IFK-KalPa keskiviikkona Nordiksella – lue matsiennakko

IFK-KalPa keskiviikkona kello 18.30. Osta liput Ticketmasterista.

Kolme edellistä matsia vieraskaukalossa pelannut IFK saa keskiviikkona vieraita Kuopiosta, kun KalPa saapuu ensimmäistä kertaa tällä kaudella Nordikselle. Osta liput kello 18.30 käynnistyvään otteluun Ticketmasterista.

IFK:n kolmen ottelun vieraskiertue käynnistyi kauden ensimmäisellä vierasvoitolla Turussa, kun TPS kaatui komeasti 2-5 lukemin. Sen jälkeen IFK koki böndellä tappiot sekä Kärpille että KooKoolle. IFK:n haasteet tällä kaudella ovat olleet nimenomaan vieraskaukalossa pelatuissa otteluissa. Nordiksella peli on kulkenut selkeästi paremmin ja IFK on voittanut kolme edellistä kotiotteluaan. Tätä tilastoa on tarkoitus jatkaa myös keskiviikkona. Sarjataulukossa IFK on 19 sarjapisteellä sijalla 11.

Viime kaudella hopeaa voittanut KalPa pelaa ensimmäistä kauttaan Sami Kapasen valmennuksessa. Uudistuneen valmennuksen lisäksi KalPassa vaihtui lähes puolet avainpelaajista. KalPa on 16 pelatun matsin jälkeen sarjataulukossa toiseksi viimeisenä 16 sarjapisteellä. Uusi projekti on lähtenyt snadisti kangerrellen liikkeelle ja on helppoa todeta, että kuopiolaisten kausi on tähän mennessä ollut odotuksiin nähden pettymys.

Viime perjantaina KalPa katkaisi kahden ottelun tappioputkensa voittamalla kärkikastiin lukeutuvan JYPin. Voitto oli KalPalle kauden viides. Tappioita on 11, joista seitsemän on tullut vieraskaukalossa.

Vieraissa pelaaminen on ollut myös KalPalla äärimmäisen haastavaa, sillä kuopiolaiset ovat IFK:n tavoin voittaneet vain yhden vierasottelun tällä kaudella. KalPa on hävinnyt seitsemän edellistä vierasmatsiaan. Se ei ole vielä kertaakaan pystynyt tällä kaudella tekemään yli kahta maalia vieraskaukalossa pelatussa ottelussa.

IFK ja KalPa ovat ehtineet kohdata jo kerran aikaisemmin tällä kaudella. KalPa vei Kuopiossa 15. syyskuuta pelatun kamppailun nimiinsä 2-1 lukemin. KalPan Sami Mutanen onnistui tekemään tasaisen ottelun voittomaalin vain 40 sekuntia ennen kolmannen erän päättymistä.

Juha-Pekka Haataja on IFK:n paras maalintekijä kuudella liigamaalilla. Haden kauden kuudes liigamaali syntyi edellisessä ottelussa KooKoota vastaan.

Maalinteko mättää kuopijolaisilla

KalPan ongelmana on ollut tällä kaudella maalinteko ja sen tehokkuus, sillä joukkue on tehnyt vähiten maaleja (28) Liigassa. Alex Lavoie, Alexandre Texier, Alexander Ruuttu, Balazs Sebok sekä Santeri Lukka ovat KalPan parhaat maalintekijät, kun jokainen mainituista on onnistunut ennen keskiviikko-iltaa kolme kertaa maalinteossa. Sebok ja Lukka ovat KalPan tehokkaimmat pelaajat pistesaldoilla 3+5. Myös puolustaja Juuso Riikolalla (1+7) on kahdeksan tehopistettä.

Hyökkääjistä Pelicansissa, SaiPassa ja JYPissä aikaisemmin Liigassa pelannut Janne Tavi on yksi KalPan nimekkäimmistä hankinnoista. Viime kaudella JYP-paidassa 36 tehopistettä takonut monipuolinen ja taitava hyökkääjä on pelannut pari edellistä matsia KalPan nelosketjussa. Jokereissa juniorivuotensa pelannut Tavi on tehnyt 15 otteluun tehot 2+3.

Riikolan sekä Lukan lisäksi puolustuksen luottomiehiä ovat Mathew Maione sekä Mikael Seppälä. Maione voitti viime kaudella Slovakian mestaruuden ja Slovakian pääsarjan puolustajien pistepörssin. Kanadalaispuolustaja saa paljon vastuuta KalPan ylivoimalla ja toimittaa kiekkoa aktiivisesti viivalta maalille. Maionen pakkiparina pelaava Seppälä hoitaa isokokoisempana pelaajana puolustajan perusduunit. Seppälä on toisinaan suurissa vaikeuksissa omassa päädyssä ja hän on KalPan eniten jäähyminuutteja kerryttänyt pelaaja.

Ykkösmaalivahdin roolia KalPassa kantaa toista kauttaan Kuopiossa pelaava 22-vuotias Denis Godla. Alle 20-vuotiaiden MM-kisojen parhaaksi maalivahdiksi valittu slovakialainen on torjunut tällä kaudella 11 liigaottelussa torjuntaprosentilla 90,07. Päästettyjen maalien keskiarvo Godlalla on 2,62. Kakkosvahtina neljässä ottelussa torjuneen Riku Heleniuksen sopimus KalPan kanssa ulottuu lokakuun loppuun. Kolme edellistä kautta Jokereissa KHL:ää pelannut Helenius saapui Kuopioon loukkaantunena tällä hetkellä olevan Niko Hovisen tuuraajaksi.

Seuraa heitä


Juhani Tyrväinen, IFK
Ensimmäistä kauttaan IFK:ssa pelaava Tyrväinen on ollut IFK:n johtavia pelaajia hyökkäyspäässä ja on IFK:n paras pistemies tehoilla 5+7=12. Kauden viides liigabyyri syntyi edellisessä matsissa KooKoota vastaan. Tyrväinen on pelannut viime ottelut samassa ketjussa Erik Thorellin ja Vili Sopasen kanssa. Tästä ketjusta löytyy niin huikea määrä yksilötaitoa, että Tyrväisen johtamalta kolmikolta voi aivan hyvin odottaa nähtyä enemmän tehopisteitä. Tyrväinen on ollut ottelusta toiseen yksi IFK:n eniten peliaikaa kellottaneista hyökkääjistä.


Jerry D’Amigo, KalPa
KalPa vahvisti hyökkäystään tutulla hyökkääjällä, kun viime kaudella Ilveksessä 48 runkosarjaottelussa tehot 13+20 tehnyt Jerry D’Amigo teki KalPan kanssa loppukauden kattavan pelaajasopimuksen. 26-vuotias D’Amigo on pelannut urallaan AHL:ssä 358 ottelua, joissa on syntynyt yhteensä 168 tehopistettä. NHL:ssä D’Amigo on esiintynyt Toronton ja Buffalon paidoissa yhteensä 31 ottelussa. Monipuolinen laitahyökkääjä saa vastuuta ylivoimalla ja yhdysvaltalaishyökkääjältä odotetaan tulosta. D’Amigo on pelannut ennen keskiviikko-iltaa kolme matsia KalPa-paidassa ja saldona on kaksi syöttöpistettä.

IFK – KalPa keskiviikkona 25.10. kello 18.30 Nordiksella

Nordiksen ovet aukeavat tuntia ennen ottelua. Suosittelemme julkisen liikenteen hyödyntämistä. Saavu hallille ajoissa ja varaudu turvatarkastuksiin. Black Horse tarjoaa sadalle ensimmäiselle kuopiolaiselle pitkät kalsarit.

Osta liput matsiin

Näytä kaikki uutiset