HIFK:lle rankkarivoitto Tampereelta – Innala ratkaisi

Ilves–HIFK 3-4 vl. (0–0, 1–3, 2–0, 0–0, 0–1)

HIFK matkasi torstaina Tampereelle harjoituspeliin ja nappasi voiton rankkariskaban jälkeen. Matsi oli stadilaisilta yhtä kolmannen erän mustaa minuuttia lukuun ottamatta jämäkkä

Maalittoman avauserän jälkeen Ilves meni johtoon ylivoimalla. Oma koira pääsi puraisemaan, sillä maalintekijä oli HIFK-kasvatti Panu Mieho. Kotijoukkueen johdossa mentiin reilut kuusi minuuttia, mutta sitten HIFK alkoi ottaa pelin hallintaa ja pääsi mättämään pari maalia. Olli Palola ohjasi Otto Salinin hienosta syötöstä pelin tasoihin ajassa 28.11 ja puolitoista minuuttia myöhemmin Roni Hirvonen ohjasi Kasper Kotkansalon siniviivavedon maaliin ylivoimalla. Kolme minuuttia ennen toisen erän päättymistä Miro Karjalainen veti siniviivalta tarkan rannekudin etunurkkaan ja peli oli 1–3.

Kolmannessa erässä Ilves rynni tasoihin tehtyään kaksi maalia 35 sekunnissa. Jatkoaika oli maaliton, joten ratkaisu nähtiin rankkariskabassa. Kaksi maalia riitti voittoon, kun vedoissaan onnistuivat Olli Palola ja Jere Innala.

Matsi oli HIFK:lle harjoituskauden neljäs ja peli näyttää askel kerrallaan tiiviimmältä.

HIFK:n maalilla pelasi tänään Roope Taponen, joka pelasi jälleen erinomaisen matsin.

Ottelun tilastot

HIFK pelaa seuraavan kerran jo perjantaina, kun Tappara saapuu visiitille Stadiin.

Näytä kaikki uutiset