logologo
HIFKJukurit
ti 28.09.2021 klo 18:30

Matsiennakko: IFK hakee Lappeenrannasta kolmatta peräkkäistä voittoaan

IFK:n ottelut jatkuvat perjantaina vierasottelulla SaiPaa vastaan. Ottelua voit seurata Ruutu-palvelusta.

Kaksi edellistä otteluaan voittanut IFK kohtaa perjantaina Lappeenrannan Kisapuistossa pelattavassa kamppailussa SaiPan. Voit seurata kello 18.30 käynnistyvää ottelua Ruutu-palvelusta.

IFK voitti keskiviikkona Nordiksella kolmatta kertaa tällä kaudella TPS:n. Tasaisen ottelun ratkaisu nähtiin päätöserässä, kun ruotsalaishyökkääjä Patrik Carlsson teki ratkaisevan 2-1-voittomaalin. Viisi maalia tällä kaudella tehneen Carlssonin maaliputki kasvoi samalla kolmen ottelun mittaiseksi.

SaiPa hävisi keskiviikkona Raumalla pelatussa ottelussa Lukolle maalein 6-4. Samalla katkesi SaiPan kolmen ottelun voittoputki. Tulosten valossa ailahtelevasti tällä kaudella esiintyneen SaiPan 38 pelatusta ottelusta yhteensä 13 on edennyt jatkoajalle. Mielenkiintoinen tilastopoiminta on myös se, että SaiPan kaikista otteluista peräti 22 on päättynyt yhden maalin erolla.

Sarjataulukossa IFK ja SaiPa ovat peräkkäin vain yhden pisteen päässä toisistaan. IFK on seitsemäntenä 59 sarjapisteellä ja yhden ottelun enemmän pelannut SaiPa kahdeksantena. Kärpät johtaa Liigaa 78 pisteellä.

Perjantaina pelattava ottelu on IFK:n ja SaiPan kolmas kohtaaminen tällä kaudella. Voittaja on ratkennut kahdessa edellisessä ottelussa vasta jatkoajan jälkeen. SaiPa voitti syyskuussa Lappeenrannassa kauden avauskohtaamisen lukemin 2-1 ja IFK voitti Nordiksella marraskuussa pelatun edellisen ottelun maalein 5-4. Ratkaisumaalin teki IFK:n paras pistemies Erik Thorell.

SaiPan tehokas ykkösketju saatava kuriin

Tero Lehterän luotsaama SaiPa ei tilastojen mukaan lukeudu sarjan parhaimpiin erikoistilannejoukkueisiin. Joukkueen ylivoimaprosentti on Liigan toiseksi heikoin ja alivoimapelaaminen viidenneksi huonointa. SaiPa on kuitenkin parantanut ylivoimapelaamistaan merkittävästi edellisissä otteluissa, joten yv-tilastot eivät täysin kerro joukkueen tämänhetkisestä iskukyvystä.

SaiPan ylivoimaisesti paras ase hyökkäyspäässä on kanadalaisen Cody Kunykin johtama ykkösketju. Kunyk (9+10=19) ja viime kaudella Mestiksen piste- ja maalipörssin voittanut Jonatan Tanus (9+10=19) ovat SaiPan parhaat maalintekijät. Molemmat ovat tehneet maaleistaan kolme ylivoimalla.

Kunykin ja Tanuksen ketjun täydentävä Topi Nättinen on SaiPan paras pistemies. JYP-kasvatti on Liigan pistepörssissä yhdeksäntenä tehopisteillä 8+21=29. Nättinen teki IFK:ta vastaan ratkaisevan 2-1-voittomaalin jatkoajalla kauden avauskohtaamisessa Lappeenrannassa.

Kakkosketjun keskushyökkääjänä pelaava Ville Koho (4+10=14) on pelannut koko ammatilaisuransa aikana vain SaiPassa. Puolustavassa roolissa viihtyvä 35-vuotias SaiPa-kapteeni tunnetaan erinomaisena aloittajana ja vahvana alivoimapelaajana. Kohon laidoilla pelaavat Joni Nikko ja Ahti Oksanen ovat tehneet kuusi liigamaalia mieheen. Myös David Goodwin on onnistunut kuusi kertaa maalinteossa.

Edellä mainituista erityisesti Ahti Oksanen on mielenkiintoinen pelaaja, jota kannattaa tarkkailla suurennuslasin kanssa perjantaina. Viisi edellistä kautta Pohjois-Amerikassa pelannut 24-vuotias hyökkääjä teki viime kaudella ECHL-joukkue Greenville Swamp Rabbitsissa 53 ottelussa tehot 21+31=52 ja pääsi pelaamaan myös 15 ottelua AHL:ssä.

Kalle Maalahti, Lasse Lappalainen ja Nuorten MM-kisoissa mukana ollut Urho Vaakanainen ovat olleet SaiPa-puolustuksen johtavia pelaajia. Paljon ylivoimavastuuta ansaitseva ja kiekollisesti todella taitava Maalahti (7+13=20) sekä oman henkilökohtaisen piste-ennätyksensä jo nyt tehnyt Lappalainen (4+16=20) ovat joukkueensa sisäisen pistepörssin jaetulla kakkospaikalla.

Jämäkkyyttä pakistoon tuo isokokoinen kanadalaispuolustaja Brett Carson, joka pyrkii pitämään oman maalin edustan puhtaana. Carson on Vaakanaisen ja Maalahden jälkeen kolmanneksi eniten peliaikaa saanut SaiPa-puolustaja. IFK:ssa kaudet 2014-16 pelannut Lauri Taipalus metsästää yhä liigakauden avausmaaliaan.

Debytoiko “Kanki” perjantaina?

IFK:n maalivahtitilanne on tällä hetkellä erinomainen.

Loukkaantumisesta toipunut Kevin Lankinen pelasi heti ensimmäisessä ottelussaan nollapelin KooKoota vastaan ja keskiviikkona TPS:aa vastaan Lankinen nappasi voiton tililleen 14 torjunnalla. Lankisen torjuntaprosentti kahden matsin jälkeen on huikea – 97,22%. Atte Engren on ollut koko kauden ajan IFK:n selkeä ykkösmaalivahti, joten valmennusjohdolla riittää mietittävää pelaavan maalivahdin suhteen.

SaiPan ykkösmaalivahtina on tällä kaudella torjunut Frans Tuohimaa. 26-vuotiaan IFK-kasvatin torjuntaprosentti 32 pelatun matsin jälkeen on 92,33% ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,22. Kokenut kakkosmaalivahti Jussi Markkanen starttasi keskiviikkona SaiPan maalilla tappioon päättyneessä ottelussa Lukkoa vastaan. Markkanen vaihdettiin pois maalilta toisessa erässä.

IFK:n pelaajista Joonas Rask, Henri Tamminen, Thomas Nykopp, Teemu Eronen ja Joe Finley ovat yhä sivussa loukkaantumisten takia. Nuorten MM-kisoissa pelanneet Juha Jääskä ja Miro Heiskanen tuskin pelaavat vielä perjantaina. SaiPan puolelta Anssi Löfman ja Elmeri Kaksonen jatkavat oletettavasti sairastuvalla.

Ehkä isoin huomio IFK:n osalta kiinnittyy perjantaina siihen löytyykö loppukaudeksi IFK:hon siirtyneen Markus Kankaanperän nimi pelaavasta kokoonpanosta. “Kanki” pelaa IFK:ssa pelinumerolla 2. Kankaanperän haastattelun voit tsekata tästä.

Seuraa heitä


#43 Miihkali Teppo, IFK
25-vuotias IFK-puolustaja pelaa tällä hetkellä jopa uransa parasta liigakautta. Monipuolinen ja ketterästi luistimilla liikkuva Teppo on tehnyt tällä kaudella 22 liigaottelussa tehot 1+3=4. Teppo on saanut odotettua enemmän vastuuta loukkaantumisten takia ja käyttänyt tilaisuutensa upeasti. Jos Tepon otteet jatkuvat samanlaisina kuin häneltä on totuttu viime matseissa näkemään niin IFK-kasvatti laittaa yhden kauden henkilökohtaisen piste-ennätyksensä (kahdeksan tehopistettä) komeasti uusiksi.


#19 Cody Kunyk, SaiPa
Ensimmäistä kauttaan Liigassa pelaava 27-vuotias kanadalaishyökkääjä siirtyi SaiPaan täksi kaudeksi yksivuotisella sopimuksella. Kunyk on pelannut urallaan 130 AHL-ottelua tehopistein 25+38=63. Vyöllä on myös yksi NHL-ottelu Tampa Bay Lightningissa kaudelta 2013-14. Hyvällä pelikäsityksellä varustettu Kunyk on ollut odotetusti SaiPan johtavia hyökkääjiä. Kunyk pelaa isoja minuutteja illasta toiseen ja saa paljon ylivoimavastuuta.

SaiPa-IFK perjantaina 5.1. kello 18.30. Voit seurata ottelua Ruutu-palvelusta.

Seuraava kotiottelu: IFK-Sport tiistaina 9.1. kello 18.30 Nordiksella

Osta liput matsiin

Näytä kaikki uutiset