Turku kutsuu! – Kärkiketjut olleet tehokkaita
TPS-HIFK klo 18:30. Tsekkaa kokoonpano!
HIFK pelaa tänään perjantaina viikon ensimmäisen pelinsä. Joukkue matkustaa neljän matsin voittoputkessa Turkuun TPS:n vieraaksi.
Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti aiemmin. Lokakuussa HIFK voitti Nordiksella lukemin 2–1. Marraskuussa stadilaiset ryöstivät sarjapisteet Turusta numeroin 3–0.
Ottelu alkaa klo 18:30. C More näyttää matsin suorana.
Tulikuuma Nättinen
HIFK tekee pari muutosta kokoonpanonsa sitten viime viikon. Hyökkääjä Olli Palola tulee tuoreena mukaan ja ottaa sivussa olevan Micke Åstenin paikan nelosen laidalta. Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoista viime viikolla palannut puolustaja Otto Salin pelaa ensimmäisen matsinsa vuoden 2023 puolella.
Kultakypärää illan matsissa kantaa 25-vuotias hyökkääjä Julius Nättinen. ”Julle” on tehnyt tämän vuoden kahteen peliin tehot 2+3, ja puhkaisi viime viikolla ensimmäisenä joukkueestaan 20 tehopisteen rajan. Nättinen on merkkauttanut 26 pelaamaansa matsiin tehot 7+13=20.
Myös Nättisen ketjukaverit ovat olleet iskussa. Sentteri Eetu Koivistoinen on kolmen ottelun pisteputkessa (0+3=3) ja Roni Hirvonen on iskenyt neljään edelliseen peliin tehot 3+1=4.
HIFK:n illan ykkönen ei tehojen puolesta edellisen rinnalla kalpene. Keskellä pelaava Juha Jääskä on merkkauttanut edelliseen kolmeen Liigamatsiinsa tehot 1+4=5. Kristian Vesalaisen otanta samalta ajalta on 3+2=5 ja Iiro Pakarisen 0+1=1.
HIFK:N KOKOONPANO
MAALIVAHDIT
30 Roope Taponen
53 Niilo Halonen (varalla)
HYÖKKÄÄJÄT
10 Kristian Vesalainen – 51 Juha Jääskä – 81 Iiro Pakarinen
33 Roni Hirvonen – 31 Eetu Koivistoinen – 74 Julius Nättinen
25 Kasper Halttunen – 13 Otto Paajanen – 71 Leevi Teissala
18 Teemu Tallberg – 78 Jesse Seppälä – 79 Olli Palola
PUOLUSTAJAT
42 Eddie Larsson – 41 Otto Salin
11 Ilari Melart – 52 Otso Rantakari
62 Victor Berglund – 57 Johan Motin
49 Christian Kåsastul
Loukkaantuneet: Einari Luhanka (day-to-day), Micke Åsten (1 viikko), Sebastian Dyk (4 viikkoa), Kasper Kotkansalo (2 kuukautta), Miro Väänänen (2 kuukautta)
HIFK tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen. Pelaajien poissaoloista kerrotaan sen hetken arvioitu toipumisaika. Arvio saattaa muuttua toipumisaikana ja kulloinkin ilmoitetaan sen hetkinen tilanne.