PINNALLA – Antti Pihlström: ”Pyrin antamaan kaikkeni”

Pinnalla-sarjan vieraana on tällä viikolla HIFK:ta vahvistamaan saapunut Antti Pihlström.

Tuntuisi liian lievältä ilmaisulta sanoa Antti Pihlströmin tuovan kokemusta HIFK:n joukkueeseen, sillä niin paljon on konkarihyökkääjä urallaan saavuttanut ja kokenut. Viime viikolla HPK:sta loppukaudeksi Stadiin siirtyneeltä 39-vuotiaalta Pihlströmiltä puuttuu palkintokaapista Suomen mestaruus ja sitä hän nyt janoaa HIFK-paidassa. Tässä haastattelussa Pihlström kertoo tunnelmistaan uusien haasteiden edessä ja muun muassa siitä, mikä on ollut hänen pitkän kiekkouransa salaisuus.

Antti Pihlström on läpi uransa tunnettu energiapelaajan ruumiillistumana. Voi myös varmasti sanoa, että poikkeuksellisen räväkästä luistelustaan tunnettu polkukone on ollut parhaimmillaan yksi kaikkien aikojen nopeimmista suomalaiskiekkoilijoista.

Koko kansan suosioon Pihlström nousi jo keväällä 2008 Kanadassa pelatuissa MM-kilpailuissa, jolloin arvokilpailuissa debytoinut liukasliikkeinen hyökkääjä teki kaikkea sitä, mitä kiekkoyleisö rakasti: taklasi, teki vaihdosta toiseen hurjasti töitä, luisteli kuin vimmattu ja iski siihen päälle viisi maalia ensimmäisissä MM-kilpailuissaan, jotka päättyivät voitettuun pronssiotteluun Ruotsia vastaan. Samoihin aikoihin NHL:ään murtautuneen Pihlströmin suosiosta kertoi myös se, että hänet palkittiin vuoden 2008 Urheilugaalassa vuoden läpimurto -palkinnolla.

Ja se oli vasta alkusoittoa Pihlströmin upealle kiekkouralle, johon lukeutuvat muun muassa Leijonat-paidassa voitettu MM-kulta ja kaksi hopeaa, olympiapronssi sekä yhteensä kahdeksat MM-kilpailut. Seurajoukkuetasolla Pihlström on pelannut kaikissa maailman kovimmissa sarjoissa NHL:stä lähtien, minkä lisäksi uralle mahtuu yli 400 ottelua KHL:ssä sekä visiitit Ruotsissa ja Sveitsissä.

– Onhan siinä nähty maailmaa ja pelattu paljon pelejä joka puolella. Kyllä se on ollut hieno kokemus, kun on saanut mahdollisuuden pelata Euroopassakin eri huippusarjoissa ja maajoukkueura siihen päälle, niin on tämä mahtava matka ollut. Nyt isona tavoitteena on voittaa Liigassa mestaruus ja se on ainoa tavoite, joka minulla oli mielessä, kun tuli mahdollisuus siirtyä HIFK:hon, Pihlström summaa.

”Hienoa olla tässä mukana”

HIFK:lle tuli äkillinen tarve työteliäälle hyökkääjälle, kun viime viikolla tuli ikäviä uutisia: Teemu Tallberg loukkaantui ja on loppukauden sivussa peleistä. Pian HIFK tiedotti, että HPK:ssa viime kaudet pelannut Pihlström siirtyi Hämeenlinnasta loppukaudeksi HIFK:hon.

– Tästä mahdollisuudesta tuli makea fiilis. Tiesin, että täällä on kova joukkue kasassa ja tavoite on voittaa mestaruus, niin hienoa olla nyt tässä mukana. Pyrin antamaan kaikkeni siihen, jotta pärjätään. Itse tähtään aina olemaan parhaimmillani siinä vaiheessa kautta, kun tärkeimmät pelit alkavat, Pihlström sanoo.

Pihlström debytoi lauantaina Kuopiossa HIFK:n paidassa ottelussa, jossa KalPa oli parempi 4–2-lukemin.

– Haastava peli oli meille. Ensimmäinen kymmenen minuuttia tuntui siltä, että me viedään tämä, mutta sitten hiljalleen se kääntyi KalPalle. Mielestäni ihan ok peli meidän nelosketjulta, mutta kiekollista peliä pitää pystyä parantamaan, jotta voimme hyökkäyspäässä auttaa joukkuetta enemmän, Pihlström kuvailee.

Antti Pihlström pelasi edeltävät kaksi ja puoli kautta HPK:n paidassa.

Kova harjoittelu pitkän uran salaisuus

Ei uskoisi kaukalossa luistelevan 39-vuotiaan pelaajan, kun Pihlströmin liikkumista kaukalossa katsoo.

– Luistelu on ollut oma vahvuus nuoresta saakka ja aina koittanut tehdä ekstra hommia sen eteen punttisalillakin. Harjoitteluun olen panostanut siinäkin mielessä aina, ettei tulisi turhia lihasperäisiä loukkaantumisia ja pysyisi kunnossa, vaikka ikääkin on tullut. Se on varmasti ollut isoimpia asioita, kun on pysynyt terveenä, niin pysyy vieläkin nuorempien pelaajien vauhdissa.

Pihlström on läpi uransa tunnettu äärimmäisen kovana urheilijana ja harjoittelijana. Pohjatyön pitkälle uralle vantaalaislähtöinen Pihlström teki jo teinivuosina.

– Sanotaan, että ikävuosina 16-22 se isoin työ tehtiin ja silloin kyllä treenattiin kovaa. Pelasin myös futista 15-vuotiaaksi asti SM-tasolla ja silloin tein ratkaisun, että jääkiekkoon alan panostamaan. Olin hyvässä kunnossa ja jääkiekko ei väsyttänyt tarpeeksi, niin sitten käytiin vielä treenien jälkeen punttisalilla tai pelaamassa jalkapalloa kavereiden kanssa, mitä ikinä keksittiin. Silloin harjoiteltiin kaikkea mahdollista todella paljon. Ja kun pohjat tehtiin silloin niin hyvin, ei myöhemmin uralla ole tarvinnut niin rajusti harjoitella, jotta voimatasot pysyvät kunnossa, Pihlström kertoo.

Vantaalta kotoisin oleva ja tälläkin hetkellä asuva Pihlström on EVU:n kasvatti. Seura on tehnyt hyvää juniorityötä, kun EVU:sta on ponnistanut eteenpäin lukuisia huippupelaajia, muun muassa Ville Peltonen, Ruudun ja Filppulan veljekset, maalivahti Mikko Koskinen ja myöhemmin muun muassa Jani Hakanpää.

– Tosi paljonhan sieltä tuli liiga- ja NHL-pelaajia. Siellä tehtiin aikoinaan jotain erittäin hyvin. Joskus naureskeltiin maajoukkueessakin, kun siellä taisi olla kopissa neljä EVU-kasvattia. Jossain kohtihan sieltä pitää lähteä isompiin seuroihin ja itselläni se oli C-juniori-iässä, Pihlström kehuu kasvattiseuraansa.

Hyvä fyysinen kunto on pitänyt Pihlströmin pitkin uran pääosin terveenä, mikä on hänen omien sanojensa mukaan ollut myös yksi pitkän uran salaisuuksia.

– Vaikka on pieniä loukkaantumisia tullut, se ei ole estänyt pelaamista. Jos on huono lihaskunto, niin pienetkin vammat voivat johtaa siihen, ettei pysty pelaamaan. Mutta senkin eteen joutuu tekemään töitä ja vähän ekstra hommia salilla, jotta pysyy terveenä, hän sanoo.

”Joukkueessa on paljon potentiaalia”

HIFK:lla on vaikeampi ajanjakso menossa ja joukkue on viiden ottelun tappioputkessa. Joukkue on tähän viikkoon lähdettäessä sarjataulukon kuudennella sijalla.

– Palavereja on pidetty siitä, millä asioilla lähdetään hommaa kääntämään ja itse näen sen, että tässä joukkueessa on niin paljon potentiaalia, että se voi kääntyä pienilläkin asioilla paljon parempaan suuntaan. Meillä on myös paljon kokemusta joukkueessa ja pelaajat varmasti parantavat, mitä pidemmälle tässä mennään. Uskon vahvasti siihen. Senkin voin sanoa, että meillä on kopissa ja vaihtopenkillä hyvä henki päällä, että siitäkään se ei ole kiinni, Pihlström sanoo.

Siirto HIFK:hon oli hyökkääjälle siinäkin mielessä helppo, kun kopissa on paljon tuttuja pelaajia uran varrelta.

– Oli kyllä helppo tulla, kun on niin paljon tuttuja jätkiä. Hyvin ovat ottaneet minut vastaan ja henki on kopissa ollut alusta asti erittäin hyvä, niin siitäkään ei kyllä menestyminen ole kiinni, Pihlström näkee.

”Ei tule jääkiekkoa mietittyä, kun kärryillä istuu”

Jääkiekon ulkopuolella Pihlström ei kärsi tekemisen puutteesta kotonaan Vantaalla. Siitä pitää huolen perheen lisäksi intohimoinen harrastus hevosten parissa, mitä voisi paremminkin kutsua elämäntavaksi. Pihlström on tunnettu kovana raviurheilun ystävänä pitkään ja Pihlströmin perheen kodin välittömässä läheisyydessä on perheen omistama hevostalli, jossa on kymmeniä hevosia. Pihlström on ravihevosten ohjastaja ja valmentaja, mutta myös hevosen kasvattaja. Kilpaa Pihlström on ajanut aikataulujen salliessa jo useamman vuoden ja menestystäkin on tullut.

– Kun tutustuttiin, vaimolla oli muutama hevonen treenissä ja alkuun seurasin sitä touhua vierestä. Vähitellen olin enemmän siinä mukana, kun hevosia oli pihassa ja siitä se innostus vähitellen kasvoi.

– Jääkiekon ehdoilla mennään, mutta kyllä siinä aikaa kuluu iltaisin tai aamuisin riippuen, miten pelejä on. Vaimo tekee siellä paljon töitä ja kauden aikana olen mukana auttamassa aina, kun pystyn. Tallihommissa olen noin muutaman kerran viikossa. Sitten kun ehdin, niin ajan kilpaa ja valmennan. Vapaa-aika menee pitkälti hevosten kanssa, mutta kauden aikana keskitytään jääkiekkoon. Kesällä hevosten kanssa työskentely on sitten enemmän jokapäiväistä itselläni. Mutta kyllä se on myös hyvää vastapainoa jääkiekolle. Kun hevosten kanssa on tekemisissä, saa ajatukset hyvin jääkiekon ulkopuolelle. Ei tule jääkiekkoa mietittyä, kun kärryillä istuu, Pihlström kertoo.

”Pistetään keskiviikkona kaikki likoon”

Mestaruus Pihlströmiltä seurajoukkuetasolta puuttuu, vaikka pudotuspeliotteluita on takana pitkälti toistasataa, joten erikseen ei tarvitse kysyä, kuinka kova on hyökkääjän nälkä kevättä kohti mennessä.

– Sen takia HIFK:hon tultiinkin, koska mestaruuden voittaminen on täällä mahdollista ja sen eteen teen töitä niin paljon kuin pystyn. Varmasti mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän minusta pitäisi olla joukkueelle hyötyä. Mitä enemmän painetta tulee, sitä enemmän olen parhaimmillani. Pyrin tuomaan energiaa ja luisteluvoimaa kaukaloon. Oma esimerkki on varmasti se tärkein asia pelaamisessani. Meillä on hyviä pelimiehiä joukkueessa, ja jos saan omalla pelilläni tartutettua energiaa muihin taklaamalla tai menemällä täysillä tilanteisiin, niin se on aina hyvä juttu. Varmasti myös alivoimalla on itselläni iso vastuu, kun sitä olen HPK:ssa myös paljon pelannut, hän luettelee.

Kevättä kohti mentäessä peleissä korostuu kaksinkamppailuiden ja irtokiekkojen voittaminen.

– Se on sitä pelaamista, jossa olen omimmillani. Nyt haetaan tulevissa peleissä sitä, mitkä ovat ne oikeat linjat ketjukavereiden kanssa. Se on myös oleellista, että heidän kanssaan pelaaminen toimii. Varmasti jo muutaman pelin jälkeen yhteiset sävelet löytyvät. Lähdetään nyt voittamaan jokaista peliä, jotta ollaan mahdollisimman hyvissä asetelmissa ennen pudotuspelejä.

Keskiviikkona HIFK palaa Nordikselle JYPiä vastaan ja se on samalla Pihlströmin ensimmäinen kotiottelu HIFK-paidassa.

– Odottavin fiiliksin tässä ollaan. Aina ennen ollut vastustajan paidassa ja nyt sitten pääsee nauttimaan kotiyleisön tuesta ja hyvästä fiiliksestä hallissa. Pistetään keskiviikkona kaikki likoon.

Teksti: Henri Havusela

Näytä kaikki uutiset