Täydet pinnat Lahdesta – ”Hurja matsi”

Pelicans-HIFK 4–5 (1-1, 2-3, 1-1)

Matsiviikko tuli päätökseensä lauantaina Lahdessa. Loppuunmyyty Isku Areena, sarjataulukossa kolmantena iltaan lähtenyt Pelicans sekä pisteitä vuoden jokaisesta matsistaan naarannut vierasjoukkue tarjosivat mahtavat lähtökohdat lauantai-iltaan.

Ottelu lähtikin vauhdikkaasti käyntiin. Kotijoukkue oli napsun edellä ensimmäisen kympin aikana ja siirtyikin 1-0-johtoon reilun neljän peliminuutin jälkeen. Iikka Kangasniemi oli unohtunut takatolpalle, ja Stadistakin tuttu virtuoosi ohjasi illan ensimmäisen osuman HIFK-maalin kattoon.

HIFK pääsi erän edetessä paremmin pelin päälle. 1-1-tasoitumaali syntyi loistavan hyökkäyksen päätteeksi ajassa 18:10. Iiro Pakarinen viimeisteli tylysti Patrik Bartosakin puikoista.

Toisessa erässä riittikin actionia. Pelicansin Lars Bryggmanille tuomittiin 5+20 minuutin jäähy päähän kohdistuneesta taklauksesta ajassa 26:28. Taklauksen kohteeksi joutunut Johan Motin pelasi tällistä huolimatta ottelun loppuun.

Bryggmanin ison rangaistuksen aikana HIFK osui peräti kolmesti. Ensin Pakarinen viimeisteli illan toisensa kahden miehen ylivoimalla. Otso Rantakari tälläsi trademark-lämärillään joukkueensa 3-1-johtoon, ja 50 sekuntia edellisestä Eddie Larsson ampui ensimmäisen Liigamaalinsa ja HIFK johti 4-1.

Kotijoukkue ei kuitenkaan tästä jäätynyt. Pelicans tuli vielä toisen erän aikana maalin päähän ja kolmanteen lähdettiin lukemista 3-4.

Ajassa 53:37 lahtelaisten puolustaja Teemu Eronen tasoitti illan toisella osumallaan pelin lukemiin 4-4.

Kolmannen erän johtoaan puolustanut HIFK tarrasi puolitoista minuuttia myöhemmin takaisin kiinni kolmeen pisteeseen. Roni Hirvonen laittoi päädyssä haalarit niskaan ja Eetu Koivistoinen nautiskeli Hirvosen syötöstä loppulukemiksi 5–4 vieraiden eduksi.

Kahden tehopisteen miehiä Lahdessa olivat Pakarinen (2+0), Koivistoinen (1+1), Juha Jääskä (0+2) sekä Julius Nättinen (0+2).

Ottelun jälkeen C Moren haastattelussa kahden maalin Pakarinen luonnehti matsia seuraavasti:

– Hurja matsi. Mentiin päästä päähän kovaa ja kokonaisuudessaan viihdyttävä lauantia-ilta. Hienosti taisteltiin voittomaali ja puolustettiin loppuun saakka. Vaikea kausi ollut itselläni, joten maistuu hyvältä, kun pystyy pisteidenkin valossa auttamaan joukkuetta.


HIFK pelaa seuraavan matsinsa ensi viikon keskiviikkona. 18.1. JYP saapuu Nordikselle. Osta liput matsiin Ticketmasterista!

Näytä kaikki uutiset