmasosan ylivoimalla HPK:n verkkoon yv-prosentin ollessa huima 30,8.

Kerho on puolestaan onnistunut 13 kertaa maalinteossa, joista kaksi on syntynyt ylivoimalla. Ylivoimamahdollisuuksia HPK:lla on ollut kymmenen, joten onnistumisprosentti on tasan 20.

Kiekko tippuu jäähän keskiviikkona Hämeenlinnassa klo 18:30.

Nordiksella skulataan seuraavan kerran perjantaina, kun TPS saapuu Turusta Stadiin. Liput matsiin Ticketmasterista!

Näytä kaikki uutiset