logologo
HIFKIlves
la 12.10.2024 klo 17:00

FORENOM Matsiraportti: HIFK:lle ensimmäinen kiinnitys

HIFK - Kärpät 3–2 (1-0, 0-0, 2-2)

HIFK aloitti pudotuspeliurakkansa maanantaina Nordiksella. Puolivälieräsarja Kärppiä vastaan alkoi juuri kuten ennakkoon pystyi kuvittelemaan. Ensimmäinen osa oli tasainen viimeiseen vihellykseen saakka.

 

Duunarien maanantai

Ottelu lähti käyntiin hienoisella vierasjoukkueen paineella. Kärpät pystyi luomaan ensimmäiset viisi minuuttia hyökkäyspainetta kotijoukkuetta vaarallisemmin.

Erän vanhetessa myös HIFK sai koneita käyntiin ja alkoi ottaa otetta pelistä.

Ottelusarjan ensimmäistä maalia saatiin odottaa lähes vartin verran. Teemu Tallberg sai kunnian ampua HIFK:n kauden 2020-2021 ensimmäisen pudotuspeliosuman. Maali syntyi Mikko Kousan ja Henrik Borgströmin esityöstä.

Toisessa erässä nähtiin playoff-henkeä kamppailun muodossa, mutta maalit jäivät tekemättä.

Kolmannessa erässä läpi koko ottelun pirteästi esiintynyt HIFK:n nimellinen nelosketju ratkaisi ottelusarjan ensimmäisen kiinnityksen kotijoukkueelle.

Ajassa 42:19 Micke Åsten (2+0) iski illan ensimmäisen maalinsa. Miro Väänäsen lättysyöttö löysi ”Muulin” lapaan ja Åsten löi oman laukauksensa irtokiekon ohi Kärppä-vahdin.

Hetkeä myöhemmin Åsten otti kaksiminuuttisen huitomisesta, ja vierasjoukkue kavensi ylivoimalla lukemiksi 1-2.

Lopullinen ratkaisu nähtiin ajassa 59:20. Kärpät haki tasoitusta ilman maalivahtia ja myllytti HIFK:n puolustusalueella.

HIFK:n duunariketju taisteli kuitenkin kiekon itselleen, Juho Keränen nosti hyökkäyksen ja tarjoili Åstenille paikan tuplata pudotuspeliuransa maalimäärän, eikä ”Muuli” paikastaan erehtynyt.

Kärpät onnistui kaventamaan vielä 28 sekuntia ennen täyttäaikaa, mutta tasoihin oululaiset eivät enää yltäneet.

Ottelun tilastot, lehdistötilaisuus sekä ottelukooste löytyvät Liigan sivuilta.

Sarja jatkuu heti tiistaina Nordiksella.

Micke-Max Åsten

Näytä kaikki uutiset