Marko Rönkkö 60 vuotta – HIFK onnittelee

Rönkkö oli osa alkuperäistä Tupu-Hupu-Lupu-ketjua mestaruuskeväänä 1983.

Kahdeksan kauden ajan pääsarjatasolla HIFK:ta edustanut Marko Rönkkö täyttää tänään 60 vuotta. Rönkön pääsarjaura käynnistyi rakettimaisesti keväällä 1983. Nuori laitahyökkääjä nostettiin jo alkaneeseen loppuottelusarjaan Jokereita vastaan yhdessä Paul Högbackan ja Esa Tikkasen kanssa. HIFK oli juuri juhlinut A-nuorten Suomen mestaruutta.

Rönkkö luuli aluksi, että kutsu ”ylös” tuli lähinnä harjoituksiin paikkaamaan loukkaantumisia. Hän ei osannut odottaa, että hyppäisi kaukaloon finaalisarjassa, jota Jokerit johti tuolloin otteluvoitoin 2-0 ja oli vain voiton päässä mestaruudesta. Kolmikko Rönkkö-Högbacka-Tikkanen esiintyi edukseen ja sai lisänimen Tupu-Hupu-Lupu-ketju. Lopulta HIFK käänsi koko ottelusarjan ja voitti Suomen mestaruuden.

Rönkkö pelasi HIFK:ssa kaudet 1983-1989 ja palasi punapaitaan vielä kaudella 1990-1991. Yhteensä otteluita kertyi runkosarjassa 225 tehopistein 47+54=101. Rönkkö päätti pelaajauransa PiTan paidassa kaudella 2000-2001.

HIFK onnittelee!

Näytä kaikki uutiset