logologo
HIFKPelicans
ti 31.01.2023 klo 18:30

PINNALLA – Victor Berglund on valmiina vahvistamaan HIFK:ta ”Teen joukkueen eteen kaikkeni”

Pinnalla-juttusarjassa Victor Berglund.

Pinnalla-sarjassa ääneen pääsee lauantaina Suomeen saapunut puolustajavahvistus Victor Berglund, 23, joka on valmiina pelaamaan jo tiistain kotiottelussa sarjakärki Rauman Lukkoa vastaan. Viime päivät ovat olleet vauhdikkaat Yhdysvalloista saapuneelle ruotsalaispuolustajalle, mutta hän on omien sanojensa mukaan valmis antamaan kaikkensa HIFK:lle joukkueen takalinjoilla.

HIFK sai erittäin mielenkiintoisen vahvistuksen loukkaantumisista kärsineeseen puolustukseensa viime viikolla, kun rightin puolelta laukova ja kiekollisista vahvuuksistaan tunnettu Victor Berglund saapui loppukauden kattavalla sopimuksella Stadiin.

Berglund edusti puolentoista kauden ajan NHL-seura Boston Bruinsin organisaatiota ja sen AHL-joukkuetta Providence Bruinsia, mutta viime viikolla ruotsalaispuolustaja sai kokea NHL-maailman nopeat liikkeet.

Keskiviikkona Bruins tiedotti purkavansa Berglundin sopimuksen, minkä jälkeen piti odottaa vuorokausi sopimuksen purun astuvan virallisesti voimaan. Lauantaina Berglund olikin jo Suomessa ja tässä välissä oli syntynyt sopimus HIFK:n kanssa.

– Viime viikko tuntui aika pitkältä sen jälkeen, kun Boston purki sopimukseni. Sen jälkeen piti hetki odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun sopimuksen purkautuminen oli virallista, asiat alkoivatkin tapahtumaan todella nopeasti. Kuulin mahdollisuudesta pelata HIFK:ssa ja se tuntui mielenkiintoiselta vaihtoehdolta. Nyt olenkin jo täällä ja valmiina pelaamaan.

– Minulla on nyt kaikki hyvin. Vielä viikonloppuna matkarasitus painoi, enkä saanut ensimmäisenä yönä hyvin nukutuksi. Lauantaina oli pitkä lento, mutta tänään olikin jo ensimmäiset harjoitukset ja tunsin oloni jäällä erittäin hyväksi, Berglund kertoi maanantaina harjoitusten jälkeen.

– Tänään tein kuntotestin sekä muitakin testejä. Olen kyllä heti viihtynyt täällä heti sekä kaukalossa että sen ulkopuolella.

Asiat tapahtuivat viime viikolla sellaisessa aikataulussa, ettei Berglund ehtinyt kysyä liikoja edes entisiltä pelikavereiltaan.

– Kaikki mitä ehdin kuulla seurasta ja Helsingistä, vakuutti minut. En itse asiassa ehtinyt paljoa kysyä pelikavereiltani, mutta sopimuksen tekemisen jälkeen laitoin viestin Juhani Tyrväiselle Luulajaan, että tänne olen tulossa. Hän toivotti onnea ja sanoi, että tulen hyvään seuraan pelaamaan. Se tuntui kyllä hyvältä kuulla häneltäkin pelkkää hyvää. Tästä HIFK:n joukkueesta tunnen entuudestaan Eddie Larssonin, jonka kanssa pelasin samaan aikaan Luulajassa, Berglund sanoo.

Ruotsalaispuolustaja kertoo olevansa ensimmäistä kertaa Suomessa, tai ainakin melkein ensimmäistä kertaa.

– No olin käymässä täällä, kun olin ehkä kymmenenvuotias, mutta en laske sitä, koska en edes muista missä silloin olimme, hän nauraa.

Berglund on itse kotoisin noin Vaasan korkeudella sijaitsevasta reilun 30 tuhannen asukkaan Örnsköldsvikistä.

– Se on pieni kaupunki, jossa kaikki elävät ja hengittävät jääkiekkoa. Se on hyvä paikka junioreille, jos on todellista paloa kasvaa ammattilaiseksi, koska pienemmässä seurassa saa vastuuta ja minullekin annettiin siellä kaikki tarvittava kasvaa kiekkoammattilaiseksi. Muistelen niitä aikoja kyllä lämmöllä, koska jääkiekko vei minut heti mennessään, enkä voisi kuvitella parempaa paikkaa kehittyä pelaajana kuin Örnsköldsvik, Berglund kertoo.

Berglundin kohdalla puhutaankin todellisesta kiekkolupauksesta. Rightin puolelta laukova kiekollinen puolustaja on ikäisekseen kokenut ja nähnyt jo paljon. Hän debytoi Allsvenskanissa MoDon riveissä jo 17-vuotiaana ja ehti kypsyä seuran riveissä neljän kauden ajan ennen siirtymistään Ruotsin pääsarjaan SHL:ään Luulajan riveihin. Tähän väliin mahtui Boston Bruinsin NHL-varaus sekä otteluita Ruotsin nuorisomaajoukkueen riveissä.

– Allsvenskan on todella hyvä sarja nuorille pelaajille kehittyä. Itsekin nousin melko nuorena mukaan MoDon edustusjoukkueeseen ja sain pelata neljä kautta siellä, mikä kehitti kyllä paljon ja nopeasti.

Viimeisellä Allsvenskan kaudellaan Berglund tykitti tehot 10+11. Seuraavalla kaudella Luulassa syntyikin jo ensimmäisellä kaudella Ruotsin pääsarjassa 21 tehopistettä. Berglund edusti Luulaajaa lainasopimuksella Boston Bruinsista.

– Vuosi SHL:ssä oli kehitykselleni iso askel. Sen jälkeen siirryinkin Pohjois-Amerikkaan ja kausi AHL:ssä oli erittäin hyvä kokemus minulle tässä kohden uraa. Nyt olen HIFK:ssa ja seuraavaksi haluan keskittyä vain ja ainoastaan tähän ja olla paras itseni jäällä.

Entä miten hän itse kuvailee sitä, millaisen puolustajavahvistuksen HIFK saa?

– Olen kiekkoa nopeasti liikuttava puolustaja. Pyrin nopeasti purkamaan paineen pois omalta alueelta ja pelaamaan kiekkoa omille hyökkääjille. Tykkään myös hyökkäyspäässä pelata paljon kiekon kanssa ja mielestäni minulla on hyvä laukaus, jota pyrin kyllä käyttämään mahdollisimman paljon. Minusta saa ehkä helposti kuvan hyökkäävänä puolustajana, mutta koen olevani hyvä kahden suunnan pelaaja. Pelaamisessani isoja asioita ovat laadukkaat syötöt ja hyvät avaukset omalla puolustusalueella.

– Aion tehdä kaikkeni joukkueen eteen täällä ja auttaa HIFK:ta voittamaan. On todella hienoa olla täällä ja haluan olla se pelaaja, joka antaa aina parhaansa. Olen innoissani siitä, että minulla on onnistuessani mahdollisuus hyvään rooliin täällä, mutta kaikista tärkein tavoite kuitenkin on se, mistä jääkiekossa on kyse: voittaa mahdollisimman paljon otteluita, hän summaa.

Tiistaina HIFK:lla on vaikean viime viikon jälkeen edessään kova testi, kun sarjaa johtava Rauman Lukko saapuu Nordikselle. Berglund on valmis.

– Siitä tulee varmasti kova ottelu, mutta olen erittäin innoissani. Valmistautumisen hoidan niin hyvin kuin pystyn, jotta huomenna olen valmis pelaamaan parasta peliäni.

Ruotsalainen ehti ottaa tuntumaa Nordikseen jo lauantaina, sillä hän ehti nähdä lauantain SaiPa-ottelun.

– Olin lauantaina katsomassa peliä pian sen jälkeen, kun olin saapunut maahan. Tiedän, mitä odottaa ja näin lauantaina myös kotiyleisön. Olen valmis pelaamaan heitä varten tiistaina. Meillä on kahden pelin viikko ja kuten sanoin, minun täytyy vain pitää huoli siitä, että olen valmiina pelaamaan parasta peliäni joka ilta. Mitään oikoteitä ei ole, Berglund sanoo.

 

Teksti: Henri Havusela

Näytä kaikki uutiset