logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

Helsinki REDS tähtää kansainväliselle huipulle

Helsinki REDSin tavoitteet ovat kovat kasvavan esportsin parissa. Dota 2 -joukkue vahvistui hiljattain kahdella ulkomaalaisella pelaajalla sekä valmentajalla.

Kaksi vuotta sitten IFK laajensi maailman ensimmäisenä jääkiekkoseurana toimintaansa elektronisen urheilun pariin. Helsinki REDS -niminen joukkue koottiin pelaamaan Blizzard Entertainmentin
Overwatch-peliä.

Vuosi sitten syksyllä REDSin toimintaa laajennettiin. Alkuperäisen Overwatch-joukkueenkin koonnut manageri Christer Kasurinen vastasi myös uuden Dota 2 -peliin keskittyvän joukkueen kasaamisesta.

– Dota 2 on yksi maailman suurimmista esports-peleistä. Meille avautui mahdollisuus kiinnittää potentiaalisia kansainvälisen tason pelaajia, kertoi GM Christer Kasurinen.

Suomesta löytyy muutama esports-miljonääri ja kymmenisen kansainvälisen tason pelaajaa. Parhaat pelaajat suuntaavat ulkomaille suurempiin joukkueisiin menestyksen sekä lihavempien tilipussien perässä.

– Yksi ydinsyy REDSin perustamiselle oli se, että saataisiin pidettyä suomalainen talentti Suomessa.

Defense of the Ancients, Dota

Dota 2 on niin kutsuttu MOBA, eli multiplayer online battle arena -peli. Kansanläheisemmin voidaan puhua viisi-vastaan-viisi strategiapelistä, jossa kartta on aina sama ja tarkoituksena tuhota vastustajan tukikohta.

Joukkueessa on viisi pelaajaa ja kuten esimerkiksi jääkiekossakin, jokaisella pelaajalla on oma pelipaikkansa. Dota 2:ssa puhutaan positioista.

Kuulostaa yksinkertaiselta.

– Se on hyvin monitahoinen peli, joka vaatii järkyttävän paljon omistautumista. Voidaan puhua nykypäivän shakista.

Kohti kansainvälistä menestystä

Viikko sitten joukkue uudistui. Kahdesta pelaajasta luovuttiin ja REDS esitteli kaksi uutta pelaajaa sekä joukkueen ensimmäisen valmentajan.

Miksi ovi kävi REDSissä?

– IFK:n joukkueenjohtajaa Ari Halttusta lainaten: ”ei riitä”.

– Meidän rosteri oli ylivoimainen Suomessa. Haluamme kuitenkin olla kansainvälisesti kilpailukykyinen joukkue.

Uusien pelaajien scouttaaminen muistuttaa paljon minkä tahansa urheiluseuran pelaajahankitamenettelyä.

– Meillä kävi parin kuukauden aikana pelaajia tryoutilla. Sen lisäksi, että pelaaja on teknisesti taitava, täytyy meidän löytää tietynlainen synergia joukkueen kesken.

Uudet pelaajat tulevat Valko-Venäjältä ja Virosta. Joukkueen tuore valmentaja on serbialainen.

– Jos haluamme kansainväliselle huipulle, niin ensimmäinen valintakriteeri ei voi olla se, että joukkueen jäsen puhuu Suomea.

– Valmentajan palkkaaminen oli seuraava askel kohti ammattimaisempaa toimintaa.

Kasvava laji houkuttelee myös rahaa

Dota 2:n suurin turnaus The International pelattiin elokuun lopussa Kanadassa, Vancouverissa Rogers Arenalla. Areena vetää 20 000 katsojaa ja on sanomattakin selvää, että halli oli täynnä turnauksen ajan.

Palkintorahaa turnauksessa jaettiin yhteensä reilut 25 miljoonaa dollaria ja turnauksen ykkössijan valloitti kahden suomalaisen edustama OG. Joukkue kuittasi voitosta reilut 11 miljoonaa dollaria.

– Kansainvälisenä bisneksenä esportsin rahavirrat kasvavat 40%:n vuositahtia ja katsojaluvutkin noin 20%:a. Luvut houkuttelevat suuria sponsoreita lajin pariin.

REDS teki syyskuussa jatkosopimuksen Elisa Viihteen kanssa. Elisa Viihde kattaa seuraavat kaksi kautta Taurora-turnauksen lähettämistä sekä yhteistyön REDS-ammattilaisten kanssa. Taurora on REDSin hankkima onlineturnausten järjestäjä, jonka vetovastuu on REDSin Joel Toivosella.

– Meillä on ensimmäinen tavoite päästä kansainväliseen kilpaskeneen ja näkyvyyteen. Myöhemmin tulevaisuudessa haluamme olla maailman huipulla esportsissa, niin tapahtumajärjestäjänä, kuin organisaationakin, sanoo Kasurinen.

REDSin kotimaan menestys on noteerattu myös lajin asiantuntijoiden puolesta.

– Helsinki REDSin Dota 2 -joukkue on menestynyt Suomessa erittäin hyvin. Pitkäjänteinen työ on kantanut hedelmää, sanoo lajin selostajana sekä lavajuontajanakin tunnettu esportsasiantuntija Thomas Tontchev.

– Tuoreet vahvistukset vaikuttavat hyviltä ja tällä joukkueella on erinomaiset edellytykset haastaa kansainvälisiä joukkueita, kunhan kokemusta ja pelitunteja yhdessä kertyy riittäväti, Tontchev jatkaa.

Hiljattain jälleen yhden askeleen kohti ammattimaisempaa toimintaa ottanut REDS lupaa laajennusta vielä lähitulevaisuudessa.

– Etenemme vielä tämän vuoden puolella täysin uuteen aluevaltaukseen, kertoo manageri Christer Kasurinen.

Ota Helsinki REDS seuraukseen Twitterissä, Instagramissa sekä Facebookissa!

Näytä kaikki uutiset