PINNALLA – Iiro Pakarinen: ”Varmasti olen kaiken myös ansainnut”
Pinnalla-sarjassa mukana on tällä viikolla HIFK:n kärkihyökkääjiin ja kapteenistoon lukeutuva Iiro Pakarinen, joka on kulkenut poikkeuksellisen ja kirjaimellisesti pitkän matkan huippukiekkoilijana.
Alle kymmenen tuhannen asukkaan Suonenjoelle avattiin jäähalli vuonna 1997 ja Suonenjoen Kiekkokarhuista kasvoi pelaaja, jonka tie vei samasta jäähallista Leijona-paitaan MM-finaaleihin, olympiakultaan sekä tarunhohtoiseen NHL:ään Edmonton Oilersin riveihin useammaksi vuodeksi.
– Onneksi Suonenjoella oli joukkue, jossa pystyi pelaamaan. Pelasinkin siellä yllättävän pitkään 14-vuotiaaksi saakka. Eihän meillä isoa joukkuetta ollut, kun viimeisenä vuotenakin taisi reilu kymmenen pelaajaa olla siinä meidän jengissä. Paljon sai peliaikaa ja kehitystä tuli, minkä jälkeen sitten lähdin KalPaan pelaamaan.
Siinä missä pääkaupunkiseudulla etäisyydet ovat lyhyet ja tarvittaessa julkisilla kulkuneuvoillakin pääsee ketterästi liikkumaan, oli KalPan C-junioreihin siirtyneellä peruskouluaan päättävällä Pakarisella eri tilanne. Suonenjoelta Kuopioon on matkaa reilu 50 kilometriä.
– Ysiluokan kävin vielä Suonenjoella ja samaan aikaan pelasin KalPassa SM-sarjaa. 4-5 kertaa oli viikossa treenit ja viikonloppuisin pelit. Se oli raskas vuosi, kun oli koulut ja kaikki kuskaamiset siihen päälle. Suoraan koulusta lähdettiin Kuopioon ja vasta illalla takaisin kotiin. Kova setti itselle, mutta myös vanhemmilleni, jotka ovat töidensä päälle ajaneet paljon. Heille olen kiitollinen kaikesta, Pakarinen muistelee.
Sitoutuminen ja uhraukset kantoivat kuitenkin hedelmää nopeasti. Jo nuorena kovasta laukauksestaan tunnettu hyökkääjä takoi maaleja KalPan junioreissa ja edusti joka kausi junioreiden maajoukkueita eri ikäluokissa.
– Suonenjoella kaikkien kavereiden kanssa aina oli pelattu jääkiekkoa ja käyty katsomassa KalPan pelejä. Olin juniorina pelaamisen lisäksi kova kiekkofani ja aina sitä vain haaveili, että olisi hienoa olla joskus ammattikiekkoilija. Sen kuitenkin tajusi kunnolla vasta KalPassa ja juniorimaajoukkueissa, että tässähän voisi olla johonkin sauma, jos työt tekee kunnolla. Ennen sitä se oli harrastamista ja hauskanpitoa, Pakarinen kertoo.
Olympiakulta unelmien täyttymys
Pakarinen pelasi kertaalleen U18 ja kahdesti U20 MM-kilpailuissa. KalPan liigajoukkuetta hän edusti kolmen kauden ajan ennen kuin siirtyi ensimmäisen kerran HIFK:hon ja nousi nopeasti HIFK-kannattajien suosikkipelaajien joukkoon. HIFK:ssa Pakarinen kasvoi kahden kauden aikana kansainväliseksi huippupelaajaksi. Ammattilaisurallaan Pakarinen on opittu tuntemaan härkämäisenä hyökkääjänä, mutta siihenkin on tehty iso määrä töitä.
– Olen kyllä aina pelannut fyysistä peliä, mutta uran alkuvaiheessa en todellakaan ollut fyysiseltä kunnolta hyvä. Suonenjoella me pelasimme kesät aina futista ja muita lajeja, joten minulla fysiikan treenaaminen tuli kunnolla mukaan vasta KalPan vuosina ja olin muistaakseni junioreiden maajoukkueen testileirilläkin ihan pohjakastissa, hän nauraa.
– Varmasti isoin kehitys tuli silloin, kun tulin HIFK:hon ja ne kaksi kesää täällä olivat sellaisia, että voimaa tuli ja kaikki ominaisuudet ottivat stepin ylöspäin ja fysiikan sain kehitettyä siihen kuntoon, että ainakaan siitä ei mikään jäänyt kiinni.
Kehityksen myötä asiat lähtivät nopeasti rullaamaan eteenpäin. Toisella kaudellaan HIFK:ssa Pakarinen takoi 20 maalia ja oli yksi Liigan puhutuimmista hyökkääjistä. Kruununa kaudelleen Pakarinen valittiin keväällä 2014 MM-joukkueeseen ja tuolta reissulta tuliaisena oli MM-hopea Leijonien hävittyä MM-finaalin Venäjää vastaan.
– Silloin ei ollut mitenkään varmaa, että olen joukkueessa mukana, mutta pitkän leirityksen aikana ansaitsin paikkani ja oli se silloin jopa aika epätodellinen olo, kun juniorina oli kaikki MM-kisat tullut katsottua ja nyt olin itse mukana. Ensimmäiset kisat muistaa aina ja sieltä on hienot muistot, vaikka ihan kultaan asti ei silloin riittänyt. Pienestä jäi kiinni, vaikka hienosti vedettiin.
Pakarinen on pelannut urallaan kahdet aikuisten MM-kilpailut ja molemmista kotiin tuomisina on ollut hopeamitali.
– Ne finaalitappiot ovat olleet kovia paikkoja. Varsinkin tämä toinen vuoden 2021 hopea, kun hävittiin Riikassa Kanadalle jatkoajalla kolmella kolmea vastaan. Se oli sellainen, mikä harmitti vielä pitkään.
Iso unelma kuitenkin toteutui Leijonissa tämän vuoden alussa, kun Pakarinen saavutti olympiakultaa.
– Se merkitsee paljon. Kyllähän siinä pääsi voittamaan jotain suurta ja sai olympiakultaa kaulaa. Sai olla osana poikkeuksellisen hienoa joukkuetta, eikä hävitty turnauksessa yhtäkään peliä. Uran selkeä kokokohta itselleni tähän mennessä.
Yli sata ottelua NHL:ssä
31-vuotiaalla Pakarisella on runsaasti pelivuosia edessään, mutta paljon hän on myös saavuttanut. Maajoukkuemenestyksen lisäksi NHL-unelma on toteutunut, kun kevään 2014 MM-kisojen päätteeksi Edmonton Oilers kiinnitti urallaan kovassa nosteessa olleen suomalaishyökkääjän riveihinsä.
Pakarinen lunasti paikkansa myös maailman kovimmassa kiekkosarjassa, jossa hän pelasi lopulta neljän kauden ajan ja tuona aikana Oilers teki kahdesti Pakarisen kanssa jatkosopimuksen. NHL-otteluita kertyi runkosarjassa 134.
– Ne olivat hienoja vuosia ja unelmien täyttymys. Alkuun en päässyt ylhäällä pelaamaan, mutta kun NHL-miehistöön onnistuin raivaamaan paikkani, oli se mieletön juttu ja varsinkin kaksi ensimmäistä vuotta siellä menivät todella hyvin. Kolmantena vuotena tuli loukkaantuminen, joka vei yli puolet kaudesta ja sen jälkeen Oilersiin alkoi tulla uusia pelaajia sisään, jotka ottivat oman paikkansa ja oma roolini pieneni sen jälkeen. Hienot neljä vuotta sain siellä olla ja muistan kyllä koko loppu elämäni sen, miten siellä sai taistella pelipaikasta ja pääsin yli sata peliä NHL:ssä pelaamaan. Mahtava reissu se oli kaikin puolin.
Ja jos Stadissa on kirkkaat valot, niin miten sitten Kanadassa ja Edmontonissa?
– Sieltä löytyi paljon yhtäläisyyksiä ja samoja piirteitä, kun kannattajat elävät ja hengittävät täysillä mukana hyvässä ja pahassa. Oilers on hieno perinteikäs seura ja jääkiekkokulttuuri on aivan mahtava. Kun pelasin siellä, ei joukkue ollut päässyt moneen vuoteen pudotuspeleihin ja paine kasvoi. Kolmantena kautenani päästiin sinne mukaan ja itsekin pääsin yhden pleijarimatsin pelaamaan. En ole ikinä ollut sellaisessa pelissä ja siellä ei jäällä meinannut kuulla yhtään mitään, kun yleisön meteli oli niin kova.
Entä mitä Suonenjoen Kiekkokarhujen juniori olisi pukukopissa tuumannut aikanaan, jos joku olisi kertonut, että edessä on vielä NHL-vuodet sekä olympiakulta.
– Hah, varmaan se olisi nauranut päälle ja sanonut, että katellaan. Suonenjoelle rakennettiin halli silloin, kun aloin pelaamaan. Ei olisi nämä asiat silloin tullut mieleenkään. Se pitää sanoa, että aina olen unelmoinut, mutta sen jälkeen tehnyt myös työt siihen päälle, joten varmasti olen myös kaiken ansainnut. Kyllä minullakin on varmasti aina lahjoja ollut, mutta se lopullinen asia on aina ollut työn teko. Ja kovan työn on tehnyt myös oma perheeni, eikä tässä ikinä ole kyse vain itsestäni, kun vaimo ja lapsetkin ovat tehneet uhrauksia, jotta olen pystynyt tätä unelmaa kiekon parissa toteuttamaan. Isommat rattaat tässä ympärillä pyörivät ja kaikki olemme tässä jollain tapaa mukana. Hienosti olen saanut tätä hommaa toteuttaa ja siitä iso kiitos kotiin.
”Paljon on asioita, joissa pitää olla parempi”
Edmontonin vuosien jälkeen Pakarisen tie vei neljän kauden ajaksi KHL:ään. Viime kevään olympialaisten jälkeen Jokereiden tie KHL:ssä päättyi ja Pakarinen palasi HIFK:n riveihin. Päätös palata oli hänen omien sanojensa mukaan selvä. Kesällä Pakarinen teki HIFK:n kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen.
– Viimeksi täällä pelatessa viihdyin todella hyvin, kuten myös perheeni. Toinen syy palata oli se, etten seurajoukkueissa ole saanut menestystä ja haluan voittaa Suomen mestaruuden HIFK:ssa. Se on varmasti se isoin syy.
Omaa pelaamistaan Pakarinen arvioi rehellisesti: parasta ei ole vielä nähty.
– Vähän vuoristorataa tämä on ollut itselläni. Yksittäisiä hyviä pelejä on ollut, mutta sitä parasta osaamista ei ole vielä saatu esille ja oma pelaamiseni ei ole kulkenut, kuten olisin halunnut. Kovaa on tehty hommia, mutta vähän nihkeää ollut myös oma pelaamiseni. Paljon on asioita, joissa pitää olla parempi. Kyllä kuitenkin tuntuu, että koko ajan mennään parempaa kohti sekä henkilökohtaisella tasolla että joukkueena.
Viime lauantaina HIFK nappasi helpottavan voiton HPK:sta Hämeenlinnassa. Pakarinen oli isossa roolissa syöttämässä Eetu Koivistoisen kaksi maalia ja tällä viikolla HIFK:lla on edessään kolme matsia, joissa HIFK lähtee kääntämään kurssiaan kohti parempaa.
– Alkukausi ei ole ollut helppo ja kyllä meidän pelaajien ja kapteeniston pitää paremmin pystyä näyttämään esimerkkiä kaukalossa. Meistä pelaajista kaikki lähtee ja itsellänikin on ollut monessa asiassa parantamisen varaa. Lauantain pelissä oli paljon hyvää, mutta myös paljon parannettavaa. Voitto antoi joukkueelle lauantaina paljon uskoa, mikä näkyi ihan tuuletuksissakin. Varmasti homma tästä aukeaa ja se vaatii meiltä joka päivä töitä.
Maanantaina uutisoitiin myös, että HIFK:sta Pakarinen sekä Ilari Melart valittiin Leijoniin EHT-joukkueeseen, joka pelataan ensi viikolla, kun Liigassa vietetään maajoukkuetaukoa.
– Tosi hyvältä tuntuu päästä mukaan ja aina hienoa päästä pukemaan Leijona-paita päälle. Pääsee mittamaan itseään maajoukkuepeleissä ja saa pelejä tuohon tauon ajaksi, mikä sopii itselleni erittäin hyvin.
HIFK aloittaa viikkonsa otteluiden osalta tiistaina himassa, kun JYP saapuu vieraaksi Nordikselle.
Teksti: Henri Havusela
