logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

Takaa rinnalle ja jatkoilla ohi – Haloselle lähes 40 koppia

HIFK-Pelicans 3–2 JA (0-2, 1-0, 1-0, 1-0)

HIFK kohtasi kauden kolmanneksi viimeisessä harjoitusottelussaan Pelicansin Töölössä. Nordiksen harjoitushallissa pelattu ottelu päättyi himajengin 3–2-jatkoaikavoittoon.

Ottelun ensimmäinen erä oli stadilaisille hankala. Vierasjoukkue vei erän maalit 2-0 ja laukauksetkin maalia kohti merkattiin lahtelaisille lukemin 11-4.

Ottelun avausmaali syntyi, kun HIFK:n pelaajat hukkasivat kiekon oman maalinsa edustalla. Iikka Kangasniemi syötti ja Joni Ikonen viimeisteli avausosuman.

Toinen maali tuli onnekkaasti. HIFK oli juuri ehtinyt täysilukuiseksi, kun Kangasniemen epäonnistunut ilmaveivi pomppi Pelicansin Lars Bryggmanin lahkeesta ohi Niilo Halosen.

Ottelun toinen erä alkoi stadilaisittain pirteästi. HIFK pääsi heti erän alussa ylivoimalla ja Sebastian Dyk ampui 1–2-kavennuksen ajassa 20:38.

Erässä ei enempää maaleja nähty, joten kohti viimeistä 20-minuuttista lähdettiin Pelicansin 2–1-johdossa.

Kolmannessa erässä molemmat joukkueet pääsivät harjoittamaan erikoistilannepelaamistaan. Kummallekin jengille tuomittiin erässä kolme kahden minuutin rangaistusta.

Kotijoukkue käytti omat ylivoimamahdollisuutensa vastustajaansa tehokkaammin. Otso Rantakari piiskasi pelin tasoihin ylivoimalla ajassa 47:57. Syöttöpisteet osumaan Ilari Melartille ja Iiro Pakariselle.

Kun kolmanteen erään ei enempää osumia isketty, haettiin ottelun voittajaa jatkoajalta.

Jatkoaika ehti kulua puoliväliinsä, kun stadilaisten kolmikko Eetu Koivistoinen, Ilari Melart ja Iiro Pakarinen kiekottelivat pitkän hyökkäyksen vastustajan päädyssä. Ratkaisupaikka pelattiin lopulta Pakariselle, joka viimeisteli voitto-osuman tylysti etuylänurkkaan.

Niilo Halonen oli yksi ottelun ratkaisuhahmoja torjumalla peräti 38 laukausta matsissa.

Ottelutallenne löytyy HIFK:n Youtube-kanavalta.

HIFK ja Pelicans kohtaavat back-to-back-matsien toisessa osassa heti huomenna perjantaina Lahdessa. Matsi alkaa klo 17:00.

Näytä kaikki uutiset