HIFK Live on Helsingin IFK:n uusi tapahtumakonsepti

HIFK haluaa jatkossa olla aktiivinen tapahtumajärjestäjä myös jääkiekon ulkopuolella. Hankkeen ensiaskeleet otettiin jo vuonna 2020, mutta koronapandemia tuli tuolloin väliin. Nyt konsepti saa uuden lähtölaukauksen parhaaseen mahdolliseen pikkujouluaikaan, kun Haloo Helsinki! saapuu Stadin jäähalliin joulukuussa.

– HIFK:na me haluamme tuoda ihmiset yhteen. Nyt haluamme ottaa askeleen eteenpäin ja tehdä sitä myös jääkiekon ulkopuolisissa tapahtumissa. Tulemme järjestämään HIFK Liven alla keikkoja, yleisö- ja yritystapahtumia sekä auttamaan muita Nordiksella toimivia tapahtumajärjestäjiä muun muassa hospitality- ja VIP-myynneissä, sanoo HIFK:n toimitusjohtaja Markus Lindström.

HIFK haluaa omaan toimintaansa lisää liiketoiminnallisia tukijalkoja ja laajentuminen muulle tapahtuma-alalle on luontainen kasvusuunta. Nykyisellään HIFK on tuottanut vilkkaimpina vuosina lähes sata tapahtumaa vuodessa. Viimeisimpänä HIFK-yhteisölle järjestetty JVG:n yksityiskeikka elokuun lopussa.

– Vahva yhteisömme auttaa varmasti myös osaltaan siirtymää muihin tapahtumiin. Olemme varmasti mielenkiintoinen yhteistyötaho jo olemassa olevillekin tapahtumajärjestäjille laajan kumppaniverkostomme ja uskollisen kannattajakuntamme johdosta.

Helsingin jäähallissa on tänä vuonna ennätysmäärä tapahtumia ja kiireisimpinä viikkoina hallissa voi olla neljäkin keikkaa.

– Organisaationa tunnemme Nordiksen läpikotaisin ja pystymme hyödyntämään hallissa jo olevia tiloja ja konseptoimaan niitä yksityiskohtaisesti asiakkaan tarpeiden mukaisesti.

Kesäkuussa Olympiastadionin täyttänyt Haloo Helsinki!- yhtye päättää jäähallikiertueensa Nordikselle joulukuun 17. päivä. HIFK Live vastaa tapahtuman VIP-myynneistä.

– Tämä on meille luonnollinen ja mitä hienoin tapa käynnistää uusi konsepti. Meillä on pitkä yhteinen historia Suomen kovimman yhtyeen kanssa, sanoo Lindström.

 

JVG:n yksityiskeikka Helsingin Jäähallissa 24.8.

Haloo Helsinki! Kuva Elias Ryynänen.

 

 

 

 

Näytä kaikki uutiset