logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

Tour de Bönde vol. 1 huipentuu Kuopiossa – Dösä lähti kohti Savoa torstaina

KalPa–HIFK pelataan perjantaina kello 18.30. Sitten palataan takaisin Nordikselle.

Hotellielämä on tullut HIFK:n joukkueelle tutuksi kahden viime viikon aikana. Tampereella joukkue vietti yhden yön, Oulussa kaksi ja tänään Lehtimäen dösän renkaat ulvahtivat Nordiksen pihalla, ja matka kohti Savon sydäntä alkoi.

Perjantain matsi on HIFK:lle jo viides peräkkäinen vieraissa, ja kertaakaan joukkue ei ole jäänyt ilman pisteitä. Tappioita on tullut vain yksi ja sekin rankkareilla Ilvestä vastaan viikko sitten keskiviikkona. Tour de Bönden neljästä pelistä HIFK on voittanut kolme ja napannut yhteensä yhdeksän sarjapistettä. Vierasputki huipentuu KalPaa vastaan, joka on piristynyt viime viikkoina. Joukkue on voittanut kolme viidestä viime pelistään ja on saanut rauhassa tämän viikon ajan valmistautua perjantain matsiin.

HIFK:n peli on parantunut syksyn edetessä. Viime lauantain ottelu Oulussa oli jo erinomainen, kun HIFK nuiji Kärpät numeroin 5–2. Erityisesti sentteriosasto on ollut kovassa vedossa: Eetu Koivistoinen ja Alex Broadhurst ovat olleet dominoivia ja Otto Paajanen on tykittänyt viidessä viime pelissä tehot 3+5=8.

KalPa on tehnyt Liigassa toiseksi eniten maaleja ja HIFK kolmanneksi eniten. Kuopiolaisten parhaat pistemiehet ovat Miikka Pitkänen (6+9=15), Aapeli Räsänen (4+7=11) ja Juuso Mäenpää (1+9=10).

Näytä kaikki uutiset