logologo
HIFKIlves
la 03.10.2020 klo 17:00

SVEA Matsiraportti: Paajanen palasi lasaretista ratkaisijaksi

Tappara–HIFK 2 – 3 VL (1-0, 1-1, 0-1, 0-0, 0-1)

HIFK starttasi kolmen ottelun viikkonsa Tampereelta Tapparan vieraana. Stadilaiset eivät johtaneet tiistai-illan matsia kertaakaan, mutta sitkeä vierasjoukkue punnersi väkisin kahdesti tasoihin ja jatkoi vierasvoittojen putkensa jo kuuteen voittolaukauskilpailun kautta.

 

 

Periksiantamaton esitys

Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 11:13 kotijoukkueen toimesta. HIFK:n rangaistusta oli enää kuusi sekuntia jäljellä, kun Tappara onnistui sahaamaan syötön stadilaisten neliön keskeltä ja laukomaan illan ensimmäisen osuman.

HIFK pääsi jäähyrikkaan ensimmäisen erän jälkeen paremmin otteluun mukaan ja tasoitusmaalin vieraat värkkäsivät ennen matsin puoliväliä.

Liigan paras ylivoima pyöri toista kertaa ottelussa ja Teemu Turunen pääsi maalaamaan takatolpalta Mikko Kousan ja Otto Paajasen (0+2) esityöstä lukemiksi 1–1.

Tappara onnistui toisen erän loppupuolella iskemään jälleen johtomaalin, joten HIFK lähti kolmanteen erään maalin takaa-ajoasemasta.

Viimeisen 20 minuutin aikana stadilaiset hakivat sinnikkäästi tasoitusmaalia, mutta kotijoukkue puolusti tiiviisti omaa maaliaan. HIFK:n sinnikkyys palkittiin vain kaksi sekuntia ennen täyttä aikaa, kun Paajanen ohjasi kiekon Tappara-maalin takaa Jere Salliselle, joka survoi kiekon vastustajan verkkoon.

Jatkoajan oltua maaliton, haettiin ratkaisua voittolaukauskilpailusta. Peräti 11 paria yritti selvittää paremmuuttaan ennen Paajasen ratkaisevaa rankkaria.

Atte Engrenille kirjattiin ottelussa 13 torjuntaa, mutta voittolaukauskilpailussa Engren pääsi kunnolla töihin ja torjui 11 yrityksestä 10.

HIFK:n taistelu pudotuspelien kotiedusta jatkuu torstaina 27. helmikuuta Nordiksella Ässiä vastaan.

Osta liput matsiin Ticketmasterista!

SVEA Matsiraportti: Paajanen palasi lasaretista ratkaisijaksi

Näytä kaikki uutiset