logologo
HIFKPelicans
la 30.03.2024 klo 17:00

Matsiennakko: Vika himapeli ennen joulua – KalPa vierailee Nordiksella

IFK-KalPa keskiviikkona kello 18.30. Osta liput Ticketmasterista.

IFK pelaa keskiviikkona viimeisen kotiottelunsa ennen joulutaukoa, kun KalPa saapuu toista kertaa tällä kaudella Nordikselle. Ottelu käynnistyy kello 18.30. Osta liput matsiin Ticketmasterista.

Nordiksella tehdään jälleen hyvää, kun IFK-KalPa-pelissä joulun hengen mukaisesti muistamme vähävaraisia. IFK, Stockmann ja Hope – Yhdessä & yhteisesti ry järjestävät tavaratempauksen, johon jokaisella IFK-perheen jäsenellä on mahdollisuus osallistua.

Tavaratempauksessa keräämme hyväkuntoisia lasten ja nuorten harrastevälineitä, leluja ja vaatteita. Ohjaamme nämä Hopen kautta eteenpäin niitä eniten tarvitseville. Tavaratempaus järjestetään Nordiksen pääsisäänkäynnillä ennen illan matsia klo 17.00-18.30.

IFK ja KalPa kohtaavat keskiviikkona kolmatta kertaa tällä kaudella. Voitot ovat tasan 1-1, kun kumpikin joukkue on voittanut kerran kotona. 15. syyskuuta Kuopiossa pelattu kamppailu päättyi KalPan 2-1-voittoon ja 25. lokakuuta Nordiksella pelatussa edellisessä kohtaamisessa IFK voitti KalPan maalein 5-1. Ottelun tehokkain pelaaja oli Vili Sopanen, joka saalisti tehot 1+2.

IFK on sarjataulukossa 31 pelatun ottelun jälkeen neljäntenä 53 sarjapisteellä. Kahdeksantena kulkevalla KalPalla on yhtä monen pelatun matsin jälkeen viisi pistettä IFK:ta vähemmän. Erot sarjataulukossa ovat todella pieniä. Ainoastaan sarjakärki Kärpät on muita joukkueita selkeästi edellä.

IFK:n edellä kolmantena etenevä Tappara on kerännyt otteluistaan kuusi pistettä IFK:ta enemmän. Nykyisellä vireellä on vain ajan kysymys, kun IFK nousee sarjataulukossa kolmen joukkoon.

KalPan peräti yhdeksän ottelun voittoputki tuli päätökseen perjantaina, kun viidenneksi noussut SaiPa kävi hakemassa Kuopiosta kolme pistettä 2-5-voitolla. Vaikka KalPa on edellisessä viidessä ottelussa tehnyt yhteensä 20 maalia niin kuopiolaiset ovat silti tehneet sarjajumbo Jukureiden jälkeen toiseksi vähiten maaleja koko sarjassa.

KalPan paras pistemies on 22-vuotias Balázs Sebők, joka on tehnyt 30 otteluun tehopisteet 5+13=18. Kolmatta kauttaan KalPassa pelaava unkarilaishyökkääjä on jo tässä vaiheessa kautta tehnyt oman henkilökohtaisen piste-ennätyksensä. Sebők oli sivussa kuopiolaisten edellisessä ottelussa SaiPaa vastaan, joten hänen pelaaminen keskiviikkona Nordiksella on vielä kirjoitushetkellä epävarmaa.

Hyökkäyksen isoimpia onnistujia ovat olleet Alexandre Texier ja Alexander Ruuttu, jotka ovat tehneet kahdeksan liigamaalia mieheen. 18-vuotias Texier on parhaillaan edustamassa Ranskaa alle 20-vuotiaiden 1A-divisioonan MM-kisoissa.

Pelicansissa, SaiPassa ja JYPissä aikaisemmin Liigassa pelannut Janne Tavi oli yksi KalPan nimekkäimmistä hankinnoista täksi kaudeksi. Viime kaudella JYP-paidassa 36 tehopistettä takonut monipuolinen ja taitava hyökkääjä on pelannut kuitenkin hieman alle odotusten, jos katsotaan tehosaraketta. Tavilla on 31 pelatun ottelun jälkeen kasassa tehopisteet 4+6=10.

KalPa-puolustuksen luottomiehiä ovat Juuso Riikola (4+10=14) ja Santeri Lukka (4+7=11), jotka ovat saaneet selvästi eniten peliaikaa KalPan joukkueesta. Riikola on maajoukkueen mukana, joten häntä ei keskiviikkona Nordiksella nähdä. Tehokkaasti on pelannut myös 27-vuotias kanadalais-italialainen Mathew Maione (3+10=13).

KalPan ykkösmaalivahtina on torjunut tälläkin kaudella Denis Godla. Toista kautta KalPassa pelaavan 22-vuotiaan slovakialaismaalivahdin torjuntaprosentti on 21 pelatun ottelun jälkeen 90,52 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,49. Kuudesta pelaamastaan ottelusta kuusi voittoa torjuneen Niko Hovisen torjuntaprosentti on hurja – 98,20%.

Seuraa heitä


#86 Erik Thorell, IFK
Ruotsalaishyökkääjälle ei tällä hetkellä tunnu löytyvän pysäyttäjää. Thorell on saalistanut vähintään yhden tehopisteen kymmenessä ottelussa peräkkäin ja noussut samalla IFK:n parhaaksi pistemieheksi. Löytää hyvin maalipaikoille ja rakentaa paikkoja myös ketjukavereilleen. Hyvä ja tarkka laukaus. ”Thorre” on pistepörssissä kymmenentenä tehopisteillä 9+16=25.


#82 Alexander Ruuttu, KalPa
25-vuotias Ruuttu teki viime kaudella 60 runkosarjaottelussa 15 tehopistettä. Nyt juniorilupaus on nakuttanut 31 matsiin 14 tehopistettä, joten henkilökohtainen piste-ennätys Liigassa menee tällä kaudella komeasti uusiksi. Loukkaantumiset ovat hidastaneet Arizona Coyotesin NHL-varauksen uran etenemistä. Fysiikka kunnossa ja ajaa suoraviivaisesti maalille.

IFK-KalPa keskiviikkona 13.12. kello 18.30 Nordiksella

Osta liput matsiin

Jäähallin lipunmyynti aukeaa kello 16.30 ja Nordiksen ovet tuntia ennen ottelua. Suosittelemme julkisen liikenteen hyödyntämistä. Saavu hallille ajoissa ja varaudu turvatarkastuksiin.

IFK, Stockmann ja Hope – Yhdessä & yhteisesti ry järjestävät tavaratempauksen, johon jokaisella IFK-perheen jäsenellä on mahdollisuus osallistua. Tavaratempauksessa keräämme hyväkuntoisia lasten ja nuorten harrastevälineitä, leluja ja vaatteita. Ohjaamme nämä Hopen kautta eteenpäin niitä eniten tarvitseville.

Tavaratempaus järjestetään Nordiksen pääsisäänkäynnillä ennen illan matsia klo 17.00-18.30.

Näytä kaikki uutiset