logologo
HIFKIlves
la 03.10.2020 klo 17:00

Tuohimaa: ”Mitä vaan voi tapahtua koska vaan ja ihan tyhjästä”

3v3 Super Series starttaa elokuussa Turussa, jatkuu Tampereella ja huipentuu Stadissa 11.9.

Kolmella kolmea vastaan pelattavat turnausottelut ovat uutta Suomessa ja mahdollisuuden niiden näkemiseen tarjoavat HIFK, Ilves, Kärpät, Tappara ja TPS. Turnaus pelataan neljän päivän aikana kolmessa kaupungissa ja ottelut ovat kestoltaan 2 x 10 minuuttia. Helsingissä 11.9. pelattavissa pudotuspeleissä peliaika on 2 x 15 minuuttia.

Uutinen turnauksesta julkistettiin perjantaina ja vastaanotto oli pelaajien keskuudessa innostunut.

– Mielenkiintoinen juttu. Viiden minuutin jatkoaikaa enempää ei ole tullut pelattua kolme kolmosta muuten kuin treeneissä. Kyllä minä tästä tykkään, ja voi olla, että veskarikin pääsee mailan kanssa sohimaan siellä vähän enemmän kuin normaalisti, sanoo HIFK:n maalivahti Frans Tuohimaa.

Maalivahdille peli on tasavajaalla pelattaessa hyvin erilaista kuin normaalisti. Jos varsinaisella peliajalla läpiajoja tulee eteen hyvin harvoin, kolmella kolmea vastaan vaarallisia tilanteita syntyy jatkuvasti, vuorotellen molempiin päätyihin.

– No elo-syyskuun turnauksen matseissa varmasti sattuu ja tapahtuu. Kolmella kolmea vastaan pelatessa koko ajan joutuu olemaan vähän varpaillaan, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Viiden minuutin jatkoajalla on aina jännittynyt olo koko ajan. Ihan mitä vaan voi tapahtua koska vaan ja ihan tyhjästä.

Yksi maalivahdin tehtävistä on ohjata kenttäpelaajien pelaamista. Veskari näkee tilanteet vähän laajemmasta perspektiivistä ja pystyy usein ennakoimalla ohjaamaan peliä. Kolmella kolmea vastaan tämä korostuu entisestään, kun vaarallisia tilanteita avautuu jatkuvasti.

– Tykkään käyttää ääntä muutenkin kaukalossa, mutta kolmella kolmea vastaan tapahtuu koko ajan niin paljon, ja tuntuu että siellä pitää mölistä enemmän kuin varsinaisella peliajalla. En toki tiedä, onko siitä mitään hyötyä, mutta itse olen varmaan vähän normaalia enemmän äänessä, Tuohimaa naurahtaa.

Maalimäärää on vaikea ennakoida, sillä 3v3-pelaamista voi lähestyä kahdella tavalla: upporikasta ja rutiköyhää tai sitten ottaa kyttäystaktiikka käyttöön.

– Jotenkin tuntuu siltä, että maalimäärä riippuu vastustajasta. Tilanteita tulee tosi paljon tai sitten kytätään vain sitä yhtä kunnon paikkaa ja isketään sitten.

– Veikkaan, että matseissa voittajajoukkue tekee kolme maalia.

Lue uutinen 3v3 Super Seriesistä tästä linkistä!

Näin pelataan, tässä turnauksen säännöt

Otteluohjelma on julkistettu, katso tästä milloin HIFK pelaa!

Näytä kaikki uutiset