TIEDOTE: Katsomohenkilökuntaa lisätään ja yleisökapasiteetti pienenee

HIFK-Kärpät-ottelun järjestelyihin on tehty muutoksia. Katsomo-opastajien määrää lisätään ja yleisökapasiteetti laskee 16000:een.

Lauantain tapahtumien johdosta tiistaina 5.12.2017 Kaisaniemen kentällä pelattavan HIFK-Kärpät-ottelun järjestelyihin on tehty muutoksia.

Katsomoissa yleisöä paikoilleen ohjaavien henkilöiden määrää lisätään. Jokaisessa katsomolohkossa on järjestysmiehen lisäksi kaksi henkilöä ohjaamassa yleisöä paikoilleen niin, että katsomot täytetään tasaisesti ja kaikki pääsevät lehtereille ennen ottelun alkua.

HIFK pyytää kaikkia katsojia saapumaan paikalle hyvissä ajoin ja suosittelee julkisilla kulkuneuvoilla liikkumista. Ohjeet tapahtumaan saapumiseen ja alueella liikkumiseen löytyvät tästä linkistä.

Erityisesti pyydämme A-katsomosta lipun ostaneita saapumaan alueelle Hakaniemen suunnasta (ks. kartta).

Katsomokapasiteettia on päätetty laskea ja tiistain ottelussa se on 16000.

– Lauantain ottelun tapahtumien seurauksena tulimme siihen tulokseen, että kapasiteetin pienentäminen on välttämätöntä. Me haluamme varmistaa, että juhlaottelun järjestelyt sujuvat ja pääsemme pitämään seuran kannattajien kanssa onnistuneet IFK:n 120-vuotisbileet, kommentoi Oy HIFK-Hockey Ab:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen.

IFK kohtaa Kärpät Kaisaniemen kentälle rakennetulla areenalla tiistaina 5.12 kello 18.30. Ottelussa juhlitaan Helsingin IFK:n 120-vuotista historiaa ja Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Ottelu on yksi Suomi 100 -tapahtumista.

Näytä kaikki uutiset