DANA MATSIRAPORTTI: Kolme pinnaa Mikkelistä – Bäckströmille nollapeli

Jukurit-IFK 0-1 (0-1, 0-0, 0-0). Kuudes voitto putkeen. Lue matsiraportti.

Jukurit-IFK 0-1 (0-1, 0-0, 0-0)
10:12 0-1 YV Kaski (Thorell, Carlsson)

Lauantaina Mikkelissä pelattu Jukureiden ja IFK:n kauden toinen liigakohtaaminen ei noussut tasoltaan klassikkojen joukkoon. Voittoon riitti yksi maali, kun kolme pistettä lähtivät Stadiin 0-1 lukemin. Voitto oli IFK:lle kuudes putkeen ja toinen peräkkäinen vieraskaukalossa. IFK nousi voitolla sarjataulukossa neljänneksi. IFK:n paras pelaaja oli yhteensä 27 laukausta pysäyttänyt ja kauden ensimmäisen nollapelinsä torjunut Niklas Bäckström.

Kotijoukkue Jukurit lähti otteluun erinomaisella latauksella ja mikkeliläiset saivat luotua jatkuvaa painetta IFK:n puolustusalueelle. Jukureiden alkurynnistyksen jälkeen IFK pääsi ottelussa ensimmäistä kertaa ylivoimalle hieman ennen erän puoliväliä, kun Miika Roine passitettiin kaksiminuuttiselle kampituksesta. IFK sai ylivoimakuvion nopeasti kuntoon ja ajassa 10:12 Oliwer Kaski laukoi siniviivalta IFK:n 0-1-johtoon Erik Thorellin syötöstä. Thorellin pisteputki kasvoi kahdeksan ottelun mittaiseksi. Ensimmäinen erä oli IFK:lle vaikea ja vain Niklas Bäckströmin torjunnat pitivät IFK-maalin koskemattomana. Bäckström torjui avauserässä yhteensä 13 laukausta.

IFK:n vaikeudet jatkuivat myös toisessa erässä. IFK sai enemmän laukauksia kohti Juhana Ahon vartioimaa maalia, vaikka Jukurit oli toisessa erässä IFK:ta snadisti aktiivisempi joukkue. Erä oli rangaistusten sävyttämä ja Jukurit pääsi hakemaan tasoitusmaalia kolmesti ylivoimalla. Niklas Bäckström oli maalillaan erinomaisessa tikissä ja torjui kaikki laukaukset. IFK:n paras maalipaikka osui Micke Åstenille. Åsten karkasi puolittaiseen läpiajoon, mutta viimeistely epäonnistui.

Päätöserässä IFK otti kenttätapahtumat haltuunsa ja keskittyi puolustamaan fiksusti johtoasemaansa. Jukurit otti lopussa aikalisän ja haki tasoitusta ilman maalivahtia. Parista isommasta härdellistä huolimatta IFK:n puolustus kesti erinomaisesti pelanneen Bäckströmin johdolla. IFK otti viidennen peräkkäisen voittonsa kaatamalla Jukurit maalein 0-1.

Ottelun tilastot ja maalikooste.

Seuraava kotimatsi pelataan tiistaina, kun IFK kohtaa Kaisaniemen puistossa pelattavassa ulkoilmaottelussa Oulun Kärpät. Ottelu on IFK:n 120 v. juhlaottelu. Osta liput matsiin Ticketmasterista.

Helsinki Ice Challenge: 120 v. juhlaottelu IFK-Kärpät

IFK:n 120 v. juhlaottelu Oulun Kärppiä vastaan pelataan tiistaina 5.12.2017 klo 18.30 Kaisaniemen puistossa (Kaisaniemen puistokuja, Helsinki).  Liput ovat myynnissä Ticketmasterin verkkosivuilla sekä kaikissa lippukaupoissa.

Kaisaniemen kentälle on rakennettu tapahtumaa varten katsomo 18 000 ihmiselle, jääkaukalo, 20 metriä korkeat valotornit, esiintymislava sekä mittavat ravintola-alueet. Suomen suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva Haloo Helsinki! soittaa alkulämmittelyiden jälkeen live-keikan ja virittää yleisön hyvään fiilikseen. Paula Vesala esittää Finlandia-hymnin ennen ottelun alkua.

Tapahtuman ABC:n löydät kätevästi täältä.

Osta liput tästä

Näytä kaikki uutiset