Haloselle nollapeli – vahva avauserä siivitti HIFK:n voittoon Imatralla

SaiPa-HIFK 0-4 (0-3, 0-0, 0-1)

HIFK matkusti tänään Imatralle, jossa se kohtasi myöhäsillan harjoitusottelussa SaiPan. Kolmen maalin avauserä riitti lopulta ottelun voittamiseen kolmella kentällä matsiin lähteneelle HIFK:lle.

Stadilaiset saivat otteluun loistavan startin. Vain reilun minuutin pelin jälkeen Imatran Ketterää edustanut Einari Luhanka toimitti kiekon maalille, ja Miro Väänänen ohjasi vieraat 1-0-johtoon. SaiPan Ville Vainikainen polvitaklaus HIFK:n nuoreen puolustajaan Oliver Holttiseen johti ulosajoon,  ja pitkään ylivoimaan. Tuomas Uronen vastasi huutoon ja vei vierailijat jo kahden maalin johtoon upealla soolomaalillaan. Syöttäjiksi merkattiin Jesse Seppälä ja Joonas Lyytinen. Kolme minuuttia myöhemmin Otso Rantakari pamautti lukemiksi jo 3-0, niin ikään ylivoimalla.

Toinen erä oli rikkonainen. Pelaajia istui jäähyboksissa puolin ja toisin. HIFK:lta Micke Åsten oli monessa mukana; ”Muuli” jakoi painavia taklauksia ja oli ensimmäisenä linjassa puolustamassa omiaan. Åsten istui jäähyaitiossa toisessa erässä kuusi minuuttia. SaiPan slovakkihyökkääjä Kristian Pospisil puolestaan taklasi selästä Einari Luhankaa suihkukomennuksen arvoisesti. Luhanka joutui jättämään ottelun kesken, mutta pääsi omin jaloin pukuhuoneen suojaan.

Kolmannessä erässä HIFK pelasi sitkeästi ja jatkoi edelleen maalipaikkojen luomista. Kolmella ketjulla otteluun lähtenyt vierasjoukkue joutui Luhankan loukkaantumisen takia pelaamaan myös viidellä puolustajalla. Tämä ei kuitenkaan stadilaisia haitannut. Eetu Koivistoinen laittoi ranteen lukkoon ja lisäsi vierailijoiden johdon 4-0:aan ajassa 50:31 Johan Motinin syötöstä. HIFK:n puolustuksen tuorein värväys Joona Lehmus ampui myös upeasti kiekon takaylänurkkaan, mutta Imatralla ei videotarkistuksia järjestetä. Läpi illan loistavia otteita HIFK-maalilla esittänyt Niilo Halonen nappasi 29 torjuntaa ja vakuuttavan nollapelin.

-Joukkue pelasi erittäin sitoutuneesti. Kaikesta huomasi, että jätkät pelasivat toisilleen – taistelua oli mahtava seurata. Kolmen kentän kokoonpano todella osoitti sitkeytensä. Hyvältä tuntuu, kommentoi päävalmentaja Ville Peltonen joukkueen otteita ottelun jälkeen.

HIFK:n turnaus jatkuu huomenna ottelulla KalPaa vastaan kello 17:00 alkaen. Voit katsoa matsin 10,90e hintaan Ruudusta.

Näytä kaikki uutiset