Poissaoloista kärsinyt HIFK oli vaikeuksissa Tampereella – Tapparalle toinen kiinnitys

Tappara-HIFK 5-2(3-1, 2-0, 0-1)

HIFK:n ja Tapparan kolmas semifinaalikohtaaminen pelattiin keskiviikkona Tampereella. Viimehetkenkin poissaoloista kärsinyt vierasjoukkue oli vaikeuksissa Nokia Arenalla. Tappara pelasi hyvän ottelun ja nappasi toisen kiinnityksen lukemin 

Ottelun avauserä oli kotijoukkueen näytöstä. Joni Tuulola aloitti maalinteon ajassa 6:10 ja HIFK joutui antautumaan toistamiseen alivoimalla ajassa 13:42. Tuon maalin teki Kristian Tanus. Stadilaiset saivat tärkeän kavennusmaalin vain puolta minuuttia myöhemmin. Aleksanteri Kaskimäki pääsi onnekkaan pompun seurauksena nokikkain Christian Heljangon kanssa ja napautti kiekon upeasti yläkulmaan. Alle minuuttia myöhemmin Tappara kuitenkin osui jälleen. Kristian Tanus viimeisteli erän toisensa ajassa 15:10 ja erätauolle lähdettiin isäntien kahden maalin johdossa. Avauserän laukaukset Tapparan nimiin lukemin 24-6.

Toisessa erässä kotijoukkueen vahva ote jatkui eikä vierailijat pystyneet haastamaan sitä kamppailupelaamisessa eikä kiekollisena. Myös viisi kaksiminuuttista ja Eddie Larssonin käytöskymppi haittasivat vaikeuttivat vierailijoiden peliä. Tappara oli tyly ja osui kahdesti ylivoimalla. Ensimmäisen iski Veli-Matti Savinainen heti erän alkuun ja ennen erän puoliväliä Waltteri Merelä lisäsi isäntien johtoa 5-1:een. HIFK vaihtoi erässä myös maalivahtia. Ennen Tapparan viidettä takaiskua maalille vaihdettu Niilo Halonen tuli vahvasti peliin ja torjui seitsemän kertaa. Toisen erän loppuun vierasjoukkue selvitti Tapparan kahden miehen ylivoiman.

Kolmannen erän alkuun HIFK sai nostettua luisteluaan ja se oli vahvempi kamppailupelissä. Leevi Teissala kavensi numerot 2-5:een erän alkupuolen osumallaan. Lisämaalejakin haettiin, mutta tässä olivat illan loppulukemat.

Tapparalle toinen kiinnitys ja katseet kohti perjantaita.

 

 

 

Näytä kaikki uutiset