logologo
HIFKIlves
la 12.10.2024 klo 17:00

PINNALLA – Eetu Koivistoinen: ”Nyt tekeminen näyttää siltä, miltä pitääkin”

Pinnalla-sarjan vieraana on tänään kovassa vireessä viime aikoina pelannut keskushyökkääjä Eetu Koivistoinen.

Eetu Koivistoinen saapui HIFK:hon Rauman Lukossa voitetun Suomen mestaruuden jälkeen kesällä 2021. Liigan kärkisenttereihin lukeutuva 27-vuotias Koivistoinen on vajaan kahden vuoden aikana kantanut isoa vastuuta HIFK:ssa ja viihtynyt Helsingissä sen verran hyvin, että solmi hiljattain ensi kauden kattavan jatkosopimuksen. Viikonloppuna hän pelasi Jukureita vastaan uransa 400. liigaottelunsa ja teki samassa kamppailussa sekä sadannen liigamaalinsa että 200. tehopisteensä. Joukkueen tavoin myös Koivistoisella on tuloksellisesti ollut tällä kaudella kaksijakoinen runkosarja, mutta viime aikoina Koivistoinen on pelannut lentokelissä ja hätyyttelee jo 20 maalin rajapyykkiä.

HIFK:lla on takanaan kaksi maalirikasta ottelua, kun joukkue kaatoi perjantaina SaiPan kotiottelussa 9–5. Heti seuraavana päivänä lauantaina joukkue matkasi Mikkeliin, jossa joukkue taisteli tärkeistä sarjapisteistä Jukureita vastaan. HIFK pelasi tylyn ja ryhdikkään vierasottelun, josta se poistui voittajana lukemin 7–2.

Viikonloppuna HIFK:n tehokkain pelaaja oli keskushyökkääjä Eetu Koivistoinen, joka takoi kahteen otteluun tehot 5+1. Perjantaina Koivistoinen viimeisteli hattutempun SaiPan verkkoon ja lauantaina vuorossa oli hyökkääjän 400. ottelu Liigan runkosarjassa. Koivistoinen teki ottelun lopussa tyhjään maaliin osuman, joka oli hänen sadas liigamaalinsa ja samalla 200. tehopisteensä. Tämän jälkeen Koivistoinen kaunisteli lukemia onnistumalla vielä toistamiseen maalinteossa. Nyt liigauran tilastoissa siis komeat lukemat: 400 ottelua ja tehot 101+100=201.

Koivistoinen on muutenkin ollut kovassa iskussa viime aikoina. 18 edelliseen otteluun hän on tehnyt tehot 10+10 ja vaisumman alkukauden jälkeen hyökkääjällä on jo 19 maalia kasassa tämän kauden runkosarjassa. HIFK:lla ottelutahti on ollut tasaisen kova runkosarjan lopussa ja joukkue taistelee ilta toisensa jälkeen elintärkeistä sarjapisteistä, mutta se ei tunnu Koivistoista haittaavan.

– Tämä kolmen ottelun viikkotahti on mielestäni huikea. Muistan jo junnuajoilta, kun Liigassa pelattiin otteluita tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Nyt on vähän sama meininki päällä. Mekin saamme aina sunnuntaisin levättyä ja siitä sitten taas kohti uutta viikkoa. Itse pidän tästä rytmistä, kun pelejä tulee tiiviiseen tahtiin ja pääsee hyvin valmistautumaan uuteen viikkoon, Koivistoinen sanoo.

Joukkueen johtaviin pelaajiin lukeutuva hyökkääjä oli mielissään HIFK:n pelaamisesta viikonlopun aikana. HIFK on löytänyt neljä hyvin toimivaa ketjua, ja Koivistoinen pelasi viikonloppuna yhdessä Roni Hirvosen ja sairastuvalta palanneen Julius Nättisen kanssa.

– Jäi todella hyvä fiilis. Saimme perjantaina tuotua SaiPaa vastaan lisää kiekollista peliä esille ja jatkettiin siitä hienosti Mikkelissä. Loistavasti olimme siellä valmiita pelaamaan. Ei SaiPalta mitään pois, mutta kyllä Mikkelissä oli aivan eri vaade pelissä. Paljon oli siellä myös yleisöä ja kotijoukkue oli voittanut viisi edellistä peliään. Saimme ehjän esityksen siellä ja vähintään 50 minuuttia pelasimme hyvää vieraspelaamista, minkä lisäksi saimme jatkettua sitä hyvää ja tehokasta kiekollista peliämme. Hieno vierasryöstö ja tärkeät kuusi sarjapistettä kahdesta päivästä, Koivistoinen summaa viikonlopun kahta ottelua.

Myös 400. liigaottelu lämmittää 27-vuotiaan sentterin mieltä kesken hektisen keväänkin.

– Kyllä sitä hetken tuossa ehti miettimään viikonloppuna. Toivottavasti pelejä on ammattilaisena vähintään saman verran vielä edessä. Oman uran aikana olen päässyt näkemään pelaajia, joilla on otteluita vielä satoja enemmänkin takanaan. Onhan ne komeita lukuja ja kun on nähnyt, miten sellaiset pelaajat toimivat arjessaan, niin sieltä pystyy ammentamaan oppia ja ottamaan koppia itselle, että miten esimerkiksi kehonhuollosta täytyy huolehtia. Mikkeliin kun mentiin, tuli muisteltua ihan ensimmäistä liigamatsiakin, Koivistoinen sanoo.

Mutkan kautta takaisin huippukiekkoon

Tuon ensimmäisen liigaottelunsa Koivistoinen pelasi Rauman Lukon paidassa HPK:ta vastaan Hämeenlinnassa kaudella 2015-16, jolloin nuori keskushyökkääjä pelasi pääosin KeuPassa Mestiksessä miesten peleihin totutellen.

– Olin ehtinyt pelata Lukon kanssa muutaman CHL-ottelun ja pelireissulta palatessamme valmentaja Risto Dufva otti minut sivuun Münchenin lentokentällä ja totesi ”Ajattelin, että voisin peluuttaa sinua perjantaina”. Silloin oli keskiviikko eikä siinä muuta, mutta olin saanut sille CHL-reissullekin pikahälytyksen ja olin ajanut Keuruulta silloin omalla autolla Espooseen vanhempien luokse. Dufva vielä totesi siellä Münchenin kentällä, että hoida itsesi huomenna Raumalle ja pelikuntoon. Totesin vain, että selvä, Koivistoinen muistelee.

Siitä alkoi Koivistoisen murtautuminen liigajäille ja lopulta kaudet Rauman Lukossa olivat upea prosessi sekä seuralle että pelaajalle itselleen. Koivistoinen sai rauhassa kehittyä huippusentteriksi samalla, kun Lukossa tehtiin määrätietoisesti hyvää työtä. Viimeisellä kaudellaan Lukossa Koivistoinen valittiin pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi ja Lukko juhli Suomen mestaruutta keväällä 2021.

Mutta mahtuu Koivistoisenkin uralle muutakin kuin nousukiitoa. Ennen kuin hän teki liigadebyyttinsä, oli takana erilainen kausi. Espoon Bluesin kasvatti oli tehnyt kovaa jälkeä Bluesin junioreissa, jossa Koivistoinen on muun muassa voittanut A-junioreiden Suomen mestaruuden.

Kaudella 2014–15 Koivistoisen äiti sairastui, mikä sai nuoren kiekkoilijan laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Hän piti välivuoden huippukiekosta ja pelasi kauden Kirkkonummen Salamoiden A-junioreissa sekä seuran edustusjoukkueessa miesten kakkosdivisioonassa. Koivistoinen teki tuolla kaudella sarjatasoa alempana 41 ottelussa 150 tehopistettä, mutta mielessä oli tuolloin jääkiekkoa tärkeämmät asiat.

– Kokonaisuutena se oli opettavainen vuosi ja silloin tuli käytyä ihan oikeissa töissäkin Shellillä vähän samalla. Jossain vaiheessa kypsyi ajatus, että haluan lähteä vielä pelaamaan tosissani, etten halunnut heittää hanskoja tiskiin. Olin silloin vahvasti palaamassa takaisin Bluesin A-junioreihin seuraavaksi kaudeksi. Treenasinkin seuraavan kesän laadukkaasti Bluesin mukana, mutta sitten juhannuksen aikaan tulikin eteen mahdollisuus lähteä KeuPaan pelaamaan Mestistä ja samalla tavoittelemaan liigapaikkaa Lukosta. Sain uuden startin uralleni ja se teki hyvää. Sillä tiellä olen edelleen, Koivistoinen kertoo.

”Hyvässä joukkueessa on helpompi onnistua”

Koivistoinen on päässyt urallaan hyvien valmentajien oppeihin. Iso merkitys Koivistoisen uralla on ollut Pekka Virralla, joka valmensi Lukkoa neljän kauden ajan ja Koivistoinen osa joukkuetta kaikki nuo vuodet.

– Häneltä olen paljon saanut opastusta ja vinkkejä ihan kokonaisvaltaisesti esimerkiksi harjoitteluun ja elämään ylipäätään. Pystyin ottamaan hänen opeistaan paljon koppia ja harjoittelimme myös kaikki nuo vuodet laadukkaasti. Siinä on ollut itselleni hyvä pohja kehittyä.

Virran aikana Lukossa tehtiin nousujohteista hyvää työtä ja seurassa juhlittiin Suomen mestaruutta 2021. Samalla ajanjaksolla Koivistoinen oli kasvanut liigaan totuttelevasta nuoresta pelaajasta mestaruusjoukkueen kantavaksi voimaksi.

– Hyvässä joukkueessa on helpompi onnistua. Kasvoin noiden vuosien aikana paljon kokonaisvaltaisesti ja jokaisella osa-alueella. Pelasin viisi kokonaista kautta Lukossa ja ensimmäisellä kaudella päävalmentaja vaihtui kesken kauden, että olen päässyt näkemään sen raadollisuudenkin, kun homma ei toimi ja mitä siinä voi tapahtua. Sitten kun Virta tuli Lukkoon, asiat menivät vuosi vuodelta eteenpäin ja loppujen lopuksi saimme kaikesta työstämme ihan konkreettisen palkinnon mestaruuskeväänä, hän kertoo.

Siirto HIFK:hon

Paljoa ei ollut pöly kerennyt laskeutua Lukon mestaruusjuhlien jälkeen, kun HIFK tiedotti toukokuussa 2021 Koivistoisen siirtyvän kahden vuoden sopimuksella joukkueen riveihin.

– Siinä oli pidemmän aikaa ollut itselleni selvää, että minulle voisi tehdä hyvää maisemanvaihto ja uudet ärsykkeet. Siirto kyti jonkun aikaa ja kun täältä osoitettiin kiinnostusta, oli helppo sanoa kyllä. Ei paljoa tarvinnut ylimääräisiä miettiä. Kaksi kautta on sujunut loistavasti ja koko tämä kulttuuri seuran ympärillä on loistava. Fanit ja organisaatio toimivat hyvin kimpassa ja täällä on hyvä meininki. Kaikista pidetään huolta ja hoidetaan viimeisen päälle, mikä on hienoa, Koivistoinen kehuu.

Hän on alusta asti kantanut joukkueessa isoa roolia keskushyökkääjän tontilla ja tehnyt HIFK:ssa pelaamassaan 104 ottelussa tehot 38+40=78. Hyökkääjä on viihtynyt seurassa niinkin hyvin, että helmikuun alussa seura julkaisi Koivistoisen vuoden jatkosopimuksen.

– Mielestäni seuraa ei pidä vaihtaa vaihtamisen ilosta sillain, että olisi vuoden yhdessä paikassa ja seuraavan toisessa. Olin Raumallakin pitkään ja koen, että täälläkin meillä on ollut hyvä juttu käynnissä pari vuotta ja haluan olla osana tätä, kun kaikki on mennyt eteenpäin. Haluan katsoa tämän kortin HIFK:ssa loppuun asti. Tuntuisi tyhmältä jättää homma kesken ja lähteä pois. Koen, että pystyn kehittymään vielä pelaajana ja ottamaan steppejä eteenpäin. Tämä on paras paikka siihen, kun saan täällä tarvittavan avun ja työkalut siihen. Ainoa tavoite on mestaruus ja siitä me pelaamme joka vuosi, Koivistoinen perustelee jatkosopimustaan.

”Rento, mutta jämäkkä meininki”

Koivistoinen on kuulunut molemmilla kausillaan HIFK:ssa myös joukkueen kapteeniston, kun pelipaidan rinnusta komistaa A-kirjain.

– Yritän pumpata joukkuetta ja olla tarvittaessa äänessä. Pyrin aistimaan, mikä on kopissa yleinen ilmapiiri. Jos joku näyttää olevan pää painuksissa, niin koitetaan kysyä, että mitä kuuluu ja miten menee. Meillä on kuitenkin kopissa äärimmäisen hyvä henki ja kaikki ovat äänessä, eikä siellä kyllä kenenkään tietyn henkilön tarvitse pitää ääntä. Se on sellainen asia, mistä tykkään meidän kopissamme ja kaikki tulevat keskenään toimeen. Rento, mutta jämäkkä meininki on mielestäni yksi meidän isoista vahvuuksistamme ja iso voimavara.

Koivistoinen näkee voimavarana myös sen, miten joukkue käsitteli keskenään vaikean alkukauden ja käänsi sen vahvaksi pelaamiseksi kohti runkosarjan loppua.

– Nyt tekeminen näyttää siltä, miltä pitääkin. Olemme malttaneet tehdä kärsivällisesti hommia ja kasvaneet joukkueena vaadittavalle tasolle. Välillä asiat ovat pienestä kiinni ja nyt olemme pystyneet kääntämään tiukkoja pelejä eduksemme. Olemme kasvaneet joukkueena hienosti niistä vaikeista ajoista.

Kevätkausi on kuitenkin tiukimmillaan, kun HIFK jahtaa tärkeitä sarjapisteitä ja paikkaa kuuden parhaan joukossa, eikä Koivistoisen mukaan seuraavaa ottelua tarvitse odotella kuumeisesti.

– Nyt on ollut niin kova ottelutahti, ettei paljoa seuraavaa matsia tarvitse odottaa, kun näitä kolmen pelin viikkoja on ollut paljon viime aikoina. Se on vain kropan huoltamista ja valmistautumista seuraavaan peliin. Mutta onhan tämä myös hienoa, koska ottelut ovat lajin suola ja sen takia me tätä kiekkoa pelaamme, että pääsee pelaamaan ja voittamaan. Jokaisen pelaajan henkilökohtaisella vastuulla on olla joka peliin valmiina. Meillä on vuodenvaihteesta asti ollut tavoitteena, ettei tule yhtään ohipeliä. Niihin ei ole varaa, kun jokainen piste on nyt tärkeä.

Koivistoinen kiittää valmennusta myös siitä, että joukkue on saatu hyvään iskuun kohti kevättä.

– Laadukkaasti olemme harjoitelleet jäällä ja sen ulkopuolella koko kausi. Kunto on ajoitettu hyvin ja on pystytty hyvin yksilöimään rasitusta, mikä on varmasti myös yksi meidän voimavaroistamme.

Koivistoinen kehuukin päävalmentaja Ville Peltosen johtamaa valmennustiimiä.

– Aivan loistava, eikä yhtään kiveä jätetä kääntämättä. Käymme kaikki asiat laadukkaasti läpi pelaajien ja valmentajien kesken. Lisäksi meidän valmentajat tekevät ison työn käydessään vastustajan pelaamista läpi. Kaikki tekeminen on selkeää ja kaikki valmentajat tekevät isosti hommia ja ovat valmiina auttamaan jokaista pelaajaa, mikä on ihailtavaa.

Jokaiseen otteluun optimisuoritus

Jatkuvuus on myös asia, jota Koivistoinen arvostaa korkealle. Ensi kaudellekin uusien jatkosopimusten myötä joukkueessa jatkaa paljon samoja pelaajia, kuten myös nykyinen valmennus.

– Kyllä se on iso asia ja minullakin omakohtaista kokemusta Raumalta, miten pitkäjänteinen työ toimii. Jos vaihdat joka kausi puolet pelaajista, niin ei se lähde toimimaan. Kun runko on hyvin kasassa, siihen on täsmähankintojenkin paljon helpompi tulla mukaan, kun muut pelaajat ovat opastamassa joukkueeseen mukaan.

Palataan kuitenkin takaisin tähän hetkeen. HIFK:lla on jälleen edessään tärkeä kolmen ottelun viikko. Tiistaina joukkue palaa kotikaukaloon, kun Vaasan Sport saapuu vieraaksi Nordikselle. Heti keskiviikkona on kova ottelu tiedossa Tampereella Nokia Arenaalla tuoretta CHL-mestaria Tapparaa vastaan. Perjantaina HIFK matkustaa KooKoon vieraaksi Kouvolaan.

– Huomenna kotiyleisön eteen ja keskiviikkona tulee Euroopan kovin haaste vastaan Tampereella. Kärkijoukkueita vastaan hyvät pelit antavat tässä kohtaa runkosarjaa virtaa koko joukkueelle ekstra paljon. Samaan aikaan täytyy pitää kuitenkin mielessä, että jokainen peli on yhtä tärkeä ja ihan sama kuka vastaan tulee, pitää aina pystyä pelaamaan parasta peliään. Jatketaan jokapäiväistä kovaa työntekoa ja löydetään jokaiseen otteluun optimisuoritus, niin tästä tulee vielä pitkä kevät meille, Koivistoinen sanoo.

 

Teksti: Henri Havusela

Näytä kaikki uutiset