logologo
HIFKTappara
ti 09.03.2021 klo 18:30

Ketjukaverit osaavat jo odottaa voittavia tekoja Miro Väänäseltä

play

Miro Väänänen pelaa upeata tulokaskauttaan Liigassa.

Ensimmäisen Liigasopimuksensa kesällä allekirjoittanut Miro Väänänen on raivannut paikkansa HIFK:n kokoonpanoon. Nelosketjun 22-vuotias sentteri kävi tekemässä pikavisiitin ja Liigadebyyttinsä viime kaudella HIFK:n riveissä joukkueen painiessa loukkaantumissuman kanssa.

Viime kaudella vielä kasvattajaseuraansa Joensuun Jokipoikia edustanut Väänänen jätti yhden ottelun stuntillaan positiivisen muistijäljen HIFK:n valmennukseen.

– Jonkin verran olin häntä nähnyt jo Mestiksessä. Ylivoimalla oli siellä hyvä ja muutenkin hyvä kokonaisvaltainen pelaaja. Täällä siinä yhdessä pelissä oli fyysinen ja energinen, ja jätti kyllä tosi hyvän kuvan viime kaudella, HIFK:n valmentaja Kari Kalto kertoo.

Väänänen kiinnitettiin maltillisin odotuksin. Mestiksessä kelvolliset 84 tehopistettä 141 otteluun tehnyt nuori keskushyökkääjä sopi loistavasti joukkueen profiiliin.

– Lähtökohtaisesti hänelle kaavailtiin neloskentän sentterin roolia ja ajan kanssa sitten katsotaan mitä alivoimat ja muut tuovat tullessaan. Nyt hän on meille tärkeä pelaaja ylivoimalla ja pelaa myös alivoimaa. Peliaikaa Mirolle tulee keskimäärin 17-18 minuuttia ottelua kohti, ja on erittäin tärkeä pelaaja joukkueelle.

– Miro on ottanut tosi hyvin koppia ylivoimapelaamisesta. Hän hoitaa ruutunsa maalin edessä ja kyseessä on kuitenkin älykäs pelaaja, niin hän löytää hienosti syöttöväyliä ja on myös kova kamppailemaan. Hänen yksi vahvuuksiaan on myös laukaus, kuten nähtiin edellisessä Tappara-pelissä. Leskinen syötti keskelle namun ja Miro ampui vielä “väärältä” puolelta ykkösellä ylänurkkaan ja teki voittomaalin siitä. Erinomainen ylivoimapelaaja.

Ylivoimassa Väänäsen kanssa pelannut Ville Leskinen allekirjoittaa Kalton puheet.

– Näköjään aika hyvä tekemään maaleja ja pystyy myös kaivamaan kiekkoja siitä maalin edestä. Aika käyttökelpoinen, Leskinen kehuu.

Väänänen on terveenä ollessaan pelannut käytännössä koko kauden kokeneiden Micke Åstenin ja Juho Keräsen keskellä. Yhdeksättä Liigakauttaan Stadissa pelaava “Muuli” kehuu Väänäsen asennetta myös kaukalon ulkopuolella.

– Joukkuekaverina tuo paljon positiivisuutta koppiin. Ei hirveästi murjottele tai osoita mieltään, Åsten paljastaa.

Positiivisia asioita Åsten on päässyt todistamaan myös jäällä.

– Koko kausi ollaan pelattu samassa ketjussa ja kyllä ketjukaverit jo odottaa Mirolta vääntämistä ja periksiantamattomuutta. Se on osa meidän ketjun peliä, kaikki kaksinkamppailuvoitot ja muut. Mirohan on ihan hyvin tullut sieltä kulmista voittajana.

Edellisessä pelissä Kouvolassa Väänänen voitti kaksinkamppailunsa kovalla 65,8 prosentilla. Koko kausikin on hyökkääjälle komeasti plussalla (55,0%).

Åsten kuitenkin nostaa kamppailemisen lisäksi esiin toisen piirteen Väänäsen parhaana.

– Ainakin tilastojen mukaan menee jengin kovinta vauhtia keskikaistaa pitkin, että sanotaan vaikka nopeus.

Ettei menisi pelkäksi kehumiseksi, muistuttaa Åsten yli 300 Liigaottelun kokemuksella, että aina voi kehittyä.

– Sitten, kun pitäis pysähtyä ja lähteä siitä liikkeelle, niin sitä voisi vähän parantaa, Åsten nauraa.

Miro VäänänenMicke-Max Åsten

Näytä kaikki uutiset