logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

Tillsammans-taideteos esiteltiin seurayhteisölle suorassa lähetyksessä

play

Taiteilijat Juha Kortelainen ja Pete “Hende” Nieminen vangitsivat teokseen poikkeusajan yhteishengen.

Tillsammans oli kauden 2020-2021 joukkueen ja yhteisön yhteinen keskeinen teema. Taiteilijat Juha Kortelainen ja Pete “Hende” Nieminen vastasivat HIFK:n toiveeseen ja maalasivat teeman mukaisen teoksen, johon koko yhteisö pääsee aikanaan osallistumaan.

Nyt näköistaidetta sekä graffititaidetta yhdistelevä teos on valmis. Teos tulee saamaan arvoisensa paikan Nordikselta. Ennemmin tai myöhemmin, kun olemme kaikki taas yhdessä, pääsevät koko vaikean kauden 2020-2021 HIFK:ta tukeneet ihmiset, yritykset ja yhteisö osallistumaan teokseen ikuistamalla siihen oman nimensä.

Teos esiteltiin ensimmäisen kerran suurelle yleisölle 2. kesäkuuta HIFK:n järjestämässä virtuaalisessa fanitapaamisessa.

Yhdessä yhteisölle

Graffititaiteilija ”Hende” Nieminen kertoo tehtävänannon olleen mieluinen alusta alkaen.

– Se oli todella kiinnostava ennen näkemätön projekti, mitä lähdimme toteuttamaan.

– Toteutimme teoksen Kortelaisen kanssa yhdessä HIFK:n toiveita mukaillen ja ennen kaikkea faneille. Kuten taulussakin sanotaan: ”Tillsammans” – yhdessä.

– Joukkuehenki, yhteistyö, uusi halli, vanha halli, kuinka poikkeusajasta selvitään… Tässä oli todella paljon kiinnekohtia, mitä tuoda esille tämän teoksen kautta.

Itsenäisesti näköistaidetta aiemmin tehnyt Kortelainen on kollegansa kanssa samoilla linjoilla.

– Oli kunnia päästä ylipäätään tekemään tätä. Vieläkin käsivarressa karvat nousee pystyyn, kun tästä puhun.

– Pääsimme yhdistämään eri taidemuotoja yhdessä – se oli siistiä!

Ikänsä HIFK-yhteisöön kuuluneet taiteilijat olivat yksimielisiä taulun kiinnekohdasta.

– Halusimme, että kaiken keskiössä on halli. Paikka, missä taika tapahtuu ja mihin kaikki pyhiinvaeltaa, Nieminen kertoo.

Katso videolta taiteilijoiden terveiset ja kuinka teos valmistui!

Näytä kaikki uutiset