logologo
HIFKIlves
la 03.10.2020 klo 17:00

Matsiennakko: Kymppi täyteen Nordiksella?

IFK-Ilves keskiviikkona Nordiksella kello 18.30. Lue matsiennakko ja osta liput Ticketmasterista.

IFK tavoittelee keskiviikkona jo kymmenettä peräkkäistä kotivoittoaan, kun Tampereen Ilves saapuu Nordikselle. Osta liput kello 18.30 käynnistyvään matsiin Ticketmasterista.

IFK pelaa tällä viikolla kolme ottelua, joista kaksi pelataan Nordiksella. Keskiviikkona IFK:n vieraaksi saapuu Ilves ja perjantaina TPS vierailee Nordiksella. Kolmen matsin viikko päättyy lauantaina vieraskaukalossa Jukureita vastaan. Ensi viikolla siirrytään Kaisaniemen puiston ulkojäälle, kun IFK kohtaa tiistaina 5.12. pelattavassa ulkoilmaottelussa Oulun Kärpät.

Tuloksellisesti haastavan alkukauden jälkeen IFK on yltynyt hurjaan vireeseen. IFK on jäänyt 11 edellisessä ottelussaan vain kerran ilman sarjapisteitä ja Ari-Pekka Selinin luotsaama joukkue kulkee tällä hetkellä kolmen ottelun voittoputkessa. Viime viikolla IFK voitti HPK:n ja hallitsevan Suomen mestarin Tapparan.

Erityisesti Nordiksella on viime aikoina kulkenut, sillä IFK jahtaa keskiviikkona jo kymmenettä peräkkäistä kotivoittoaan. Pisteiden valossa IFK on koko sarjan kolmanneksi paras kotijoukkue. Vain Jukurit on onnistunut tällä kaudella viemään Nordikselta täyden pistepotin.

Ilves on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä. Karri Kiven suojatit onnistuivat viime lauantaina katkaisemaan kuuden ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa voittamalla Sportin lukemin 6-4. Ilves ei suostunut taipumaan, vaikka Sport johti Hakametsässä pelattua ottelua jo 1-3. Ilves on ollut tällä kaudella IFK:n tavoin hankaluuksissa vieraspeleissä. 14 pelatusta vierasottelusta Ilves on voittanut kolme ja hävinnyt 11. Vierastappioista kuusi on tullut peräkkäin.

IFK ja Ilves kohtaavat keskiviikkona toista kertaa tällä kaudella. Ilves voitti 20. syyskuuta pelatun kamppailun voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 2-1. IFK johti ottelua Lennart Petrellin maalilla aina päätöserän viimeiselle minuutille asti. Liigauran ensimmäisen maalinsa tehnyt 19-vuotias Joona Ikonen tasoitti ottelun 24 sekuntia ennen päätössummeria ja Sami Sandell onnistui tekemään Ilvekselle ratkaisevan rankkarimaalin.

Ilves on päästänyt eniten maaleja Liigassa – hyökkäyksessä selkeät johtajat

Ilveksen ehkä isoimpana haasteena on ollut puolustusalueen puolustuspelaaminen, jossa riittää vielä nähtyjen otteluiden perusteella tekemistä. Ilves on päästänyt eniten maaleja Liigassa, kun omissa on kolissut peräti 99 kertaa eli 3,66 kertaa ottelua kohden.

Ilveksen nuorekkaan pelaajaryhmän paras pistemies on Eemeli Suomi, jonka pistelsaldo 27 pelatusta ottelusta on 8+12. Suomi on kahdeksalla maalilla tupsukorvien paras maalintekijä ja 21-vuotiaan laitahyökkääjän maaleista neljä on syntynyt ylivoimalla. Suomi on pelannut edellisissä otteluissa samassa ketjussa Sami Sandellin (4+10) sekä alkukauden loukkaantumisen takia huilanneen Ville Meskasen (7+8) kanssa. Sekä Sandell että rightin puolelta laukova Meskanen ovat tehneet kolme ylivoimamaalia mieheen. Juuri tämän kolmikon kanssa IFK-puolustus saa olla erityisen hereillä.

Viime kauden parhaaksi tulokkaaksi valittu Ilves-kasvatti Otto Koivula on tehoilla 3+10 tamperelaisseuran sisäisen pistepörssin kolmosena. Koivula on isokokoinen, taitava ja hyvin kiekkoa suojaava hyökkääjä, jolla on laadukas laukaus. 19-vuotiaalla New York Islandersin NHL-varauksella on ollut tällä kaudella vaikeuksia tasakentällisin pelattaessa, sillä Koivulan plus-miinus-tilasto (-12) on joukkueensa heikoin.

Hyökkääjistä on nostettava esille myös Juhani Tamminen, Arttu Ruotsalainen sekä Teemu Rautiainen. Rautiainen on Ilveksen toiseksi paras pistemies ja joukkueensa parhaimpia luistelijoita. 28-vuotias Tamminen debytoi liigakaukalossa viime kaudella IFK-paidassa. Mestiksessä ja Suomi-sarjassa kovia tehoja nakuttanut hyökkääjä pelasi IFK:ssa kolme liigaottelua ilman tehopisteitä. Tehot 5+4 Ilves-paidassa merkkauttanut Tamminen on pelannut tällä kaudella snadisti yli odotusten. Kärpissä kiekko-oppinsa saanut ja kolmatta kauttaan liigajäillä pelaava Ruotsalainen on jo nyt tehnyt oman henkilökohtaisen piste-ennätyksensä (5+8).

Juhani Tyrväinen on IFK:n paras pistemies tehoilla 8+12.

Ilves-puolustuksen ehdoton liideri on 37-vuotias Arto Laatikainen. Laatikainen on ollu sivussa Ilveksen kolmessa edellisessä ottelussa, joten hänen pelaaminen keskiviikkona on arvoitus. Maajoukkuetauolla Ilvekseen siirtynyt puolustaja Mark Flood on ollut hyvä vahvistus tamperelaisille ja kanadalainen on ollut joukkueensa eniten peliaikaa saanut pelaaja viidessä pelaamassaan ottelussa. 33-vuotias Flood on pelannut urallaan 39 NHL-ottelua Winnipegin ja New York Islandersin riveissä. Tilillä on myös lähes 400 AHL-ottelua ja 150 KHL-ottelua, joten Flood tuo ennen kaikkea kokemusta Ilveksen puolustukseen.

Jenkkipuolustaja Joe Piskula ja Olli Vainio ovat muodostaneet edellisissä otteluissa Ilveksen ykköspakkiparin. Säännöllisesti pelaavista puolustajista Valtteri Viljanen on saanut Ilves-puolustuksesta vähiten peliaikaa, mutta hän on joukkueensa tehokkain puolustaja pistesaldolla 1+6. Sekä Piskula että Viljanen tekivät ensimmäiset maalinsa Ilves-paidassa lauantaina Sportia vastaan.

Antti Lehtonen ja Riku Helenius ovat jakaneet torjuntavastuun Ilveksen maalilla edellisissä otteluissa. Helenius torjui Ilveksen edellisessä ottelussa Sportia vastaan ja hän aloittanee tamperelaisten maalilla myös keskiviikkona. Heleniuksen torjuntaprosentti 11 pelatun ottelun jälkeen on 88,04 ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,25. IFK:n selkeäksi ykkösmaalivahdiksi noussut Atte Engren on päästänyt alle kaksi maalia ottelua kohden ja Engrenin torjuntaprosentti 92,00. Niklas Bäckström on torjunut tällä kaudella neljässä liigaottelussa.

Seuraa heitä


#32 Lennart Petrell, IFK
Tällä kaudella tehot 3+5 saalistaneella IFK-kapteenilla on keskiviikkona mahdollisuus nousta sadan liigamaalin kerhoon, kun kasassa on ennen keskiviikko-iltaa yhteensä 99 liigamaalia. Roolin kuin roolin hoitava Petrell on IFK:n johtavia pelaajia kentällä ja erityisesti sen ulkopuolella. Suurella sydämellä pelaava hyökkääjä on sarjan viihdyttävimpiä pelaajia, joka vie taklaukset aina loppuun asti. Erikoistilanteissa vastuuta saava Petrell on pelannut edellisissä matseissa samassa ketjussa Joonas Raskin sekä Jarkko Malisen kanssa.


#71 Tapio Laakso, Ilves
Neljättä kauttaan Ilveksessä pelaava Laakso kuuluu valmennusryhmän luottopelaajiin, joka saa paljon vastuuta jokaisessa ottelussa. Kokenut Ilves-kapteeni on joukkueensa ykkössentteri, eniten peliaikaa ansainnut hyökkääjä ja paras aloittaja. Laakson vahvuudet ovat alivoima- ja puolustuspelaamisessa, mutta hän pystyy tekemään samalla myös tehopisteitä. Tällä kaudella Laakso on nakuttanut 25 peliin tehot 5+6. Parhaalla liigakaudellaan hän teki 17 maalia runkosarjassa kaudella 2014-15.

IFK-Ilves keskiviikkona 29.11. kello 18.30 Nordiksella

Osta liput matsiin Ticketmasterista. Jäähallin lipunmyynti aukeaa kaksi tuntia ennen ottelua ja Nordiksen ovet tuntia ennen. Suosittelemme julkisen liikenteen hyödyntämistä. Saavu hallille ajoissa ja varaudu turvatarkastuksiin.

Jos et pääse Ilves-matsiin niin Nordiksella pelataan myös perjantaina, kun TPS saapuu Stadiin. Liput voit ostaa tästä.

Näytä kaikki uutiset