HIFK:n vaikeudet jatkuivat – Ilves haki pisteet Nordikselta
HIFK-Ilves 2-5 (1 - 1, 1 - 2, 0 - 2)
HIFK:n tappioputki jatkui ja venyi jo viiden ottelun mittaiseksi, kun se kärsi 5-2-tappion Ilvekselle Nordiksen perjantai-illassa. HIFK sai tukossa olleet maalihanat auki avauserän puolivälin jälkeen, mutta Ilveksen tehokkuus ja Petri Kontiolan kaksi maalia oli tänään liikaa.
HIFK:lle tarjoiltiin kaksi ylivoimaa heti ottelun avauskymppiin, mutta alkukauden ongelmakohta oli jälleen esillä. Laukauksia saatiin, mutta tulosta ei. Ottelun avausmaali syntyi Roni Hirvosen lavasta ajassa 13:53. Otto Salin toimitti siniviivasta kiekon ranteella maalille ja maalilla ollut Hirvonen sai kiekon muutaman onnekkaan pompun seurauksena verkkoon.
Kaikki otetaan! #HIFK #Liiga 🎥:@CMoreSportFi pic.twitter.com/64OG1NWhOW
— Helsingin IFK (@HIFKHockey) October 28, 2022
Tasoitusosuma nähtiin kuitenkin vain alle kaksi minuuttia myöhemmin kun kovassa iskussa ollut Petri Kontiola toi Ilveksen tasoihin Eetu Päkkilän ja Aku Rädyn syötöistä. Toiseen erään lähdettiin sitten tasatilanteesta.
Toiseen erään Ilves sai salama-alun. Ensin Tommi Tikka vei keltapaidat ylivoimalla maalin johtoon ja pari minuuttia sen jälkeen Les Lancaster tuplasi Ilveksen johdon. Johan Motin toi vielä komealla viivakudilla HIFK:n mukaan taisteluun ajassa 25:35 ja kolmanteen erään lähdettiinkin maalin takaa-ajossa.
Jos et saa ohi, niin ammu läpi. #HIFK #Liiga 🎥:@CMoreSportFi pic.twitter.com/Jv14oaZKEJ
— Helsingin IFK (@HIFKHockey) October 28, 2022
Ilves oli tyly vieras myös kolmannen erän alussa ja jo ajassa 45:18 se johtikin kolmella maalilla. Maalintekijöinä Matias Mäntykivi ja Petri Kontiola illan toisellaan. HIFK:lle tarjottiin vielä seitsemän minuuttia ylivoima-aikaa tulla mukaan otteluun, mutta 36 kertaa torjunut Marek Langhamer Ilveksen maalilla kesti. Näin kolme pinnaa matkasi Tampereelle.
Tilastot, maalikooste ja lehdistötilaisuus
HIFK:n seuraava ottelu pelataan jo huomenna Hämeenlinnassa.