logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

PINNALLA – Niko Seppälä: ”Jos unelmat eivät yhtään pelota, ne eivät ole tarpeeksi isoja”

Pinnalla-sarjan vieraana on tällä viikolla puolustaja Niko Seppälä.

Puolustaja Niko Seppälä saapui lokakuun lopussa HIFK:hon alun perin lainasopimuksella Kiekko-Espoosta. HIFK-kasvatti pelasi heti ensimmäisestä ottelusta saakka loistavalla tasolla ja ansaitsi itselleen loppukauden sopimuksen ja on ollut tärkeä pelaaja HIFK:n takalinjoilla. 25-vuotias puolustaja elää ja hengittää jääkiekkoa, eikä ota mitään itsestäänselvyytenä. Seppälän matka liigapelaajaksi on vaatinut armotonta työntekoa, joka kantaa nyt odotettua hedelmää. Tähänastisen kiekkouransa aikana Seppälä on joutunut useaan otteeseen todistamaan omat kykynsä uudestaan ja uudestaan. Tämän kauden vahvan vireen taustalla on viime kesänä tehty kova omatoiminen harjoittelu.

Niko Seppälän vahvat otteet HIFK:n takalinjoilla eivät ole varmasti jääneet keneltäkään huomaamatta. Mestiksessä Kiekko-Espoossa kautensa aloittanut puolustaja ei saapunut lokakuussa vain paikkaamaan HIFK:n loukkaantumisia, vaan alusta asti Seppälä on vahvistanut HIFK:n puolustusta ja tehnyt sen tyylillä. Seppälän otteet ovat ottelusta toiseen olleet tasaisen vahvoja, minkä lisäksi hän on esiintynyt vahvasti molemmissa päissä kaukaloa. Otteluita HIFK:n paidassa on tällä kaudella takana 15, teholukema on komea +6 ja tehopisteitä on kertynyt 1+2. Seppälä tuntuu joka vaihdossa antavan kaikkensa ja pelaaminen on ennen kaikkea luotettavaa.

Murtautuminen liigajäille on ottanut oman aikansa, joskin liigaotteluita Seppälälle on kertynyt jo reilu sata. Aikanaan HIFK solmi puolustajan kanssa kolmen vuoden sopimuksen. Tuolloin HIFK:n paidassa otteluita ei vielä kertynyt, mutta edelliset kolme kautta hän edusti JYPiä, jossa vastuu heitteli paljon. Tällä hetkellä luottamus on Seppälän omien sanojen mukaan iso syy sille, miksi tasaisuus on löytynyt HIFK:ssa.

– Tällä hetkellä tuntuu, että minuun ja kykyihini luotetaan täällä ja arvostetaan omaa tyyliäni pelata. Pienistä virheistä ei heti olla sanomassa, koska kyllähän pelaaja itse tietää parhaiten, jos on kussut jonkun tilanteen. Nyt on itselleni saatu sellainen fiilis, että antaa palaa vaan. Minut on hankittu tänne niillä vahvuuksilla, mitä minulla on ja niillä myös pelaan, Seppälä kiittelee.

Seppälä oli kesällä pitkään ilman sopimusta ja teki elokuussa sopimuksen Kiekko-Espoon kanssa. Viime kaudella kolme ottelua lainalla HIFK:ssa pelannut puolustaja ehti pelata Espoossa yhdeksän ottelua ennen kuin HIFK:sta tarjottiin uutta mahdollisuutta.

– Se tuli kyllä ihan puskista itselleni. Kesällä olimme Ville Peltosen kanssa kyllä yhteyksissä, mutta silloin rehdisti todettiin, että HIFK:lla olisi ollut tarjota erittäin pieni rooli, jos olisin siinä vaiheessa ollut halukas tänne tulemaan. Pari edellistä kautta eivät menneet itselläni Jyväskylässä hyvin, joten oltiin rehellisiä siinä, ettei tämä ollut siinä vaiheessa itselleni oikea paikka tässä kohtaa uraa. Yksi mahdollisuus mulla olisi ollut lähteä Ruotsiin ja olin jo itse toinen jalka lentokoneessa menossa, mutta sieltä tulikin kielteinen päätös viime hetkillä. Mutta ei siinä vaiheessa olisi pienessä mielessäkään uskonut, että pelaan vielä tällä kaudella IFK:ssa ja vieläpä niin, että ihan oikeasti pelaa, enkä ole vain kyttäilemässä mahdollisuuksia, Seppälä avaa tilannettaan ennen kauden alkua.

”Henkinen valmistautuminen on isossa roolissa”

Ja kun puolustajaan on luotettu, Seppälä on vastannut huutoon. Kun hänen pelaamistaan katsoo niin helposti jää tunne, että hän antaa jokaisessa vaihdossa kaikkensa. Seppälän pelaaminen on periksiantamatonta ja kamppailupelaaminen vahvaa. Lisäksi hän pystyy kiekon kanssa kovankin paineen alla edistämään HIFK:n pelaamista.

– Henkinen valmistautuminen on isossa roolissa. Latautuminen peliin alkaa itselläni ainakin jo ennen kuin edes saavun hallille. Sitä psyykkaa itseään esimerkiksi jollain hyvällä musiikilla jo tunteja ennen kuin kiekko putoaa jäähän. Se on auttanut tosi paljon tunteen luomisessa ja se näkyy peleissä siinä, että sitä on sitten ihan ytimessä ja kroppa on valmiina joka tilanteeseen. Se tulee vain sillä, että on tehnyt henkisen ja fyysisen valmistautumisen huolella. Kyllä itsestäni ainakin tuntuu siltä, että minua vastaan on ollut tällä kaudella vaikea hyökätä, Seppälä summaa.

Kaikesta huokuu, että Seppälä on kaukana virkamiespelaajasta ja hän omistautuukin lajille, mikä paljastuu yksityiskohdista. Seppälä muun muassa katsoo kaikki ottelut ja omat suorituksensa jälkikäteen uudelleen.

– Joo, ei se peli lopu siihen, kun päätössummeri soi. Kotipeli kun loppuu, otan ruuan mukaan ja menen himaan katsomaan vaihdot uudelleen. Vieraspelissä sitten dösässä kuulokkeet päässä. Joskus saatan vielä seuraavana päivänäkin katsoa videoita uudelleen, Seppälä paljastaa.

Onko tällainen toiminta tyypillistä pelaajille?

– Hah, on se itselleni täysin tyypillistä, mutta ei kaikille todellakaan. Moni pelaaja antaa pelin varmasti unohtua, keskittyy seuraavaan ja katsoo tarvittaessa valmentajan kanssa videoita läpi. Itselläni se menee usein niin, että kun valmentaja kaivaa videon esille, tiedän jo aloituskuvasta, että mistä tilanteesta on kyse, kun olen jo katsonut sen, Seppälä nauraa ja jatkaa.

– Tämä on juurtunut mulla tavaksi ihan junioreista saakka ja se liittyy vain siihen, että olen kiinnostunut omasta tekemisestäni. Siinä näkee, että mitä olisi voinut tehdä paremmin. Toisaalta se toimii silloinkin, jos on jäänyt tunne, että on pelannut huonon pelin, niin sitten videolta näkeekin, ettei se tekeminen niin huonoa ollutkaan. Sitten jos on onnistunut tosi hyvin ja näkee sen vielä videolta, niin siitä tulee sairaan hyvä fiilis, Seppälä perustelee.

Kun kysyy Seppälältä, minkälainen oli puolustajan valmistautuminen tähän kauteen, kun otteet ovat noin hyviä ja kehitysaskeleita on selvästi otettu, päästänkin todelliseen pihviin käsiksi.

– Ainahan kaikki sanoo, että töitä on kesällä tehty paljon, mutta olen tehnyt varmasti töitä enemmän kuin moni muu viimeisen puolen vuoden aikana.

Monipuolista harjoittelua painista porrastreeneihin

Seppälä ei tosiaan ollut tyytyväinen viime kauden otteisiinsa ja kun JYPin kausi päättyi maaliskuussa, oli ilman sopimusta olevan puolustajan tähtäin välittömästi jo seuraavassa kaudessa ja siihen valmistautumisessa.

– 11. maaliskuuta kausi loppui ja se kertoo aika paljon siitä, miten huonosti viime kausi meni, kun muistaa tuon päivämääränkin noin hyvin. Pari päivää sen jälkeen olin jo harjoittelemassa. Toki ensimmäiset muutamat viikot olivat kevyempää harjoittelua ja taukojakin pidin, mutta sen jälkeen se oli tykitystä elokuuhun asti.

– Mulla oli aikaisemmilta kesiltä harjoittelun runko valmiina JYPistä, mutta muokkasin sitä vielä paremmin itselleni sopivaksi ja lisäsin hyödyllisiä asioita. Kesään mahtui salitreenin lisäksi muun muassa painitreenejä, pyörälenkkejä, porrastreenejä ja street hockeyta. Aikaisempina kesinä olin JYPin kanssa paljon jäällä, mutta nyt tietoisesti menin vasta juhannuksen jälkeen jäälle. Sen jälkeen kävin kavereiden kanssa jäällä ja myös esimerkiksi luisteluvalmentaja Tiia Hurmeen harjoituksissa, Seppälä kertoo.

Hän oli nimenomaan halunnut alkukesän keskittyä fysiikkaharjoitteluun ja se tuotti haluttua tulosta.

– Omat fyysiset ominaisuudet ovat tällä hetkellä ihan kehonmittausanalyysistä alkaen parhaimmat mitä minulla on koskaan vielä ollut ja siihen olen ollut tyytyväinen. Työ tuotti tulosta, Seppälä sanoo.

Painiharjoitusten lisääminen harjoitteluun ei ollut Seppälän kohdalla erikoisuus, sillä on nuorena harrastanut painia ja kilpaillutkin lajissa.

– Sitä olen joka kesä halunnut lisätä kesätreeneihin, mutta edellisinä vuosina se ei ole ollut mahdollista. Tänä kesänä kävin Helsingin Tarmon painitreeneissä. Hieman ruosteessa siinä oli alkuun, mutta se on hieno laji ja sitä on muuten tehty ihan IFK:n junioreissakin aikoinaan, minkä lisäksi mulla on sitä omaa taustaa. Lisäksi faijalla on vahva painitausta. Jääkiekossa siitä on iso apu, kun siinä vahvistuu keskivartalo ja siinä oppii paljon kehonhallintaa ja tuntemaan oman kehon. Jäällä sen huomaa esimerkiksi kulmaväännöissä, kun ollaan staattisissa asennoissa, Seppälä kertoo.

Kovaa, mutta fiksusti treenattu pitkä kesä tuotti tulosta, kun Seppälä liittyi elokuussa Kiekko-Espoon mukaan.

– Harjoituspelien aikaan oli sellainen fiilis, että olen kovassa kunnossa ja haluan tehdä Mestiksessä tuhoa. Halusin lähteä kauteen sillä asenteella, etten kuulu tähän sarjaan. Enkä halua sanoa tätä mitenkään ylimielisesti, vaan se oli puhtaasti sitä, että halusin näyttää osaamiseni ja nousta seuraavalle tasolle, Seppälä summaa.

”Uskoo siihen, että kaikki kääntyy hyväksi”

Seppälä sai mahdollisuutensa HIFK:ssa ja nyt hänellä on loppukauden sopimus onnistuneen lainapestin jälkeen. Itsensä todistaminen ei ole hänelle uusi asia uransa aikana.

– En ole saanut kyllä ikinä asioita ilmaiseksi ja aina on pitänyt uskoa kovaan työntekoon. Nuorempana en ikinä kuulunut juniorimaajoukkueisiin. Aikoinaan junnuissa putosin jo ennen C-junioreiden ikäluokkaa IFK:sta pois, kun olin liian pieni ja heiveröinen. Koulussa en päässyt yläasteelle Pohjois-Haagan yhteiskouluun, enkä lukiossa ensimmäisenä vuonna Mäkelänrinteeseen, vaan vasta toisena vuotena. Varusmiespalveluksessakin pääsin kolmannella yrityksellä vasta urheilukouluun sisälle, Seppälä luettelee ja lisää.

– Pointtina se, että kaikki on vaatinut ensin pettymyksiä, kunnes on uskonut omaan tekemiseen, kärsivällisyyteen ja siihen, ettei mene mihinkään koloon vaan uskoo siihen, että kaikki kääntyy hyväksi.

Eikä ole puolustaja välttynyt loukkaantumisiltakaan.

– Kun palasin B-junioreissa HIFK:hon, mulla leikattiin samana kautena olkapää ja polvi. Jumaliste mä olin rikki silloin ja itku oli silloin usein silmissä, enkä sillä kaudella pelannut montaa peliä.

Kolme vuotta myöhemmin Seppälä teki Kolleissa A nuorten SM-liigassa 40 tehopistettä ja voitti puolustajien piste-, syöttö- ja maalipörssin, minkä lisäksi hänellä oli sarjan paras teholukema +30. Taas oli vaikeudet voitettu.

– Se oli tykkikausi, mutta silloinkin tuli paljon virheitä, mutta niihin aikoihin opin, että pitää vain uskaltaa pelata vahvuuksillaan, vaikka riskitkin olisivat olemassa. Mitä uskaliaammin pelaa, sitä enemmän tulee myös tulosta ja on enemmän aikaa jäällä, Seppälä sanoo.

”Tuli arvostettu olo”

Kuin varkain Seppälälle tuli juuri sata liigaottelua täyteen. Kuten junioreissa, myös Seppälän ammattilaisura on ollut kasvutarina, joka alkaa nyt kantaa hedelmää. Hän on hiljalleen kehittynyt ja kasvanut isompaan rooliin.

– Kyllä se näin on. Silloin nuorena minulla oli kolmen vuoden liigasopimus IFK:hon, mutta silloin vielä ensimmäisiä liigapelejä ei tullut. JYPissä kolmen vuoden aikana rooli vaihteli ja viimeisenä vuonna siellä valmennus vaihtui ja aika nopeasti viime kauden alussa valmentajat tekivät selväksi, etten ole mahtumassa pelaamaan ja kehotettiin etsimään uusi seura. Mä en ole kuitenkaan koskaan ollut sellainen, että jäisin asioita murehtimaan vaan keskitytään siihen, mitä edessä on.

Viime kaudella Seppälä teki lyhyen visiitin myös HIFK:ssa lainasopimuksella, jonka aikana hän pelasi kolme ottelua.

– Se oli mielenkiintoinen, kun mulla oli siinä loukkaantuminen alla enkä ollut päässyt pelaamaan ja silti IFK antoi tuollaisen mahdollisuuden. Se oli huonon viime kauden aikana sellainen valonpilkahdus ja siitä tuli arvostettu olo. Sillä oli varmasti vaikutusta siihenkin, että minua pyydettiin tälläkin kaudella tänne. Täällä minut kuitenkin tunnetaan pidemmältä ajalta saakka.

Ville Peltonen tietää Seppälän juniorivuosilta saakka, sillä Peltonen HIFK:n valmennuspäällikkönä ja Kollien valmennustiimissä, kun Seppälä kiekkoili B-junioreissa ja pääsi välillä myös Kollien mukana harjoittelemaan ja pelaamaan harjoitusotteluita.

– Siitä saakka olen Peltosen tuntenut ja Ville on tiennyt minut myös pidemmältä ajalta, kun olen pelannut hänen poikien kanssa junioreissa. Ville on varmasti seurannut minun tekemisiä pitkältä ajalta.

”Varmasti se on faijallekin tärkeä asia”

Seppälän perheessä on varmasti iso asia, että Niko pelaa nyt HIFK:ssa liigakiekkoa. Hänen isänsä esimerkiksi seuraa IFK:ta tarkkaan ja pääsee nyt seuraamaan poikansa pelejä Nordiksella.

– Faija on tietääkseni pienestä pitäen seurannut IFK:ta ja muun muassa edesmennyt Matti ”Murtsi” Murto asui aikanaan meidän naapurissa ja hänenkin kanssaan faija on esimerkiksi paljon puhunut IFK:sta. Varmasti se on faijallekin tärkeä asia, että pelaan nyt täällä varsinkin, kun jääkiekko on ollut hänellä muutenkin aina lähellä sydäntä. Hänellä ei itsellään ollut nuorena mahdollisuutta pelata kiekkoa ja hän ohjautui painin pariin, joten kyllä tämä minun polkuni on varmasti merkityksellinen myös hänelle, Seppälä sanoo liikutusta nieleskellen.

Seppälä on itsekin tuore isä, kun kotona arkea rikastaa alle kahden vuoden ikäinen poika.

– Sekin toi valoa vaikean viime kauden aikana, kun kotona puolison lisäksi oli aina vastassa pieni lapsi hymyilemässä. Kyllä isäksi tuleminen on varmasti kypsyttänyt itseäni myös urheilijana ja tuonut tietynlaista rauhallisuutta.

”Jos unelmat eivät yhtään pelota, ne eivät ole tarpeeksi isoja”

HIFK on pelannut kaksi edellistä ottelua loistavasti ja niissäkin peleissä Seppälä on ollut näkyvässä roolissa. Joukkue voitti isoin lukemin Kärpät Oulussa ja viime perjantaina KalPan himassa. Kahteen otteluun Seppälän teholukema näyttää lukemaa +4.

– Aikamoinen flow ja lentokeli saatiin noihin kahteen edelliseen. Meidän joukkueessa pelaajat vaativat itseltään aivan saamaristi ja jos tulosta ei tule, kyllähän siinä turhautuu. Nyt kun onnistumisia tulee tuolla tavalla laajalla rintamalla, niin kyllähän se on äärimmäisen iso voimavara, Seppälä sanoo.

Puolustajalle ilonaihe omassa pelaamisessa on tasaisuus.

– Aikaisemmin esimerkiksi JYPissä tasaisuutta oli vaikea löytää, mutta ehkä se lähtee nyt tästä. Tosi tyytyväinen olen siihen, että kaikissa tämän kauden liigapeleissä olen pystynyt tuomaan samoja asioita jokaiseen peliin. Tasaisuus auttaa myös siihen, että minuun pystytään varmasti myös luottamaan.

Loppukauden tavoitteet Seppälällä ovat selvät.

– Kyllä haluan olla hyvässä roolissa koko kauden ja kun ensimmäistä kertaa urallani olen osana yhtä kärkijoukkueista, niin haluan pystyä tuomaan tähän jengiin jotain sellaista, mitä joku muu ei pysty tuomaan. Totta kai myös nyt ensimmäistä kertaa urallani on myös mestaruus mielessä. En ole Liigassa päässyt pelaamaan vielä pudotuspelejä ja se on oma maailmansa, mutta uskon, että minun vahvuudet toimivat myös siellä, kun pelit ratkotaan laitojen lähellä. Minua arvostetaan täällä sellaisena pelaajana kuin olen ja mahdollisuudet ovat korkealla. Jos unelmat eivät yhtään pelota, ne eivät ole tarpeeksi isoja, Seppälä sanoo.

HIFK kohtaa viikon ainoassa ottelussa Nordiksella keskiviikkona Vaasan Sportin.

Teksti: Henri Havusela

Näytä kaikki uutiset