logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

SVEA Matsiraportti: Engren pelasi huippumatsin Hakametsässä

Ilves–HIFK 2 – 3 JA (1-1, 1-0, 0-1, 0-1)

HIFK matkusti keskiviikkona viikon ensimmäiseen matsiinsa Tampereelle. Vastassa oli hyvään vireeseen yltynyt Ilves ja luvassa oli työntäyteinen ottelu.

Ajoittain kovaan kotijoukkueen mankeliin joutunut stadilaisjoukkue onnistui tulemaan matsissa kahdesti takaa tasoihin. Kahden maalin iltaa viettänyt Ville Leskinen nousi ottelun ratkaisijaksi jatkoajalla.

 

 

 

Tulikuuma Engren piti HIFK:n mukana

Ottelun ensimmäinen erä oli yleisöystävällistä lätkää. Molemmissa päissä tapahtui, vauhtia riitti ja rehtejä taklauksia jaettiin puolin ja toisin.

Erän molemmat maalit syntyivät ylivoimalla. Ensin Ilves osui ottelussa upeasti torjuneen Atte Engrenin selän taakse reilut kolme minuuttia pelin alkamisesta.

Viisi minuuttia myöhemmin HIFK pääsi kokeilemaan ylivoimalla. Michael Keräsen poikkikentänsyöttö kilpistyi Ilves-pakin luistimeen ja kimposi onnekkaasti maaliverkkoon saakka.

Toisessa erässä kotijoukkue piti paineen stadilaisten puolustusalueella. Rummutus tuotti kertaalleen tulosta ja kolmanteen erään lähdettiin Ilveksen 2–1-johdossa. Engren otti toisessa erässä useita isoja torjuntoja ja 40 minuutin jälkeen HIFK-veskarille oli kirjattu 22 koppia.

Ottelun kolmannessa erässä näytti pitkään siltä, ettei vierasjoukkue saa kunnollista kiriä päälle. HIFK:n kärsivällisyys kuitenkin palkittiin kuusi minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Ville Leskinen tuli vauhdilla hyökkäysalueelle. ”Lese” haki kovalla syötöllä takatolpalle edennyttä Jesse Saarista, mutta kiekko suuntautui toistamiseen onnekkaasti vastustajan luistimesta Ilves-maaliin.

Hakametsässä ratkaisu siirtyi jatkoajalle. HIFK taisteli lisäpisteestä neljännen kerran viiteen edelliseen otteluun. Kolme edellistä oli päättynyt vastustajan eduksi, mutta tänään Leskinen viimeisteli voitto-osuman Anton Lundellin oivallisesta tarjoilusta.

HIFK:n matsit jatkuvat heti huomenna torstaina Nordiksella SaiPaa vastaan.

Osta liput matsiin Ticketmasterista!

Atte Engren

Näytä kaikki uutiset