Seuran sisäiset kausipalkinnot on jaettu – Neljän nimet kaiverrettu aiemminkin

HIFK on palkinnut kauden ansioituneimpia pelaajia 1980-luvulta lähtien. Katso myös kaikki aiemmat voittajat.

HIFK on palkinnut omia pelaajiaan erinomaisista otteista kuudessa eri kategoriassa aina 1980-luvulta saakka. Tänä vuonna pokaalien nimilaattoihin kaiverrettiin kaksi uutta nimeä. Neljän kategorian voittajien nimet löytyvät pokaaleista myös jo aiemmilta vuosilta.

Eniten HIFK:n kausipalkintoja kautta aikain saanut pelaaja on maalivahti Sakari Lindfors, joka on palkittu kaikkiaan yhdeksän kertaa (tulokas 1987, maalivahti 1988, -92, -95, -96, taistelija 1992, MVP 1988, -90, -95).

Joukkueen nykyinen päävalmentaja Ville Peltonen on puolestaan ainoa pelaaja, joka on palkittu kaikissa mahdollisissa kategorioissa (A-nuorten Gentleman 1991, tulokas 1993, taistelija 1994 & 2014, MVP 2011).

2023 SEURAPALKINNOT

Esko Rekomaan muistopalkinto (MVP): Juha Jääskä

MVP (most valuable player) on joukkueen arvokkain pelaaja. Palkinnon voi saada pelipaikasta riippumatta.

HIFK:n junioriputken läpi käynyt ja Liigadebyyttinsä kaudella 2015-2016 tehnyt Juha Jääskä sai vihdoin pelata ehjän runkosarjan, ja tulos oli sen mukainen. 25-vuotias Jääskä oli joukkueensa toiseksi tehokkain pelaaja iskettyään 56 otteluun tehot 12+25=37. Kaudella 2022-2023 syntyi uusi syöttö- ja piste-ennätys ja maalimääräkin sivuaa edelliskaudella syntynyttä ennätystä. Tehotilastossa ”Jäky” oli niin ikään joukkueen sisäisessä pörssissä toisena tehotilaston näyttäessä +14.

MVP-palkinto on Jääskälle kolmas HIFK-pokaali, johon hyökkääjän nimi kaiverretaan. Jääskä oli vuoden tulokas 2018 ja taistelija 2019.

 

Carl Brewerin puolustajapalkinto: Ilari Melart

Palkinnon painoarvo on nimenomaan sanalla puolustaja – ei siis välttämättä eniten pisteitä tehnyt pakki.

Kymmenen vuoden ulkomaan kierroksen jälkeen Suomeen ja HIFK:hon palannut Ilari Melart on vuoden puolustaja. 34-vuotias pakki toi joukkueeseen rutkasti johtajuutta, luonnetta ja voimaa. Lisäksi ”Lädä” oli HIFK:n toiseksi tehokkain puolustaja merkkauttaen 59 runkosarjaotteluun tehot 7+16=23. Melartin merkityksestä joukkueelleen puhuu myös korkein keskimääräinen peliaika ottelua kohti (21:59).

Melart on palkittu vuoden puolustajana myös vuonna 2013.

 

Vuoden taistelija -palkinto: Iiro Pakarinen

Vuoden taistelija on pelaaja, joka laittaa itsensä likoon illasta toiseen. Palkinnon voi saada pelipaikasta huolimatta veskari, puolustaja tai hyökkääjä.

Vuoden 2023 taistelija on hyökkääjä Iiro Pakarinen. ”Rudi” rikkoi menneellä kaudella henkilökohtaisia ennätyksiään niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin. Pakarisen Liigan runkosarjan piste-ennätys on nyt 19+17=36 ja pudotuspeleissä 7+1=8.

Pakarisen luonteesta ja taistelijahengestä kertoo paljon myös hänen monipuolisuutensa. Kauden aikana joukkueen kärsiessä poissaoloista 31-vuotias laitahyökkääjä tuurasi milloin sentterin paikalla ja milloin puolustajana.

Pakarisen nimi kaiverretaan toista kertaa HIFK-pokaaliin. Vuonna 2014 Pakarinen valittiin MVP-palkinnon saajaksi.

 

Calle Branderin tulokaspalkinto: Otto Salin

Tulokas on nuori pelaaja, joka ennen kauden alkua on pelannut korkeintaan 30 ottelua Liigassa. Yksi tärkeä peruste on pelaajan kehitys kauden aikana. Tulokaspalkinnon voittaja on pelannut kauden aikana merkittävän määrän Liigamatseja.

Vuoden tulokaspalkinnon saa tänä vuonna 19-vuotias puolustaja Otto Salin. Salin kärsi kauden aikana muutamasta pidemmästä loukkaantumisesta, mutta pelatessaan kuului joukkueensa johtaviin kiekollisiin pelaajiin, mistä kielii myös vastuu ylivoimalla. 27 runkosarjaottelussa syntyi muun muassa avausmaali Liigassa ja tehot 2+6=8.

 

Maalivahtipalkinto: Roope Taponen

Maalivahtipalkinnon saa veskari, jonka panos on ollut joukkueelleen merkittävin. Palkinnon saaja valitaan joko liigajoukkueesta, Kolleista, U18- tai U16-ikäluokasta.

Maaliskuussa 22 vuotta täyttänyt veskari Roope Taponen nousi kauden aikana sarjan kärkimaalivahteihin. 41 runkosarjaottelussa tilastot olivat varsin kelvolliset: torjuntaprosentti 91,41 (8.) ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,96 (4.) ottelua kohden. Joukkueelle merkityksellisin tilasto oli sarjan neljänneksi korkein voittoprosentti 62,20. ”Tapsa” onnistui kauden aikana pitämään maalinsa koskemattomana viidessä runkosarjaottelussa.

Taposen nimi on kaiverrettu samaan palkintoon kahdesti aiemminkin. Vuosina 2019 ja 2020 Taponen pelasi Kolleissa ja valittiin seuran sisällä vuoden maalivahdiksi.

 

Gentleman-palkinto (U20): Aatu Laakso

U20-ikäluokan pelaajalle jaettava Gentleman-palkinto uskotaan pelaajalle, joka on osoittanut herrasmiesmäisyyttä ja reilua urheiluhenkeä kaukalossa ja sen ulkopuolella joukkuetovereilleen sekä vastustajille.

Vuoden herrasmiespalkinnon saa Kollien 21-vuotias hyökkääjä Aatu Laakso. Varusmiespalvelustaan kauden ohella suorittanut isokokoinen hyökkääjä paransi edellisen kauden piste-ennätystään peräti 26 tehopisteellä (6+6=12 -> 13+25=38).

Näytä kaikki uutiset