FORENOM Matsiraportti: Rasmus Heljanko iski voittomaalin Nordiksella

HIFK - Jukurit 4–0 (1-0, 2-0, 1-0)

HIFK pelasi viikon ainoan matsinsa keskiviikkona Nordiksella. Kauden neljäs kohtaaminen Jukureiden kanssa päättyi kolmannen kerran stadilaisten eduksi. Loppulukemat Nordiksella olivat 4–0.

Kauden ensimmäisiä

Ottelun ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä. Kumpikin joukkue pääsi myös testaamaan ylivoimaansa kahdesti erän aikana.

Erän ainoa maali syntyi kuitenkin tasaviisikoin. Ajassa 13:45 Rasmus Heljanko ampui Liigauransa ensimmäisen maalin Elis Heden ja Miro Väänäsen esityöstä.

Toisessa erässä HIFK pääsi niskan päälle. Kotijoukkueen yhdysvaltalaissentteri Alex Broadhurst osui kahdesti alle kolmen minuutin sisään, ja HIFK pääsi kolmanteen erään 3–0-johdossa.

Ottelun kolmannen erän loppu meni stadilaisten osalta jäähyillessä. HIFK otti kolme jäähyä lähes peräjälkeen, mutta Frans Tuohimaan maali pysyi koskemattomana.

Tuohimaan kauden toinen nollapeli tuli 18 torjunnalla.

HIFK:n ranskalaispakki Yohann Auvitu laukoi ranteella loppulukemat 4–0 ajassa 59:28.

Miro Väänänen merkkautti ottelussa tehot 0+3, Teemu Tallberg ja Ville Leskinen kumpikin 0+2.

Ottelun jälkeinen lehdistötilaisuus ja ottelukooste löytyvät Liigan kotisivuilta.

Ensi viikon kolmesta matsista ensimmäinen pelataan keskiviikkona Turussa TPS:n vieraana. Perjantaina TPS saapuu Nordikselle ja lauantaina HIFK matkustaa Raumalle.

Rasmus HeljankoAlex Broadhurst

Näytä kaikki uutiset