logologo
HIFKSaiPa
ti 05.01.2021 klo 18:30

Miro Karjalainen: Silmät auki ja pää ylhäällä

play

Puolustaja Miro Karjalainen pelasi Yhdysvalloissa East Coast Hockey Leaguessa kaudella 2016-2017.

Stadiin tällä kaudella palannut järkälemäinen puolustaja Miro Karjalainen on ehtinyt ihastuttaa HIFK:ssa nyt 15 matsin ajan. Parimetrinen puolustaja on pelannut kovaa omilla avuillaan ja laukonut myös kaksi maalia joukkueelleen. Jäähyminuutteja Liigassa on toistaiseksi kertynyt 47.

Karjalainen lähti HIFK:n A-junioreista vuonna 2016 Yhdysvaltoihin ECHL-sarjaan ja Idaho Steelheadsin joukkueeseen.

NHL:n farmiliigan farmiliiga tarjosi unohtumattomia kokemuksia silloin 20-vuotiaalle nuorelle miehelle.

– Se vuosi aukaisi ovia ja ainakin kokemuksia tuli. Se oli hauska ja hieno vuosi.

Dallas Starsin viidennellä kierroksella vuonna 2014 varaama Karjalainen luonnehtii ECHL:aa viihdyttäväksi sarjaksi.

– Siellä pelataan kovaa. Jokaisessa pelissä sattuu ja tapahtuu. Siellä ei rauhallista peliä ollut, vaan koko ajan sai olla silmät auki ja pää ylhäällä.

Ottelut vetivät säännöllisesti useita tuhansia viihteen ystäviä katsomoihin. Kaikki eivät toki saapuneet paikalle seuraamaan lätkää.

– Kyllä yleisö usein tuli paikalle katsomaan tappeluita ja taklauksia ja yllättyivät, että “Oho, tässä tuli lätkääkin mukana”.

Parimetrinen ja parikymppinen eurooppalainen sai myös osansa huomiosta.

– Se oli toinen tai kolmas peli, kun jouduin ensimmäisen kerran hippasille. Siinä oli ihan perus maalineduskahakka ja tönäisin kaverin pois siitä. Sitten sieltä tuli joku ilmoittamaan, että anna olla viimeinen kerta. Siinä sitten hieman koppavana parikymppisenä paukuttelin henkseleitä ja kysyin, että “Mitä ajattelit tehdä asialle?”. Seuraavassa vaihdossa sitten selvisi mitä siinä liigassa asioille tehdään. Mulla on Instagramissa kuvakin siitä kahakasta. Kyllä siinä painissa oli mulle vaan hopeaa jaossa.

Jenkkikokemus on muovannut Karjalaista sellaiseksi, mitä hän tänäpäivänä on.

– Suoraan vanhempien ruokapöydästä muutin ensimmäistä kertaa omilleni rapakon taakse. Kyllä siinä alkuun olin useasti sormi suussa, että miten pesukoneet toimii ja näin.

– Ihmisenä kasvoin eniten sillä reissulla. Pelillisesti pääsin myös oppimaan tiettyjä asioita kantapään kautta, mutta positiivinen kokemus se oli kaikkinensa niin pelin kuin elämänkin kannalta.

Katso koko haastattelu videolta!

Miro Karjalainen

Näytä kaikki uutiset