Ensimmäinen viikko takana – ”Voimaa on tarttunut”
Joukkue palasi maanantaina hommiin.
Joukkue palasi hommiin tämän viikon maanantaina neljän viikon mittaisen loman jälkeen. Liigan ja pelaajayhdistyksen sopimuksen mukaisesti pelaajat viettävät kauden viimeisen matsin jälkeen neljä kokonaista viikkoa irti joukkuetoiminnasta. Nyt joukkue treenaa kimpassa kuukauden päivät ennen omatoimijakson alkamista.
Seurassa vuodesta 2008 lähtien pelannut Micke-Max Åsten aloittaa 12. kautensa HIFK:n Liigajoukkueen mukana. HIFK:n organisaatioon 30-vuotias kulttihyökkääjä on siis kuulunut puolet elämästään.
– Onhan tää kiva olla takaisin hommissa. Lähdetään rakentamaan taas uutta, ”Muuli” raportoi perjantain treenin päätteeksi.
– Eka viikko on ollut pitkälle samanlainen kuin edellisetkin uuden kauden aloitukset. Alkuun testataan ja loppuviikko treenataan.
Testaamista ensimmäiseen viikkoon on mahtunut: maanantaina joukkue kävi Kisakalliossa pyörätestissä, tiistaina Nordiksella oli vuorossa voimatesti ja perjantaina mitattiin nopeutta ja kestävyyttä.
– Henkilökohtaisesti päällimmäisenä jäi fiilis, että voimaa on tarttunut ihan hyvin.
Uuttakin joukkueen kesäohjelmaan on räätälöity. Kerran viikossa jengi kokoontuu Mäkelänrinteen uintikeskukseen ohjatun hot joogan merkeissä.
– Keskiviikkona meillä oli ohjelmassa liikkuvuutta edistävä joogatyyppinen harjoitus, millä pyritään saamaan lisää kapasiteettia kropasta käyttöön. Itse ostin sen ajatuksen siitä, että sen kaltaisen säännöllisen harjoitteen kautta saa uudella tavalla voimaa siirrettyä jäälle.
Hyvän ystävän paluu
Joukkueen runko on säilynyt pitkälti ennallaan päättyneestä kaudesta. Toukokuussa julkaistiin kuusi jatkosopimusta sekä seuraan palaavan Joonas Raskin kaksivuotinen sopimus.
Ajantasaisen sopimustilanteen löydät joukkuesivulta.
Ruotsin pääsarjassa neljä edellistä kautta pelannut Rask on ”Muulille” ennestään hyvin tuttu. Kundit pelasivat HIFK:ssa samaan aikaan viisi kautta 2014-2019, eikä yhteydenpito ole katkennut missään vaiheessa.
Åstenilla on jo suunnitelmakin ”Rassen” kotouttamisen suhteen:
– Köytetään mies johonkin tolppaan kiinni, ettei se sähise ja sätki joka suuntaan, ”Muuli” nauraa.
– Hyvillä fiiliksillä tietysti otetaan Joonas mukaan jengiin. Pikku tökkimisiä täytyy kauden mittaan antaa niin nähdään tiikerin silmää Raskissa.
Neljään vuoteen mahtuu monenlaista ja yhden merkittävän muutoksen siitä, kun Rask edellisen kerran joukkueen pukukopissa oli, voi nähdä heti.
– Viimeksi se istu tuolla Tallbergin kulmassa ja mä istuin tässä mun nykyisen paikan vieressä.
– Toi on itseasiassa hyvä paikka, missä ”Rasse” nyt istuu. Siinä on hyvin tilaa, kun ei ole ketään toisella puolella.
– Tää mun kulma on aika ahdas varsinkin, kun Miro Väänänen istuu vieressä. Siltä on ihan turha odottaa tilaa. Sen kamat on ihan sekasin koko ajan, Åsten kuittaa pilke silmäkulmassaan.
Antaako kulmapaikka oikeuden vinoilla koppiin palanneelle Raskille?
– Voin mä siitäkin vinoilla sille. Aina sille on voinut vinoilla riippumatta siitä kuka istuu missäkin kulmassa, Åsten toteaa hyvästä ystävästään.
Seuraavan kerran pelaajasopimuksia julkaistaan maanantaina 5. kesäkuuta.