logologo
HIFKJukurit
ke 09.10.2024 klo 18:30

TRES PUNTOS!

Kiekko-Espoo-HIFK 2-3 (0-1, 2-1, 0-1)

Viikon toinen voitto sinnikkäästä Kiekko-Espoosta kaivettiin kiven alta. Stadilaiset johtivat ottelua kolmeen otteeseen, joista viimeinen kerta piti kireään loppuun saakka. Voittomaaliksi jäänyt Iiro Pakarisen iskemä osuma syntyi ajassa 46.26.

Pääkaupunkiseudun paikallisen osa 2 oteltiin sumuisissa olosuhteissa. Ensimmäisessä erässä hämyä hälvennettiin kahteen kertaan pienillä yleisöluisteluilla. 32 kertaa torjunut Roope Taponen valitteli näkyvyysongelmia:

– Punasen ja sinisen välissä tunnistin oliko oma vai vastustajan jätkä. Kiekko tuli näkyviin sinisen jälkeen. Siinä oli yks yyveepätkä, kun kaveri pisti kiekon kulmaan ja mä etsin sitä keskialueelta. Vähän haastavaa, totesi Taponen.

Avauskolmanneksessa nähtiin sumun lisäksi myös liuta jäähyjä, kun HIFK pääsi testaamaan ylivoimaansa kahteen otteeseen, kotijengi Kiekko-Espoo kolmesti. Tulosta ei saanut aikaiseksi kumpikaan.

Kauden avausmaalinsa lähietäisyydeltä ampunut Leo Komarov (1+0) vei stadilaiset 1-0-johtoon minuutti ennen ensimmäistä erätaukoa. Maaliin tekivät esityön Vincent Marleau (0+2) ja Petr ”Raketa” Kodýtek (0+2).

Toisessa erässä Ottoville Leppänen tasoitti pelin 1-1:een läpiajomaalillaan, mutta Oskari Manninen maiskutteli stadilaiset uuteen johtoon vain kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin. Kyseessä oli Mannisen kauden ensimmäinen byyri. Myös tähän häkkiin syötön saivat Marleau ja Kodýtek. Toisellekin erätauolle lähdettiin tasatilanteesta (2-2), kun Joni Ikonen löi kiekon HIFK:n maaliin ajassa 37.23.

Kolmanteen erään lähdettiin odottavissa tunnelmissa. Katsomossa kuhisi ja porisi.

HIFK-fanit nostivat desibelimittarin punaiselle Pakarisen 3-2-johtomaalin jälkeen viimeisen erän seitsemännellä minuutilla. Syöttäjinä Ronald Knot ja Jori Lehterä, jolle passi oli jo kauden neljäs.

Pakarisen lisäksi valkopaitaisen vierasjoukkueen sankareiksi nousivat voiton varmistamishommissa byyräri Taponen ja ”geimseiveriblokin” kolmannen erän alivoimalla ottanut, kahden syötön Petr Kodýtek.

Lehdistötilaisuus:

Maalikooste:

Näytä kaikki uutiset