logologo
HIFKJYP
ke 28.10.2020 klo 18:30

Sebastian Dyk: Itseluottamukseni on korkeammalla kuin vuosi sitten

play

Sebastian Dyk oli viime kaudella HIFK:n toiseksi tehokkain pelaaja.

HIFK:n ruotsalaispelaajat saapuivat pari viikkoa sitten Suomeen ja vihdoin tiistaina Sebastian Dyk ja Johan Motin liittyivät joukkueensa harjoitusvahvuuteen. Toiseen Liigakauteensa Stadissa valmistautuva Dyk oli aamutreenin jälkeen iloinen paluustaan ystäviensä pariin.

– Olimme Motinin kanssa kaksi viikkoa karanteenissa emmekä ole päässeet liiemmin treenaamaan. Oli rankka treeni.

Kesän kotimaassaan viettänyt 27-vuotias hyökkääjä on odottanut paluuta tositoimiin.

– Eniten kaipasin jätkien kanssa olemista ja kiekon kanssa kikkailua. Joukkue on täynnä hyviä tyyppejä ja on mahtavaa olla taas täällä.

Poikkeuksellisen kesän Dyk harjoitteli Ruotsissa fysiikkavalmentajansa sekä paikallisten jääkiekkoilijoiden kanssa. Vapaa-ajalla hyökkääjä kertoo viihtyneensä merellä.

– Yritin keksiä kaikkea mahdollista tekemistä. Ajelin paljon vesiskootterilla ja veneellä.

Dyk sijoittui viime kaudella Liigan pistepörssissä sijalle 14 (20+25=45). Ensimmäisellä kaudellaan Suomessa ruotsalainen oli HIFK:n toiseksi tehokkain Teemu Turusen jälkeen. Stadilaisista ainoastaan Jere Sallinen onnistui Dykiä useammin maalinteossa (22).

– Viime vuosi oli opettavainen. Nyt tiedän Liigasta enemmän, kuinka täällä pelataan ja miten asiat toimivat. Itseluottamukseni on korkeammalla. Toivon, että pystyn edelleen kehittyä. Ei voi vaan pysähtyä vaan pitää treenata, että voin olla niin hyvä kuin mahdollista.

HIFK:n kolmas ulkomaalainen tämän kauden joukkueessa on yhdysvaltalaishyökkääjä Alex Broadhurst. Jenkin karanteeni on pian ohi ja niin ikään 27-vuotias Broadhurst liittyy joukkueen mukaan torstaina.

Dyk, Motin ja Broadhurst ovat harjoitelleet keskenään erityisolosuhteissa karanteeninsa ajan. Ruotsalaiset ovat siis toistaiseksi ainoina nähneet Broadhurstin jäällä.

– Asumme Alexin kanssa samassa talossa ja olen jeesaillut häntä ja näyttänyt Stadia.

– Hän on lahjakas kiekkoilija ja hänellä on kova halu voittaa. Alex on voittanut OHL:n ja AHL:n mestaruuksia. Uskon, että hän haluaa voittaa myös Liigassa.

Katso Sebastian Dykin koko haastattelu videolta!

Sebastian Dyk

Näytä kaikki uutiset