Roni Hirvoselle 200 runkosarjaottelua täyteen Kuopiossa

KalPa-HIFK klo 18:30. Tsekkaa kokoonpano!

Lehtimäen dösä pakattiin eilen ja joukkue matkusti torstaina Kuopioon valmistautumaan viikon päättävään vierasotteluun KalPaa vastaan.

Perjantai-iltana Niiralan montussa kohtaavat kaksi sarjan kuuminta joukkuetta. HIFK on 16 ottelun mittaisessa pisteputkessa ja joukkue löytyy kuntopuntarin piikkipaikalta. Joulukuun puolivälissä alkaneen marssin aikana sarjapisteitä on kertynyt 37. HIFK on siis kerännyt puolet kauden sarjapisteistään viimeisen puolentoista kuukauden aikana.

Illan isännät eivät juuri HIFK:n vireystilalle kalpene. KalPa on sarjan kuntopuntarin kakkonen 16 viimeisen matsin otannalla, ja kerännyt aikavälillä 30 sarjapistettä.

Tämän kauden aiemmista kolmesta kohtaamisesta HIFK on voittanut yhden ja sarjapisteet ovat jakautuneet kuopiolaisten eduksi 5-4. Tänään stadilaisilla on mahdollisuus kuroa KalPan eroa kiinni sarjataulukossa ja päästä askeleen lähemmäs suoraa pudotuspelipaikkaa.

Illan matsi alkaa klo 18:30. C More näyttää ottelun suorana.

Näytönpaikkoja

Hyökkääjä Roni Hirvonen pelaa tänään 200. runkosarjaottelunsa Liigassa. 21-vuotias NHL-seura Toronto Maple Leafsin sopimuspelaaja aloitti Liigataipaleensa Ässissä kaudella 2019-2020. Porilaisten riveissä runkosarjaotteluita kertyi 106. Illan ottelu on ”Rondon” 94. HIFK-paidassa.

Joukkueella on snadeja poissaolohuolia kevään kynnyksellä. Loukkaantumisien lisäksi hyökkääjä Juha Jääskä on A-maajoukkueen mukana Ruotsin EHT:llä. Hyökkääjä Kasper Halttunen on puolestaan alle 18-vuotiaiden maajoukkkuekomennuksella.

Eilen tiedotimme HIFK-kasvatti Janne Hämäläisen lainasopimuksesta. Joukkue saa 24-vuotiaasta ”Hämiksestä” loistovireisen tuuraajan, sillä kuluvalla kaudella Hämäläinen on iskenyt Mestiksessä Kiekko-Espoon paidassa 39 ottelussa tehopisteet 11+26=37.

Kollien 20-vuotias Aatu Laakso on tänään kokoonpanossa. Kolmatta kauttaan HIFK:n U20 SM-joukkueessa pelaava raamikas hyökkääjä on kunnostautunut tällä kaudella vahvan yleispelaamisen lisäksi myös tuloksen tekijänä. Laakso on ollut Kollien paras pistemies tehtailemalla 36 otteluun tehot 11+23=34. 193-senttinen keskushyökkääjä debytoi tänään miesten tasolla ja aloittaa 13. hyökkääjänä.

 

 

HIFK:N KOKOONPANO

MAALIVAHDIT

30 Roope Taponen
53 Niilo Halonen (varalla)

HYÖKKÄÄJÄT

10 Kristian Vesalainen – 81 Iiro Pakarinen ”A” – 24 Aleksanteri Kaskimäki
33 Roni Hirvonen – 31 Eetu Koivistoinen ”A” – 71 Leevi Teissala
63 Kevin Roy– 13 Otto Paajanen – 54 Sebastian Dyk
76 Janne Hämäläinen – 78 Jesse Seppälä – 45 Micke Åsten
47 Aatu Laakso

PUOLUSTAJAT

11 Ilari Melart ”C” – 62 Victor Berglund
83 Einari Luhanka – 52 Otso Rantakari
49 Christian Kåsastul – 57 Johan Motin

Loukkaantuneet: Eddie Larsson (day-to-day), Teemu Tallberg (day-to-day), Julius Nättinen (1-2 viikkoa), Miro Väänänen (2-3 viikkoa), Kasper Kotkansalo (4-6 viikkoa), Otto Salin (5 viikkoa)

HIFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu toipumisaika. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.

Näytä kaikki uutiset