Miro Väänänen: Nuori, tulokas ja vielä böndeltä

play

Miro Väänänen pelaa tulokaskauttaan Liigassa.

Kauden 21. matsiinsa illalla tähtäävä Miro Väänänen pelaa vahvaa tulokaskautta HIFK:ssa. Voimahyökkääjän raamit (181 cm ja 89 kg) omaava sentteri on onnistunut ensimmäisellä Liigakaudellaan tekemään jo kolme maalia ja syöttämään viisi.

22-vuotias joensuulainen odottaa tasokasta peliä Turussa.

– Tepsi on pelannut hyvin viime aikoina. Varmasti kova peli tulossa.

Kaikki vuoden 2021 pelit pelannut Väänänen kertoo saaneensa paremmin ja paremmin uuden sarjan juonesta kiinni kauden edetessä.

– Alkukaudesta tuntui, ettei saanut ihan kaikkea koneesta irti. Nyt on tullut enemmän vastuuta ja sitä kautta onnistumisia.

– Vauhti on ihan toista kuin Mestiksessä ja siihen kesti hetki tottua. Olen päässyt nyt pelaamaan paljon samojen äijien kanssa ja sekin on helpottanut sopeutumista.

Väänänen debytoi viime kaudella Liigassa yhden ottelun lainasopimuksella HIFK:n kärsiessä pahasta kokoonpanovajeesta. Debyytti tuli Nordiksella nimenomaan TPS:aa vastaan.

Kontrasti helmikuun lähes täyteen halliin ja tämän kauden yleisörajoituksiin on painunut mieleen.

– Onhan tämä kausi ollut osittain aika ankeeta, kun ei olla saatu yleisöä hallille. Fanit tuo lisämausteen peliin ja yleisöä on kyllä ikävä.

Bussi kohti Turkua starttasi Nordikselta puolenpäivän jälkeen. Joukkueen nuori tulokas tietää jo paikkansa HIFK:n dösässä.

– Aika alkupäässä joudun istumaan. Olen nuori, aika uusi joukkueessa ja vielä böndeltä.

– Mä olen aika väsynyt jätkä. Mulla ei ole oikeastaan mitään mukana bussissa, unohdin laturinkin ottaa.

Tsekkaa koko haastattelu videolta!

Miro Väänänen

Näytä kaikki uutiset