logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

SVEA Matsiraportti: Sarjapisteet jäivät Tampereelle

Ilves–HIFK 3 – 2 (1-2, 0-0, 2-0)

HIFK matkusti viikon viimeiseen matsiinsa Tampereelle. Kaksi kauden kolmesta aiemmasta kohtaamisesta voittanut stadilaisjoukkue jäi lauantaina pisteittä Hakametsässä Ilveksen kolmannen erän rynnistyksen johdosta.

 

 

Jos videot eivät näy:

Lehdistötilaisuuden löydät täältä.

Ottelukoosteen näet täältä.

Viimehetkien ratkaisu

Kotijoukkue teki ottelun avausmaalin ylivoimalla viiden peliminuutin jälkeen.

Ote siirtyi takaiskun jälkeen HIFK:lle ja tulosta syntyi ensimmäisen erän lopulla.

Ensin Teemu Tallberg toi stadilaiset tasoihin ylivoimalla ajassa 17:47. Teemu Turunen vei vieraat johtoon vain 13 sekuntia myöhemmin lyömällä oman tolppalaukauksensa jälkeen kiekon verkkoon.

Toinen erä oli maaliton, mutta kolmanteen tuli sisuuntunut Ilves.

Tamperelaiset tasoittivat ottelun, kun erää oli pelattu reilut neljä minuuttia. Maalinsa jälkeen kotijoukkue piti paineen HIFK:n puolustusalueella eikä stadilaiset päässeet juurikaan maalipaikoille.

26 kertaa ottelussa torjunut Atte Engren piti joukkuettaan pelissä isoilla torjunnoillaan, mutta joutui antautumaan vain reilu minuutti ennen täyttä aikaa ja Ilves voitti ottelun lukemin 3—2.

HIFK pelaa seuraavan ottelunsa tiistaina Kouvolassa KooKoota vastaan.

Näytä kaikki uutiset