Tehot jäivät uupumaan – KalPa nollasi HIFK:n

HIFK-KalPa 0–2 (0-0, 0-2, 0-0)

HIFK kohtasi perjantaina Imatralla alkuiltaottelussa KalPan. Kolmella kentällisellä pelaavalla stadilaisjoukkueella oli 20 tuntia palautumisaikaa edellisen illan matsista.

Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä. Erän paras paikka siunaantui HIFK-hyökkääjä Olli Palolalle, joka pääsi erän alussa puolittain läpi, mutta KalPa-maalivahti Matej Matchovsky torjui viimeistely-yrityksen.

Toisessa erässä peliaika tasakentällisin jäi vähäiseksi. KalPa jäähyili erän ensimmäisen puoliskon ja kärsi peräti neljä kahden minuutin rangaistusta ensimmäiseen kahdeksaan minuuttiin. Stadilaiset eivät erikoistilanteitaan onnistuneet hyödyntämään.

Ottelun ylitettyä puolivälinsä iski kuopiolaisryhmä kahdesti kahteen minuuttiin. Colby Simmons ja Kasper Simontaival veivät KalPan 2–0-johtoon.

SaiPaa vastaan torstaina nollapelin pelannut Niilo Halonen piti maalinsa koskemattomana Imatralla yhteensä reilut 91 minuuttia.

Erän toinen puolisko menikin HIFK:n kuluttaessa jäähypenkkiä.

Kolmannessa erässä ei maalipaikoilla herkuteltu ja erikoistilanteitakin nähtiin vain yksi KalPan rangaistuksen myötä.

HIFK haki viimeiset lähes viisi minuuttia kavennusosumaa kuudella kenttäpelaajalla, mutta KalPan tiivis puolustus oli tänään ohittamaton. Loppulukemat 2–0 kuopiolaisten hyväksi.

Katso tilastot Liigan kotisivuilta.

HIFK:n harjoituskausi jatkuu ensi viikolla otteluilla Pelicansia vastaan. Torstaina skulataan Stadissa ja perjantaina Lahdessa.

To 1.9. klo 18:30 HIFK-Pelicans, LIPUT
Pe 2.9. klo 17:00 Pelicans-HIFK

Näytä kaikki uutiset