logologo
HIFKPelicans
ke 30.11.2022 klo 18:30

KooKoo tyly vieras Nordiksella – HIFK:n vaikeudet jatkuivat

HIFK-KooKoo 1-5 (0-0, 1-3, 0-2)

Illan avausmaalista vastasi kotijoukkue, mutta sen jälkeen luvassa oli kylmää kyytiä. KooKoo osui kolmesti toisessa erässä ja HIFK ei saanut kirivaihdetta silmään. Näin kolme pistettä matkasi Kouvolaan ja HIFK:n tappioputki venyi neljän ottelun mittaiseksi.

Alkukautta vaivannut tehottomuus oli kotijoukkueen ongelma tänäänkin. HIFK loi maalipaikkoja kelvollisesti, mutta ratkaisut jäivät uupumaan.

– Pelasimme kolmekymmentä minuuttia hyvää lätkää, ja siihen se sitten jäi. Helppoja takaiskumaaleja ja emme saaneet enää kiriä päälle, sanoi päävalmentaja Ville Peltonen.

Ottelun avausmaalista vastasi HIFK:n Iiro Pakarinen ajassa 26:32. Pakarinen ampui oman irtokiekkonsa ohi KooKoo-vahti Oskari Setäsen. Syöttöpiste kotijoukkueen ainoaan maaliin merkattiin Eetu Koivistoiselle. Sitten alkoi KooKoon rummutus. Ensin Toni Suuronen toi ylivoimalla kouvolalaiset tasoihin, ja vain neljää minuuttia myöhemmin Samuli Ratinen lisäsi vierailijoiden johtoa kiekonmenetyksen seurauksena. KooKoo iski vielä kolmannen ennen erätaukosummeria, kun Joose Antonen pysäytti digitaalit ajassa 38:56.

Kolmannen erän alussa HIFK sai joukkuerangaistuksen ja KooKoo rokotti jälleen ylivoimalla. Hienon kuvion päätteeksi Linus Andersson ampui kiekon suoraan syötöstä kotijoukkueen maaliin. Illan viimeisen osuman tyhjiin viimeisteli Heikki Liedes.

Iltaan valonpilkahduksia toi ennakkoluulottomasti esiintynyt, 17-vuotias liigadebytantti Kasper Halttunen. Nuori hyökkääjä hakeutui hyvin maalintekopaikoille ja oli joukkueen ahkerin laukoja seitsemällä laukauksellaan.

Ottelun tilastot ja maalikooste

Kausi jatkuu HIFK:n osalta keskiviikkona, kun Nordiksella vierailee Vaasan Sport.

 

Näytä kaikki uutiset