logologo
HIFKIlves
la 03.10.2020 klo 17:00

Matsiennakko: Olympiatauko ohi – Lukko saapuu Nordikselle

IFK-Lukko keskiviikkona 18:30 Nordiksella. Osta liput Ticketmasterista!

Liiga palasi tiistaina olympiatauolta kuuden ottelun kierroksella. Olympiatauon aikana ahkerasti harjoitellut IFK pelaa tällä viikolla kolme ottelua, joista ensimmäinen pelataan keskiviikkona Rauman Lukkoa vastaan Nordiksella. Osta liput kello 18.30 käynnistyvään matsiin Ticketmasterista.

Viidentenä sarjataulukossa 92 pisteellä olevalla IFK:lla on jäljellä kuusi runkosarjaottelua, joista kolme pelataan Nordiksella. Sarjakärki Kärppien takana taistellaan tiiviisti pudotuspelien kotietuun oikeuttavista sijoituksista. Neljännellä sijalla on tällä hetkellä viisi pinnaa enemmän saalistanut Tappara. IFK:lla on kaikki mahdollisuudet nousta runkosarjassa jopa toiseksi, sillä toisena olevalla TPS:lla on ennen tiistain otteluita yhdeksän sarjapistettä IFK:ta enemmän.

IFK-kapteeni Lennart Petrell sanoi aikaisemmin tällä viikolla HIFK TV:n haastattelussa, että joukkueen ainoa tavoite on yltää neljän parhaan joukkoon ja ansaita tärkeä kotietu pudotuspeleihin. Tämä viikko on IFK:lle tärkeä, sillä keskiviikon Lukko-ottelun lisäksi joukkue pelaa viikonloppuna tuplapelit Kärppiä vastaan. Runkosarjan viimeiset ottelut pelataan 10.3.

– Runkosarjaa on vielä pari viikkoa rutistettavana. Neljän sakki on pienen matkan päässä, mutta se ei ole täysin omissa käsissä. Menemme oman työn kautta ja otamme kaikki voitot mitä irti saadaan. Tavoitteena on yhdeksän pisteen viikko. Edessä on kolme kovaa ottelua, mutta en näe mitään syytä, miksi emme voittaisi niistä kaikkia, Petrell sanoo luottavaisena.

IFK ja Lukko kohtaavat keskiviikkona neljättä kertaa tällä kaudella. Kaikki aikaisemmat matsit ovat päättyneet kotivoittoihin. IFK voitti kauden avauskohtaamisen lokakuussa Nordiksella lukemin 3-1. Sarjataulukossa kahdeksantena oleva Lukko on voittanut molemmat Raumalla pelatut ottelut niukasti maalein 2-1 ja 1-0.

Lukon erikoistilannepelaaminen on tällä kaudella ollut tilastoja tutkittaessa vähintäänkin mielenkiintoista. Pekka Virran luotsaama Lukko on Liigan heikoin ylivoimajoukkue ylivoimaprosentilla 14,63.

Vaikka ylivoimalla on ollut tukkoista niin raumalaisten alivoimaprosentti 86,83 on koko sarjan paras. IFK:n ylivoimapelaaminen on kehittynyt kevään edetessä huomattavasti ja IFK on Liigan kolmanneksi paras ylivoimajoukkue. Jos raumalaiset sortuvat keskiviikkona jäähyilyyn niin Lukon tehokkaasti toiminut alivoimapelaaminen joutuu isoon testiin.

Lukon paras pistemies on loukkaantumisista tällä kaudella kärsinyt Arttu Ilomäki, jolla on kasassa 12+21=33 tehopistettä. Nopea ja kiekon kanssa taitava polkukone Toni Koivisto on iskenyt tehot 12+18=30 ja raumalaisten paras maalintekijä Janne Keränen tehot 16+13=29. Kaikki kolme edellä mainittua Lukko-hyökkääjää ovat tehneet tällä kaudella runkosarjassa viisi ylivoimamaalia eli yhteensä 15 yv-byyriä. Se on puolet Lukon kaikista tehdyistä ylivoimamaaleista.

Paikasta kuuden parhaan joukossa taisteleva Lukko ilmoitti viime viikolla tehneensä loppukauden kattavan pelaajasopimuksen HPK:ta kaksi edellistä kautta edustaneen voimahyökkääjä Juho Keräsen kanssa. Laita- ja keskushyökkääjänä urallaan pelannut Keränen on viimeistellyt kuluvalla kaudella 46 liigaottelussa tehot 3+4=7. Keskiviikkona joukkue tiedotti hankkineensa puolustaja William Wrennin Sportista.

Raumalaisten 21-vuotias ykkösmaalivahti Kaapo Kähkönen on pelannut kolmea vaille kaikissa Lukon runkosarjaotteluissa tällä kaudella. Viisi nollapeliä torjuneen Kähkösen torjuntaprosentti on 92,35 ja päästettyjen maalien keskiarvo 2,18. IFK:n maalivahtitilanne on kevään ratkaisupelejä lähestyttäessä erinomainen, sillä sekä Atte Engren että Kevin Lankinen pystyvät antamaan jokaisena iltana IFK:lle mahdollisuuden voittoon.

Loukkaantuneet/sairastuneet: Joe Finley (2–3 viikkoa), Juhani Tyrväinen (day-to-day), Miihkali Teppo (1 viikko), Oliwer Kaski (day-to-day).

Seuraa heitä


#86 Erik Thorell, IFK
IFK:n kultakypärää kantava “Thorre” on tehnyt 54 ottelussa tehot 14+29=43. Toista kauttaan Liigassa pelaava ruotsalaishyökkääjä on vain yhden pisteen päässä viime kaudella TPS-paidassa tekemästään pistemäärästä, joten IFK on saanut Thorellista tällä kaudella odotetunlaisen pistenikkarin. Thorell pyrkii haastamaan rohkeasti vastustajan puolustajia ja hänen laukaus lähtee terävästi. Thorell on hyökkäyspäässä IFK:n tärkeimpiä pelaajia.


#29 Chris VandeVelde, Lukko
30-vuotias yhdysvaltalaishyökkääjä siirtyi Raumalle marraskuun lopussa loppukauden mittaisella sopimuksella. VandeVelde on tehnyt 26 pelaamassaan liigaottelussa 6+10=16 tehopistettä. Urallaan 278 NHL-ottelua Edmontonissa ja Philadelphiassa pelannut hyökkääjä pelasi nuorempana yhdessä IFK-puolustaja Joe Finleyn kanssa kolmen kauden ajan North Dakotan yliopistojoukkueessa. VandeVelde saalisti viime kaudella Philadelphiassa pelatessaan 81 NHL-ottelussa tehot 6+9=15. Ensimmäiset ottelut Lukko-paidassa menivät totutellessa eurooppalaiseen kaukaloon ja pelityyliin, mutta VandeVelde on noussut peliesityksillään raumalaisten johtaviin pelaajiin.

IFK-Lukko keskiviikkona 28.2. kello 18.3o Nordiksella

Osta liput Ticketmasterista

Jäähallin lipunmyyntipiste aukeaa kello 16.30 ja Nordiksen ovet tuntia ennen ottelua. Saavu hallille ajoissa ja varaudu turvatarkastuksiin. Helpoimman tavan Nordikselle saapumiseen voit tsekata kätevästi reittioppaasta.

Viikonloppuna on edessä tuplamatsi Kärppiä vastaan. Perjantaina pelataan Stadissa ja lauantaina Oulussa. Kärpät tarvitsee lopuista peleistään vain yhden pisteen varmistaakseen runkosarjan voiton. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella neljä kertaa ja Kärpät on voittanut niistä jokaisen. Nyt on siis revanssin paikka!

Osta liput perjantain IFK-Kärpät-matsiin tästä linkistä.

Näytä kaikki uutiset