logologo
HIFKTPS
ke 16.10.2024 klo 18:30

HIFK:lle tappio Kuopiosta

KalPa-HIFK 4-2 (0 - 1, 2 - 0, 2 - 1)

HIFK matkusti viikon ainoassa ottelussa Kuopioon, jossa se kohtasi KalPan lähes 5000 ihmisen edessä lauantai-illan löylyissä. Vierasjoukkue sai otteluun hyvän startin, kun Kasper Kotkansalo iski kauden avausmaalinsa vain puolentoista minuutin pelin jälkeen. Kotkansalon osuman pohjustivat Juha Jääskä ja Niko Seppälä. Avauserä oli kauttaaltaan vahvaa tekemistä vierailijoilta, mutta lisämaaleja ei nähty.

Osat vaihtuivat toisessa erässä. Kotijoukkue oli kamppailuissa niskan päällä ja sai pitkiä pyörityksiä HIFK:n puolustuspäätyyn. Ottelun puolivälin jälkeen KalPa osui kahdesti. Kolmannessa erässä HIFK nousi tasoihin Joonas Raskin osumalla. Esityön tekivät Eetu Koivistoinen ja Leo Komarov. Kyseessä oli Komarovin ensimmäinen tehopiste Liigassa sitten vuoden 2009. KalPa oli kuitenkin tyly ja meni johtoon uudestaan vain hetkeä myöhemmin. Loppulukemat 4-2:een viimeisteli Ville Ruotsalainen ajassa 52.45.

– Toinen erä oli huonoa pelaamista meiltä ja menetimme otteen pelistä. Kentän jokaisella osa-alueella tekemisemme jää tällä hetkellä vajaaksi. Puolustimme lepsusti ja maalin edestä tehtiin maaleja. Meidän täytyy lisäksi luoda lisää uhkaa hyökkäyspäässä, sanoi Joonas Rask MTV Katsomon haastattelussa ottelun jälkeen.

HIFK pelaa seuraavan ottelunsa keskivikkona. Silloin Nordiksella vierailee JYP.

Ottelun maalikooste ja lehdistötilaisuus

Näytä kaikki uutiset