PINNALLA – Otto Salin: ”Pyrin aina olemaan paras oma itseni kaukalossa”

Pinnalla-sarjassa ääneen päästetään tällä kertaa nuori HIFK-puolustaja Otto Salin, jonka pelaamista katsellessa unohtuu usein, että kypsästi pelaava puolustaja on vasta 18-vuotias. Kovalla asenteella, mutta samalla rauhallisesti pelaavan Salinin seuraavina tavoitteina ovat iso rooli HIFK:ssa sekä NHL-unelma Los Angeles Kingsin takalinjoilla.

Jos jokin asia yhdistää Miro Heiskasta ja Otto Salinia, niin ainakin se, että molemmat ovat esittäneet erittäin kypsää pelaamista heti ensimmäisissä peleissään HIFK:n edustusjoukkueessa.

Salin haki läpimurtoa jo viime kaudella, mutta loukkaantumisten takia pelejä kertyi liigajäillä vain kuuden ottelun verran. Vaikka pelejä kertyi vain kourallinen, näkivät kaikki, että HIFK:lle on kypsymässä todellinen puolustajalupaus omista junioreista.

Tällä kaudella tarina onkin ollut jo toinen. Salin on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa joukkueessa kokeneiden puolustajien keskellä ja pelannut loistavasti, mistä kertoo esimerkiksi joukkueen paras teholukema +7. Salin on ollut 14 ottelussa tasakentällisin vain kahdesti jäällä vastustajan tehdessä maalin. Ensimmäinen liigamaalikin syntyi lokakuun ensimmäisenä päivänä kotiottelussa TPS:ää vastaan.

– Olen saanut pelata koko ajan aika paljon ja oma pelaaminen mennyt siinä samalla eteenpäin. Hyvin on itselläni mennyt mielestäni. Helppo on ollut pelata, kun kokeneita jätkiä ympärillä. Siinä tulee oppia ja he kertovat hyviä vinkkejä, joilla pystyy omaa peliä parantamaan. Kyllä mä oon tässä porukassa tykännyt todella paljon olla mukana, Salin kertoo.

Nuori rightin puolelta laukova puolustaja on viime aikoina pelannut paljon yhdessä kokeneen ruotsalaisen Eddie Larssonin kanssa.

– Se sanoo mulle aina ennen peliä, että varmistelee hieman, jos mulla tulee virheitä. Meillä kemiat toimivat hyvin ja Eddien kanssa on helppo pelata. Oma puolustuspelaamiseni on parantunut tässä alkukauden aikana. Liigassa on isoja ja vahvoja jätkiä ja heitä vastaan pitää pystyä olla nokkelampi.

Nokkeluus onkin sana, joka kuvastaa Salinin pelaamista hyvin. Tyylikkäästi nuori puolustaja osaa lähteä oman puolustusalueen kulmasta jättäen vastustajan kärkikarvaajat usein nuolemaan näppejään.

– En mä ole sitä oikeastaan paljoa edes harjoitellut, vaan se tulee aika luontaisesti. Yksi mun jutuista on saada vastustaja lähtemään jahtaamaan itseäni oman maalin taakse. Jos se hölmönä sinne lähtee, niin aika hyvin siitä pääsee jalalla karkuun. Auttaa omaa joukkuetta paljon, jos pakki pääsee paineen alta helposti pois ja siitä lähdetään hyökkäämään. Omiin ei kannata jäädä pyörimään.

Nuorukaisen puheista huokuu kova asenne. Salin kertoo, että nousu liigapuolustajaksi on tapahtunut puhtaasti näyttöjen kautta ajattelematta liikaa siirtoja eteenpäin.

– Minulle jääkiekko on aina ollut sitä, että menen pelaamaan ja pyrin olemaan paras oma itseni kaukalossa. En kauheasti ajatellut ennen ensimmäistä liigasopimustani, että tästä voisi ammatti tulla. Toki silloin kun liigasopimusta IFK:n kanssa tehtiin ja Kolleissa peli kulki, niin kyllä sitä silloin ensimmäisiä kertoja mietin tosissani, että tässä voisi olla myös mahdollisuus pitkään uraan.

Salinin vahvuudet ovat itseluottamusta vaativassa pelitavassa ja samalla itseluottamuksella hän tuli sisään HIFK:n liigajoukkueen mukaan viime kaudella.

– Ajattelin silloin kun minut nostettiin liigajoukkueen mukaan, että otan paikan jengistä, vaikka ketkä puolustajat siellä olisivat lisäkseni taistelemassa pelipaikoista.  Se homma meni vähän silloin reisille loukkaantumisten takia. Tämä kausi on nyt sitten lähtenyt eri tavalla käyntiin ja hyvin on mennyt. Nyt kun olen onnistunut vakiinnuttamaan paikkani joukkueessa, niin seuraava tavoite on pelata HIFK:ssa isossa roolissa ja auttaa joukkuetta mahdollisimman paljon.

Näyttöjä myös Los Angelesin suuntaan

Rikkonainen viime kausi näkyi myös kesällä NHL:n varaustilaisuudessa. Jos kaikki menee hyvin, voidaan tulevaisuudessa todennäköisesti sanoa, että Los Angeles Kings teki varaustilaisuudessa ryöstön saadessaan Salinin organisaatioonsa viidennen kierroksen varauksella.

– Ylpeä ja onnellinen täytyy olla, että rikkonaisen kauden jälkeen tuli varaus. Kun on ollut peleistä jonkun verran pois, sitä ei ikinä tiedä miten NHL-seurat asiaan suhtautuvat. Kyllä mä jännitin, kun olin katsonut arvioita omasta rankingista eri lähteistä ennen varaustilaisuutta. Kun oma sijoitus laski sen tilaisuuden aikana, siinä alkoi jännittää hieman enemmän, että tuleeko varausta ollenkaan. Kun oma nimi tuli, oli se melkoinen ilon purkaus, Salin muistelee ikimuistoista hetkeä.

Salin kertoo varauksen tuovan lisää motivaatiota jokapäiväiseen arkeensa.

– Samalla se tuo itsevarmuutta, kun minussa on nähty potentiaalia pelata joskus rapakon toisella puolella. Se tuo lisäboostia tekemiseen, mutta pitkä matka pitää kulkea. Saan tehdä paljon töitä sen unelman toteutumiseen päivä kerrallaan.

NHL-organisaatiosta ollaan yhteydessä Saliniin myös kauden aikana.

– Sieltä on käynyt henkilökuntaa katsomassa pelejä ja Kingsin Euroopan scoutingin päällikkönä työskentelevä Christian Ruuttu laittaa minulle välillä viestiä, että miten pelit ovat menneet ja mitä pystyy parantamaan. Muuten he antavat minun keskittyä rauhassa HIFK:ssa pelaamiseen. Hienolta NHL-organisaatiolta vaikuttaa ja upeaa sinne olisi joku päivä päästä mukaan.

Yhdeksi tavoitteeksi Salin luettelee myös vuodenvaihteessa olevat U20 MM-kilpailut. Myös mahdollisuus noihin kisoihin meni sivu suun loukkaantumisten takia viime kaudella.

– Ne ovat kisat, joihin olisi iso tavoite päästä mukaan, kun nyt on mahdollista terveenä ottaa paikkaa siitä joukkueesta. Paljon tässä kauden aikana on asioita, jotka motivoivat joka ikinen kerta, kun harjoittelemaan mennään ja kyllä nuo arvokisat ovat yksi niistä.

Entinen huippupuolustaja apuna

HIFK:ssa puolustajien apuna on erityisesti apuvalmentaja, NHL:ssäkin pelannut entinen puolustaja Cory Murphy, josta on iso apu puolustajalupaukselle.

– Coryn kanssa mennään positiivisuuden kautta. Videolta katsotaan usein niitä klippejä, kun asiat ovat menneet hyvin. Jäälläkin tykkään tehdä paljon ekstrahommia Coryn kanssa ja tuntuu, että myös hän tykkää tehdä paljon meidän puolustajien kanssa ylimääräisiä juttuja. Laukaus on sellainen asia omalla kohdallani, mitä pyrimme paljon kehittämään. Sen asian kanssa on tehty yhdessä paljon hommia nyt.

Vaikka puolustuspään asiat ovat menneet eteenpäin Salinin kohdalla, ovat ne hänen omien sanojensa mukaan myös tärkeimmät kehityskohteet.

– Voimaakin pitää saada lisää, jotta pystyy kulmissa painimaan paremmin. Siinä ohessa sitten treenataan noita hyökkäyspään juttuja, mutta puolustushommiin keskitytään enemmän.

HIFK:lla on edessään kolmen ottelun viikko ja tauon jälkeen ohjelmassa on kotiotteluita. KalPa saapuu Nordikselle keskiviikkona ja perjantaina HIFK pelaa himassa Ilvestä vastaan. Lauantaina joukkue matkustaa HPK:n vieraaksi Hämeenlinnaan.

– Nyt päästään takaisin Nordikselle ja kolme kovaa peliä tiedossa. Valmistaudutaan niin laadukkaasti, että otetaan voitot niistä. Kotipeli on keskiviikkona pitkästä aikaa tiedossa ja pistetään parasta pöytään. On se hieno fiilis astua jäälle joka kerta jäälle himassa. Ihan huikeita tapahtumia kaikki kotiottelut, Salin summaa.

 

 

 

Teksti: Henri Havusela

Näytä kaikki uutiset