logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

”Luovuus ja pelirohkeus näkyy aivan uudella tavalla”

play

HIFK-KooKoo klo 18:30. Ovet auki klo 17:30.

HIFK pelaa tänään torstaina viikon toisen matsinsa. Kymmenen matsin mittaisessa pisteputkessa olevan stadilaisjengin Nordiksella haastaa Kouvolan KooKoo.

Ottelu alkaa klo 18:30. Hallin ovet avataan tuntia aiemmin klo 17:30.

Osta liput matsiin Ticketmasterista!

GIGANTTI Pregame Studio

Pregame studiossa puidaan lähtökohtia illan otteluun sekä taustoja HIFK:n hyvään nykyvireeseen.

Kristian Vesalaisen juonikkuuden myötä tuntuu, että koko joukkue on uskaltanut alkaa pelaamaan ja muuttunut sitä myötä luovemmaksi sekä tehokkaammaksi, HIFK-alumni Ville Varakas pohtii.

– Ei pidä liikaa keskittyä vain yhteen pelaajaan, mutta esimerkkinä Vesalainen on hyvä. Hän on tullut kesken kauden joukkueeseen eikä ole ollut mukana ihan silloin vaikeuksien alkujuurien aikana. Hän on tuonut luovuudellaan ja persoonallaan rentoutta, mikä on varmasti tarttunut muihinkin jätkiin.

HIFK tekee muutaman muutoksen kokoonpanoonsa sitten edellisen ottelun.

Niilo Halonen starttaa tolppien välissä. Illan matsi on Halosen vuoden 2023 ensimmäinen. ”Nippe” pelasi edellisen kerran vuoden vaihteen Spengler Cupissa.

Hyökkääjä Leevi Teissala tulee tuoreena mukaan ja on pöytäkirjoissa 13. hyökkääjänä.

 

 

HIFK:N KOKOONPANO

MAALIVAHDIT

53 Niilo Halonen
30 Roope Taponen (varalla)

HYÖKKÄÄJÄT

10 Kristian Vesalainen – 51 Juha Jääskä – 81 Iiro Pakarinen
33 Roni Hirvonen – 31 Eetu Koivistoinen – 74 Julius Nättinen
63 Kevin Roy– 13 Otto Paajanen – 24 Aleksanteri Kaskimäki
18 Teemu Tallberg – 78 Jesse Seppälä – 25 Kasper Halttunen
71 Leevi Teissala

PUOLUSTAJAT

11 Ilari Melart – 62 Victor Berglund
42 Eddie Larsson – 52 Otso Rantakari
49 Christian Kåsastul – 57 Johan Motin

Loukkaantuneet: Einari Luhanka (day-to-day), Joona Lehmus (day-to-day), Micke Åsten (day-to-day), Sebastian Dyk (1-2 viikkoa), Kasper Kotkansalo (4-6 viikkoa), Miro Väänänen (4-6 viikkoa), Otto Salin (7 viikkoa)

HIFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu toipumisaika. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.

Näytä kaikki uutiset