logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

PINNALLA – Juha Jääskä hakee elämänsä parasta kautta: ”En kyllä vastapuolella haluaisi olla”

Pinnalla-juttusarjassa HIFK:n 24-vuotias hyökkääjä Juha Jääskä

Vuosi vuodelta isompaan rooliin ja HIFK:n kapteenistoon noussut Juha Jääskä edustaa 24-vuotiaana jo kahdeksatta kauttaan HIFK:n liigajoukkuetta. Epäonniset loukkaantumiset ovat vuosien aikana haitanneet Jääskän uraa, mutta nyt takana on ehjä kesä ja ”Jäkyn” tavoitteena on uran paras kausi.

Juha Jääskä on vuosien aikana opittu HIFK:ssa tuntemaan rentona ja sanavalmiina pelaajana, joka tuntuu levittävän positiivista energiaa ympärilleen. Kaukalossa energia näkyy puolestaan aina loppuun asti pelaamisena ja vahvana kamppailuna. Puhutaan siis todellisesta joukkuepelaajasta, joka kuuluu myös HIFK:n tämän kauden kapteenistoon.

HIFK valmistautui maanantaina kahden ottelun viikkoon ja keskiviikkona ohjelmassa on 125-vuotisjuhlaottelu Porin Ässien saapuessa Nordikselle.

– Hyvää kuuluu, kun pelikin mennyt joukkueella parempaan suuntaan. Ei ole ollut meille helpoin alkukausi, mutta nyt himamatseista on tullut pari hyvää voittoa. Kotipeleissä on ollut myös ihan jäätävän kova tunnelma. On ollut hieno pelata, kun yleisön tuki on takana ja joukkue on saanut puristettua itsestään paljon irti. Haasteista huolimatta parempaan suuntaan mennään ja kopissa on säilynyt koko ajan hyvä henki, Jääskä kertaa kuulumisiaan.

Joukkueen tavoin Jääskällä oli runkosarjan ensimmäisissä peleissä haasteita oman pelaamisena kanssa, mutta viimeiseen viiteen otteluun työteliäs hyökkääjä on tehtaillut tehot 0+5.

– Viimeisimmissä peleissä on mennyt paremmin myös itselläni ja olen saanut kiinni omasta tekemisestä. Nyt olen saanut jalkoja ja kamppailupelaamista paremmin esille. Hyvä juttu, että olen saanut olla terveenä ja sitä kautta on helpompi työstää omaa peliä pala palalta paremmaksi. Pitkä kausi on edessä ja varmasti saan itseni hyvään iskuun, kun terveenä saan työskennellä.

Hyökkääjän uraa on varjostanut useampi epäonninen loukkaantuminen, jotka ovat katkaisseet nuoren hyökkääjän hyviä jaksoja pelaajana. Viimeisimpänä viime kevään vamma, joka pilasi todella hyvin sujuneen runkosarjan. Viime kaudella Jääskä pelasi pitkään yhdessä Eetu Koivistoisen ja Jere Innalan kanssa.

Kolmikolla kemiat osuivat yhteen ja Jääskä ehti ennen loukkaantumistaan pelata uransa tehokkainta kautta, 42 peliin Jääskä ehti iskeä tehot 12+11, mutta kausi päättyi ennenaikaisesti helmikuussa juuri ennen kauden tärkeimpiä otteluita.

– Paskoja hommia loukkaantumiset ovat, ei siitä mihinkään pääse. Pitää osata hyväksyä ne myös osana lajia. Se miten olen niistä päässyt yli, niin olen kuntoutusten ohessa etsinyt elämään muuta sisältöä, kuten opiskelemista ja saanut myös paljon hyvää sisältöä elämääni silloin, kun vammoja on ollut, Jääskä sanoo.

Hyökkääjän ura on vammoista huolimatta ollut hieno. Jääskä on kovalla työmäärällä kasvanut HIFK:n junioreista ensin liigajoukkueen mukaan ja hiljalleen kasvattanut roolinsa kärkiketjujen monipuoliseksi ja luisteluvahvaksi hyökkääjäksi. Menossa on jo kahdeksas kausi HIFK:n edustuksen mukana, vaikka ikää on vasta 24 vuotta.

– Pelejähän ei ole niin paljoa, mutta joukkuekuvia on hyvä määrä, Jääskä nauraa viitaten juurikin rikkonaisiin kausiin ja jatkaa.

– Sanotaan näin, että kyllä on päässyt näkemään erilaisia joukkueita ja saanut olla osana niitä. Joka vuodelta on jäänyt paljon oppia, vaikka mukaan on mahtunut vajaita kausia. Kyllä sitä vain joka kausi kehittyy ja uskon kyllä parhaiden vuoteni olevan vasta edessä. Oma tekeminen tähtää siihen, että pääsen vielä uusille leveleille pelaamiseni kanssa.

Nyt hänellä on takanaan ehjä kesä ja kauteen valmistautuminen sujui erittäin hyvin.

– Pääsin heti keväällä hommiin ja voimatasot saatiin kesän aikana jopa yli siitä, mitkä ne olivat ennen alkuvuoden loukkaantumista. Fyysisesti olin kesän jälkeen parhaassa kunnossa, mitä olen urallani ollut. Nyt kun se puoli hoidettiin hyvin, pystyn keskittyä jäällä siihen, että se voima siirretään pelillisiin asioihin, kun koneisto on kunnossa.

Kapteeniainesta nuoresta saakka

Jääskän luonteesta varmasti paljon kertoo se, että hän kuulunut jo nuorena useampana kautena HIFK:n junioreissa kapteenistoon ja Kolleissa hän on ollut kapteeni kaudella 2016-17. Lisäksi U18 MM-kisoissa kaudella 2015-16 rintaa komisti A-kirjain. Nyt hän kuuluu kapteenistoon myös HIFK:n edustusjoukkueessa.

– Pirun hienolta se tuntuu. Olen murtautunut liigajäille pienemmän roolin kautta ja silloin ei tietenkään ole pystynyt samalla tavalla vaikuttamaan joukkueeseen pukukopissa. Nyt kun on kehittynyt ja saanut vastuuta, pystyn myös omalla panoksellani vaikuttamaan kopissa ilmapiiriin enemmän sekä tuomaan paremmin positiivista energiaa esille. Tämä on rooli, jota on tavoiteltu ihan junnuista saakka.

Hän myös huomauttaa, että isompi rooli joukkueessa tuo myös enemmän vastuuta.

– Jos menee huonosti, niin kyllä syyllinen löytyy myös helpommin peilistä. Mutta samalla se vastuu varmasti myös kehittää itseäni pelaajana paljon, eli näen asian myös rikkautena.

Jääskä kertoo toivovansa vahvasti sitä, että HIFK:n kopissa kaikilla on hyvä olla ja jokainen saa olla oma itsensä.

– Sitä kautta meillä on hyvä henki ja puhallamme yhteen hiileen. Sillä on hirveän iso merkitys, koska lopulta me pelaajat olemme ainoat, kenestä hyvä ilmapiiri on kiinni. Se pitää myös pystyä joukkueena ymmärtämään. Hyvä joukkuehenki ja sellainen hurmostila antavat jääkiekossa ison edun ja niihin liittyviä asioita pyrin itse kopissa edistämään joka päivä. Toivon myös, että kaikki muutkin voivat tuoda kopissa hyviä juttuja esille persoonansa kautta.

Iso määrä on tehty töitä päästäkseen tähän pisteeseen urheilijana ja tavoitteet ovat selkeät.

– Itselleni seuraava steppi on olla tehokas pelaaja HIFK:n paidassa ja nousta Liigan kärkipelaajien joukkoon. Samalla reseptillä se tulee kuin tähänkin asti, eli teen kovasti töitä sen eteen ja koitan nyt pysyä terveenä. Se jeesaa jo kivasti, kun ei jää treenitunteja saamatta.

”Rentous on taiteenlaji”

Viime kauden tavoin Jääskän paikka kokoonpanosta on edellisissä otteluissa löytynyt Koivistoisen viereltä ykkösketjusta. Kaksikko juoni ylivoimalla voittomaaliksi jääneen avausosuman lauantaina Kärppiä vastaan.

– Koivistoinen on pirun hyvä pelaaja, joka pitää kiekkoa ja osaa jakaa sitä. Itse tuon siihen rinnalle jalkoja ja kamppailuvoimaa. Viime kaudellakin me näytimme monipuolista osaamista ja teimme todella hyvin hommia. Varmasti otteet paranevat tälläkin kaudella peli peliltä, kun alkaa tulla selkäytimestä se, missä toinen menee. Toisaalta meidän joukkueessa on kiva pelata kenen tahansa kanssa, kun joukkue on täynnä työteliäitä pelaajia. Ihan sama kenen kanssa vetää, niin työmäärästä ei jää hommat kiinni.

Omasta pelaamisestaan Jääskä kertoo myös, että tavoitteena on tuoda matseihin myös rentoutta, mikä hänestä huokuu kaukalon ulkopuolella.

– Kyllä mä yritän olla rento ja rempseä myös kaukalossa. Sitä olen itseasiassa koittanut lisätäkin omaan pelaamiseen, ettei homma mene mailan puristamiseksi. Viime aikoina ehkä vähän on ollut puristamista, jonka näkee tuolta maalisarakkeesta. Arvostan niitä pelaajia, jotka osaavat pelata rennosti, mutta samalla kamppailla kovaa. Se on taiteenlaji, jonka jotkut pelaajat osaavat hienosti ja sitä samaa kultaista keskitietä haen omaan pelaamiseeni. Se on helppo mennä kaukaloon ja luistella vain kovaa pää kolmantena jalkana, mutta harvoin sillä tulee huippusuoritusta. Hyvä suoritus tulee sillä, että osaa olla tietyissä tilanteissa rento ja toisaalta tietyissä tilanteissa työteliäs ja aggressiivinen. Siinä on varmasti itsellänikin opittavaa.

Ja varmasti kaukalossa paras tulos syntyy yksilölle sekä joukkueelle sillä, kun jokainen saa olla oma itsensä omilla vahvuuksillaan.

– Se on juuri näin. Jos pelaajalla ei ole helppo olla kopissa, se alkaa nopeasti näkymään myös kaukalossa. Sen takia hyvä ilmapiiri on ihan ehdoton asia ja varsinkin vaikeina hetkinä, kuten meilläkin noiden kauden ensimmäisten pelien aikana. Vaikeina hetkinä vasta mitataan, mistä joukkue on tehty, hän linjaa.

Perusta rakennetaan työmäärän ympärille

Tämän kauden HIFK:n vahvuuksista Jääskä nostaa niitä asioita esille, joita on nähty varsinkin viimeisimmissä kotiotteluissa, joissa HIFK on onnistunut himmentämään vastustajan tekemistä fyysisyydellä ja isolla työmäärällä.

– Kyllä meillä on sitkeä joukkue ja varmasti yksi työteliäimmistä, mitä omana aikana HIFK:ssa on ollut. Treeneissäkin kun väännetään vastakkain, tulee sellainen olo, että en kyllä vastapuolella haluaisi olla. Kovia vääntäjiä ja kovia kilpailijoita on joukkue täynnä. Se on yksi meidän isoista vahvuuksistamme, jota pitää kauden aikana hyödyntää ja sen ympärille varmasti alkaa muodostua meidän tarinamme. Totta kai meidän pitää pystyä myös olemaan nyt nähtyä parempia myös hyökkäyspäässä ja ihan varmasti pystymme paremmin rakentamaan maalipaikkoja. Tuon työn ja sitkeyden ympärille varmasti muodostuu meidän perustamme, jonka päälle rakennetaan. Itse arvostan näitä asioita meidän joukkueessa todella paljon.

Jääskä toivookin näkevänsä joukkueelta yhtä sitoutunutta tekemistä myös seuraavissa otteluissa.

– Sillä pelillä olemme saaneet yleisön myös taaksemme ja voisin väittää, että siellä on kannattajat nauttineet, kun näkevät pelaajien menevän tilanteisiin niin paljon kuin lähtee. Siinä on kiva pelatakin, kun vierellä kaikki muutkin painavat täysillä.

Keskiviikkona Porin Ässät saapuu Nordikselle HIFK:n viettäessä 125-vuotisjuhlaotteluaan.

– Samalla tavalla lähdetään pelaamaan. Mielestäni meillä on kolmessa ottelussa putkeen ollut hyvä lataus. Kuopion peli ei ollut kaunis matsi meiltä, mutta siihenkin tultiin hyvin sisään ja hyvä tunnelataus oli kohdillaan. Keskiviikkona, kun jokainen pelaaja hoitaa itsensä valmiiksi ja oman ruutunsa, niin sieltä tulee se kollektiivisuus, mitä tarvitaan.

Entä miltä nuoresta pelaajasta tuntuu ajatus siitä, että 125 vuotta sitten ryhmä koulupoikia päätti perustaa urheiluseuran ja nyt Jääskä saa pukea saman seuran paidan päälleen?

– Eihän sitä edes käsitä. Meilläkin on kopissa käynyt HIFK-legendoja ja niissä hetkissä ymmärtää, kuinka tässä seurassa ollaan osa pidempää jatkumoa, mikä on huikea etuoikeus. Varmasti jokainen meidän kopissa sen ymmärtää. Toivottavasti saadaan paljon jengiä halliin ja yhtä hyvä tunnelma kuin näissä aikaisemmissa kotipeleissä. Varmasti on hieno ilta tulossa ja pitää osata myös nauttia siitä.

 

Teksti: Henri Havusela

Näytä kaikki uutiset