logologo
HIFKPelicans
ke 28.02.2024 klo 18:30

PINNALLA – Jan Lundell: ”Haluamme maalivahtien kanssa kehittyä koko ajan”

Pinnalla-sarjassa vieraana on tällä viikolla viisikymppinen Jan Lundell.

Sunnuntaina 50 vuotta täyttänyt HIFK-seuraikoni Jan Lundell on toiminut pitkän pelaajauransa jälkeen jo yli kymmenen vuotta HIFK:n maalivahtivalmentajana sekä pitkään myös joukkueenjohtajana. ”Lunkka” pelasi itse HIFK:n tolppien välissä eri vuosikymmenillä, kun jääkiekko ja maalivahtipeli kehittyi hurjaa vauhtia. Kovissa liemissä keitetty vaatimaton herrasmies jakaa tällä hetkellä saamiaan oppeja eteenpäin nykyisille HIFK-maalivahdeille ja kokee ylpeyttä heidän onnistumisistaan. Oman uran ohessa Lunkan perheessä on kasvanut kaksi poikaa, jotka molemmat ovat IFK:ssa oppinsa saaneita ammattilaiskiekkoilijoita.

– Vuodet ovat kyllä nopeasti menneet ja 50 on mittarissa, mikä tuntuu uskomattomalta, mutta totta se on. Yllättävän paljon on tullut onnitteluita, enemmän mitä osasin odottaakaan, mikä on ollut tietysti mieltä lämmittävää.  Lauantaina pelin jälkeen koko joukkue myös onnitteli ja se jatkui hallilla vielä maanantainakin, joten paljon on onnitteluita riittänyt, Lundell kiittelee.

Pitkä on ollut taival jääkiekon parissa. Kirkkonummelta kotoisin oleva maalivahti oli nuorena lahjakas urheilija ja olisi ollut täysin mahdollista, että muutkin lajit olisivat vieneet esimerkiksi tenniksessä menestyneen tulevan ammattikiekkoilijan toisiin suuntiin elämässä.

– Olen ollut todella etuoikeutettu, että olen näin pitkään saanut olla jääkiekon parissa ja kaikki lähti sieltä pihapeleistä ja HIFK:sta Calle Branderin kiekkokoulusta. Sieltä on kuljettu pitkä matka tähän pisteeseen ja nyt olen saanut pitkään työskennellä seurassa, mistä se kaikki myös on lähtenyt. Pienenä poikana seurasin jo HIFK:n pelejä, niin kyllähän se hienolta tuntuu, Lundell sanoo.

Teini-iässä Lundell piti jääkiekosta jopa pidemmän tauon muiden harrastusten viedessä urheilullista nuorta mennessään. Ammattikiekkoilijaksi hän on ponnistanut epätyypillistä reittiä.

– Jääkiekko jäi taka-alalle ja vanhemman C-ikäluokan ja B-juniorivuodet jäivät pelaamatta kokonaan, jalkapalloon ja tennikseen tuolloin keskittynyt Lunkka kertoo.

Niin uskomattomalta kuin se tänä päivänä kuulostaakin, Lundellin paluu jäille tapahtui A-juniori-ikäisenä Kauniaisten jäähallissa kirkkonummelaisen miesten nelosdivarijoukkueen KyIF:n kanssa, jonka harjoituksiin Lundellin kaveri oli saanut maalivahdin houkuteltua taas tolppien väliin.

– Kaveri kysyi, että pääseekö seuraaville jäille yksi kenttäpelaaja ja yksi maalivahti mukaan ja siitä se taas lähti. Pelasin ensin siinä porukassa puolitoista vuotta, minkä jälkeen siirryin PiTan A-junioreihin ja siitä Karhu-Kissoihin, joka oli juuri noussut A nuorten SM-sarjaan. Pelit menivät siellä hyvin ja seuraavalla kaudella pelasinkin jo Karhu-Kissojen edustuksessa miesten ykkösdivisioonaa, Lundell muistelee.

90-luvun puolivälin paikkeilla Karhu-Kissojen edustusjoukkueen toiminta kuitenkin tyssäsi seinään konkurssin takia, minkä jälkeen Lundell pelasi miesten ykköstä OKK:ssa ja PiTassa, joka oli tuohon aikaan HIFK:n yhteistyöseura. PiTassa valmentajana tuohon aikaan oli vastikään 80 vuoden iässä menehtynyt Timo ”Räpsä” Haapaniemi, joka toimi myös HIFK:n päävalmentajana vuosina 1984–87.

– Räpsä otti mut sinne mukaan ja pääsin sillä kaudella treenaamaan HIFK:n mukaan ja luukullekin joihinkin peleihin. Siinä kohtaa vasta musta alkoi tuntua, että tästä jääkiekosta voisi jotain tullakin. Sen tauon jälkeen treenasin kyllä tavoitteellisesti ja halusin aina päästä uudelle tasolle, mutta mistään ammattilaisuudesta ei olisi voinut alkuun puhuakaan. Miesten ykkösdivarissa asiat etenivät kuitenkin siihen, että aloin haaveilla mahdollisuudesta ja kun sen mahdollisuuden sain, halusin laittaa kaiken peliin, Lundell muistelee.

Eikä pidä ajatella, että Lundell olisi vain marssinut kopista toiseen. Äärimmäisen kovana ja tunnollisena harjoittelijana uransa aikana tunnettu maalivahti paiski hommia.

– Silloin kun sen tauon jälkeen palasin jääkiekon pariin, syntyi samalla kipinä harjoitteluun. Tiedostin vahvasti silloin, että todella paljon pitää tehdä töitä, jos meinaa tässä lajissa pärjätä. Olin urheillut paljon ja monipuolisesti jo aiemmin, mutta sellainen systemaattinen harjoittelu alkoi silloin. Oma ajatus oli silloin, että laitetaan kaikki peliin, ettei myöhemmin tarvitse miettiä asioita, jotka jäivät tekemättä, Lundell kuvailee.

Legendojen seurassa ja maailmalla

Kaudella 1996–97 Lundell pelasi ensimmäiset ottelunsa HIFK:n liigajoukkueessa, joka oli täynnä tulevia HIFK-legendoja ja muita huippupelaajia. Maalivahtiparina työskenteli Sakari ”Sakke” Lindfors, jonka lisäksi kokemusta joukkueessa edustivat Mika ”Kölli” Kortelainen ja Pertti ”Pepe” Lehtonen. Nuori Olli Jokinen ja Jere Karalahti olivat Lundellin tavoin oman ammattilaisuransa alkutaipaleella.

– Se oli jo omanlaisensa steppi itselleni, että pelasin siinä joukkueessa, jonka pelejä olin jo nappulana seurannut. Seuraava tähtäin oli vakiinnuttaa paikkansa ja saamaan enemmän ja enemmän pelejä ammattilaisena.

Lundell torjui runkosarjassa HIFK:n mestaruuskaudellakin 97–98, mutta kauden lopun hän haki peliaikaa TPS:ssä. Kauden 98–99 Lundell pelasi vielä HIFK:ssa, minkä jälkeen alkoi pidempi kierros muualla. Tähän lukeutui visiitit Ruotsissa, Saksassa, Tanskassa sekä useammassa seurassa Suomessa. Lunkka on vahvasti profiloitunut HIFK:n mieheksi, mutta pelaaja uralla matkalle kertyi toistakymmentä muutakin seuraa.

– Seuroja kertyi osittain sen takia, että piti vakiinnuttaa paikkansa ammattilaisena ja toisaalta saada paljon pelejä. Jos ei pelaa, ei kehity. Sen takia yhteen aikaan joukkueita kertyi paljon lyhyen ajan sisään. Ja kyllä sanoisin, että jokainen paikka antoi minulle jotain. Vaikka seuran vaihtaminen siinä hetkessä olisi raskasta, nyt jälkeen päin ajateltuna olen saanut myös nähdä paljon. Paljon on hyviä muistoja erilaisista kaupungeista, kulttuurista ja olen nähnyt erilaista jääkiekkoa. Vaikka joistain paikoista olisi silloin jäänyt myös negatiivisia asioita silloin mieleen, niin isossa kuvassa nyt niitä voi katsoa positiivisin mielin.

Peli ja varusteet kehittyivät

Kaudesta 2003–04 alkoi ajanjakso, jonka aikana Lundell profiloitui vahvasti IFK-maalivahdiksi. Ensin viisi vuotta putkeen IFK:n tolppien välissä, yksi kausi välissä Tshekeissä ja tämän jälkeen vielä kolme vuotta IFK:ssa. Lämpimimmät muistot löytyvät totta kai mestaruuskeväästä 2011, kun Lundell pääsi nostamaan pelaajauransa loppupuolella Kanada-maljan käsivarsilleen.

– Kyllä mestaruuskausi ja se koko joukkue palaa ensimmäisenä mieleen, kun omaa uraa muistelee. Hienoa siinä oli se, miten se koko joukkue hitsaantui yhteen ja siihen päälle vielä se, kuinka hyvin meillä Juuso Riksmanin kanssa yhteistyö toimi. Se oli hieno kausi ja nousee omanaan esille hyvissä muistoissa, Lundell tunnelmoi.

Tuoreessa muistissa on myös muutaman vuoden takainen lyhyt komennus tolppien väliin, kun Lundellista tuli liigahistorian vanhin pelaaja. Sairastumisen takia IFK:n maalivahtivalmentaja oli pikakomennuksella luukkuvahtina SaiPaa vastaan ja pääsi ottelun lopussa myös maaliin. Ikää Lundellilla oli 46 vuotta, 1 kuukausi ja 14 vuorokautta.

– Se on myös sellainen asia, joka on jäänyt mieleen ja en olisi ikinä uskonut, että tuollainen tulee tapahtumaan. Se oli ainutlaatuinen kokemus, ennätysmies sanoo.

Lundell pelasi maalivahtina eri vuosikymmenillä ja tuona aikana maalivahtipeli kehittyi huimasti.

– Silloin kun pääsin Liigaan, pyrittiin tekemään paljon torjuntoja pystyasennossa. V-asennossa torjuminen tuli mukaan, mutta silti aika pitkään haluttiin tietyt torjunnat hakea pystystä. Aika nopeasti alkoi murrosvaihe ja halusin pysyä aallonharjalla kehityksessä ja mukana siinä, mitä peli vaati. Kehitys tapahtui lopulta nopeasti, kun ymmärrettiin, ettei se pystyssä torjuminen ole tehokkainta. Sijoittumalla oikein ja peittämällä alakulmia pystytään olemaan vielä parempia maalivahteja. Paljon muuttui ja paljon piti myös oppia: toiset asiat nopeammin ja toiset hitaammin, Lundell kertoo.

Toinen nopeasti muuttunut asia oli maalivahdin varusteet, jotka ovat täysin oma lukunsa maalivahtien arjessa.

– Alkuvaiheessa maalivahdin kamoihin liittyvien mittojen rajat olivat vähän niin ja näin. Niihin puututtiin tarkemmin vasta myöhemmin. Materiaalit muuttuivat nopeasti selvästi kevyemmiksi ja muutenkin varusteet kehittyivät hurjaa vauhtia. Sanoisin, että nykyään ollaan aika hyvällä mallilla, koska mielestäni niitä ei voi enää paljoa keventää ja tai kaventaa. Siinä aletaan jo heikentämään maalivahtien turvallisuutta. Laukaukset ovat tänä päivänä niin kovia, että suojaavuus kärsii, jos muutoksia tehdään lisää.

Lundell oli tunnollinen harjoittelija, mutta myös tunnollinen pitäessään varusteistaan huolta.

– Kyllä olin aika tarkka. En nyt sellainen, että kaikkea olisi pitänyt viritellä, mutta kyllä esimerkiksi välillä punoin omat rällän pussit ja tykkäsin korjailla varusteita. Pidin myös varusteista hyvää huolta. Ne ovat kuitenkin maalivahdeille tärkeä asia ja uskon, että suurimmalle osalle maalivahdeista ne ovat tosi isossa osassa koko hommaa. Maalivahdit haluavat, että kamat istuvat mahdollisimman hyvin ja niiden pitää olla kunnossa, koska ne ovat niin tärkeä apuväline työskentelyssä jäällä, hän sanoo.

”Sitä tunnetta ei saa mistään muualta”

Maalivahteihin kohdistuvat kovat paineet ja Suomessa ne paineet ovat erityisen kovat IFK:n maalinsuulla. Lundell on päässyt kokemaan tuon kaiken hyvässä ja pahassa. Jos menestyspaineet eivät ole yksistään tarpeeksi kovat, niin asiaa ei ainakaan helpota se, että isosti esillä olevaan maalivahtiin kohdistuu jokaisessa ottelussa kovat odotukset. Toisinaan odotukset voivat olla jopa liiankin ankarat.

– Maalivahdilla on iso vastuurooli. Jälkeenpäin, kun mietin omaa uraani, niin en välttämättä henkisellä tasolla ollut valmis siihen kaikkeen, mitä esille tuli. Siinä roolissa on asioita, johon pystyy vaikuttamaan, mutta samalla asioita, joihin ei pysty. Omat työkalut olivat alussa aika vähäiset, mutta ne karttuivat sitten vuosien mittaan. Hyvien ja huonojen kokemusten myötä se työkalupakki kasvoi ja tuli varmuutta. Asioita pystyi käsittelemään iän myötä paremmin ja paremmin, Lundell luonnehtii ja lisää.

– Pelaajauran loppupuolella sitä mietti, että jos olisi nuorempana tiennyt tiettyjä asioita, niin ihan eri tavalla olisi pystynyt toimimaan. Urheilijan ura on prosessi ja siinä matkalla pitää pystyä oppimaan. Kaikkiin asioihin en itse ollut nuorena valmis.

Asiaa voi miettiä aina siltäkin kantilta, että kenttäpelaaja pääsee virheen jälkeen vaihtoaitioon nollaamaan tilanteen ennen seuraavaa suoritusta. Maalivahti on koko ottelun esillä ja virheen jälkeen homma jatkuu.

– Siinä on samalla maalivahtipelin viehätys. Ensinnäkin pitää ansaita se paikka, että pääsee maaliin ja on luottamuksen arvoinen. Sen voi nähdä karmeana paikkana, mutta todellisuudessa maalivahdin pitää mennä maaliin onnistumaan ja tekemään parhaansa.

– Sitten toinen juttu on se tunne, jonka tässä lajissa saa. Ensin valmistaudut peliin, hoidat hommasi hyvin ja ottelu päättyy voittoon. Sen jälkeen, kun menet istumaan koppiin, on tunne jotain sellaista, mitä ei vain saa mistään muualta. Se tunne vie urheilijaa eteenpäin. Hyvänolontunne on niin voimakas, että sitä on vaikea kuvailla ja se tulee nimenomaan siitä isosta vastuusta. Se on tämän position hienouksia, Lundell kuvailee taitavasti.

Tänä päivänä Lundell kokee, että juuri edellä mainittu henkisen puolen ymmärtäminen on hänen vahvuuksiaan maalivahtivalmentajana ja hän jakaa oppeja HIFK:n nykyisille maalivahdeille.

– Olen kokenut huonot ja hyvät hetket. Tiedän, miltä maalivahdista tuntuu tietyissä tilanteissa ja mitä asioita hän mahdollisesti ajattelee tietyissä hetkissä. Uskon ja tiedän pystyväni auttamaan ja samaistumaan niihin tilanteisiin. Näiden valmentajavuosien aikana itselleni on myös kehittynyt työkalupakki siihen, miten niistä hetkistä päästään myös eteenpäin. Jokaiselle maalivahdille pitää löytää omanlaiset keinot, mutta varmasti omista kokemuksista on iso hyöty, hän sanoo.

Omien junioreiden kehittäminen iso tavoite

Lundellin pelaajaura päättyi ennätyspeliä lukuun ottamatta kauteen 2011–12. Nopeasti tämän jälkeen hän siirtyi HIFK:n maalivahtivalmentajaksi. Puhetta aiheesta oli ollut jo pelaajauran aikana.

– Kyllä sitä aikaisessa vaiheessa mietti, että mitä pelaamisen jälkeen lähtisi tekemään. Nuorempana olin kouluttautunut liikunnanohjaajaksi ja uran loppuvaiheessa kävin pelaajayhdistyksen järjestämän merkonomikoulutuksen. Vaihtoehtoja siinä haettiin, mutta oikeastaan se vuosi, jonka pelasin Tshekeissä, niin silloin kypsyi ajatus valmentajan hommista. Myöhemmin IFK:n mestaruuskevään jälkeen Nybari (Tom Nybondas) kysyi silloin, olenko miettinyt valmentajan uraa.

– Se jäi vähän siihen, mutta viimeisen kauden aikana IFK:ssa aukesi maalivahtivalmentajan paikka. Kiinnostuin siitä silloin ja ilmoitin ilman muuta olevani kiinnostunut. Pelaajaura oli antanut paljon, joten se tuntui hyvältä siirtyä siitä antamaan takaisin toisille maalivahdeille.

Nyt reilu kymmenen vuotta on kulunut ja tuona aikana Lundell on tehnyt iso työn HIFK:n maalivahtien kanssa. Jos omassa nuoruudessa Lunkka kaipasi työkaluja oppimiseen, on hän itse auttanut kokeneiden maalivahtien lisäksi nuoria vahteja eteenpäin. Ville Husso ja Kevin Lankinen pelaavat NHL:ssä, Roope Taponen on ottanut isoja kehitysaskeleita Lundellin opissa ja lisäksi IFK:n junioripolun kautta tulevaisuudessa on lupa odottaa tulevia ammattilaismaalivahteja.

– Se on meidän iso tavoite, että pystymme HIFK:n junioreista kehittämään maalivahteja junioriputkesta liigajoukkueeseen. Se vaatii sen, että meidän maalivahtivalmennus on kunnossa sieltä pikkujunioreista edustukseen asti. Ihan alkuun hoidin hommaa itse, mutta onneksi tähän tuli nopeasti avuksi Janne Laine junioripuolelle sekä Ville Rönkkö, joka valmentaa juniorimaalivahteja ihan siellä nuorimmassa päässä. Olemme saaneet rakennettua polkua meidän maalivahdeille. Se on meille iso asia, että onnistumme kehittämään omia junioreita. Haluamme antaa heille mahdollisuuksia ja osoittaa luottamusta heille, Lundell sanoo.

Maalivahtivalmentajana työskentelyä hän kuvailee antoisana matkana, josta hän on kiitollinen.

– En koe tätä varsinaisena työnä, vaan jääkiekon parissa toimiminen on ollut minulle unelma. Olen saanut työskennellä loistavien maalivahtien kanssa ja olen näiden vuosien aikana oppinut paljon. Ei ole kahta samanlaista päivää eikä tähän koskaan kyllästy. Haluamme maalivahtien kanssa kehittyä koko ajan, mikä tekee tästä myös hienoa, Lundell sanoo.

Lundell kertoo, että maalivahteja ei muovata valmennuksessa samanlaiseen muottiin, vaan asia on oikeastaan päinvastainen.

– Ensimmäisenä tutustutaan maalivahdin persoonaan ja sen jälkeen käydään läpi, että millaiseksi maalivahdiksi hän haluaa kehittyä ja millaisena maalivahtina hän itsensä näkee. Sen ympärille lähdetään rakentamaan, Lundell kuvailee.

Hän kertoo, että maalivahdin pitää tiedostaa se, että jääkiekko on muuttunut todella nopeaksi peliksi.

– Maalivahdin pitää olla todella hyvässä kunnossa ja liikkuminen on isossa roolissa. Monipuolinen liikkuvuus on todella tärkeää. Nopeus ja terävyys pitää olla todella hyvällä tasolla tänä päivänä, jos meinaa liigatasolla pelata. Toinen asia on pelinluku. Maalivahti ei voi vain keskittyä kiekolliseen pelaajaan, vaan jatkuvasti pitää osata tunnistaa mahdollisia seuraavia tilanteita ja uhkia. Jos siihen ei pysty, niin kiire tulee.

”Kaksi huippupersoonaa”

Lundell myös kokee, että maalivahtivalmentajan vastuu on iso.

– Kyllä se on. Valmentajan vastuulla on viedä urheilijaa eteenpäin ja se pitää tässä hommassa tiedostaa. Sitten, jos pelaaja pääsee urallaan eteenpäin, se on myös valmentajalle erittäin palkitsevaa.

Tällä kaudella HIFK:n maalilla torjuntavastuun ovat jakaneet Roope Taponen ja Niko Hovinen – kaksi hyvin eri vaiheissa uraansa olevia eri ikäisiä maalivahteja.

– On ollut hienoa aikaa heidän kanssaan työskentely. Kaksi huippupersoonaa ja he tulevat hyvin toimeen keskenään sekä tsemppaavat hienosti toisiaan. Pappi (Hovinen) auttaa Tapsaa ja tuo omia näkemyksiään, kun hänkin on nähnyt ja kokenut paljon. Se on hieno tilanne meillä, kun Tapsakin kehittyy koko ajan ja haluaa urallaan eteenpäin. Sitten taas on upeaa nähdä, miten innostunut Hovinen on tässä vaiheessa uraansa ja haluaa kehittää omaa pelaamistaan. Joku muu voisi tuossa iässä sanoa, että vedän nyt näin ja turha tässä on muuttaa mitään, mutta hän ei ole sellainen vaan päinvastoin. Hän haluaa oppia uutta ja mennä eteenpäin, Lundell kiittelee suojattejaan.

Ilonaihe Lunkalle on myös se, että hänen molemmat poikansa ovat yltäneet ammattilaiskiekkoilijoiksi. Anton Lundell ponnisti HIFK:sta Florida Panthersiin ja pelaa parhaillaan kolmatta kauttaan NHL:ssä. Pojista nuorempi Kasper, 19, solmi keväällä kahden vuoden jatkosopimuksen HIFK:n kanssa ja hakee läpimurtoaan liigakaukaloihin.

– Tosi ylpeä ja iloinen olen heidän puolestaan, kun tiedän sen työmäärän, jonka he ovat tehneet päästäkseen tähän pisteeseen. Hienoa nähdä, että heidän panostuksensa lajiin ovat kannattaneet ja miten he ovat esimerkiksi loukkaantumisista päässeet yli. Antonin pelien seuraaminen riippuu paljon omastakin arjesta, mutta lähtökohtaisesti kaikista peleistä pyrin katsomaan vähintään koosteet, mutta myös kokonaisia pelejä suorana tai jälkilähetyksenä. Lätkästä puhumme poikien kanssa paljon, mutta se ei ole mitään taktista asiaa, vaan enemmänkin fiiliksiä ja ajatuksia tai harjoitteluun liittyvää asiaa.

 

Teksti: Henri Havusela

Siipiä ja puujalkoja

Kasper Kotkansalo ja Juha Jääskä nauttivat Texas Peten kastikkeista ja puujalkavitseistä.

Näytä kaikki uutiset