logologo
HIFKSaiPa
la 10.12.2022 klo 17:00

HIFK PARTNERS: Odotan eniten ensi kaudelta!

HIFK:n kesäsarjassa kerrotaan kumppaneiden odotuksia tulevaan kauteen. Mitä kaipaamme eniten ja mitä syksy kullekin tuo tullessaan.

 

 

OSA 1: Cariitti

”Itse odotan eniten että pääsee taas ihan livenä hallille katsomaan lätkää, sillä onhan tämä parasta paikan päällä”, kertoo Cariittin toimitusjohtaja Peter Ruokonen.

HIFK:n kesäsarjassa kerrotaan kumppaneiden odotuksia tulevaan kauteen.

Cariitti Oy on perheyritys, joka haluaa tuoda kaikkiin tiloihin valoa ja viihtyisyyttä. Yritys mahdollistaa monipuoliset valaistusratkaisut ja kotimaisena puusepäntyönä valmistetut saunan lauteet sekä pukuhuonekalusteet. Kokemusta valaisinvalmistuksesta on vuosikymmeniä ja 2018 valikoima laajeni TAIVE-saunamallistolla.

”Meidän historia yhteistyössä HIFK:n kanssa on nuori, mutta yhteistyössä on todella mukava positiivinen henki. Me Cariitissa teemme asioita pitkäjännitteisesti ja uskon että tämäkin yhteistyö on vasta alussa ja tulemme näkymään kumppanina pitkälle tulevaisuudessakin”.

 


 

OSA 2: Iscar

”Eniten odotan, että päästään halliin. Asiakkaamme ovat yleensä kovasti kotijoukkueen puolesta tai vastaan ja onkin hienoa kun tapahtumat herättävät tunteita. Lisäksi matsit on myös perheen kanssa yhteistä tekemistä. Nautitaan pelistä ja yhdessä olosta sekä tietysti koko HIFK yhteisön näkemisestä.” , kertoo Jaakko Luotonen, joka vetää Iscarin myyntiä ja markkinointia.

Pitkään HIFK:n kanssa yhteisyötä tehnyt Iscar on metalliteollisuuden työkaluvalmistaja, jonka erityisalaa on konepajojen tuottavuuden parantaminen. Jaakko ja Simo Luotonen vievät Iscaria eteenpäin Espoon toimistossa.

 


 

OSA 3: CityKatsastus

“Aloitimme yhteistyön pari vuotta sitten ja päätettiin lähteä kehittämään meidän brändiä yhdessä HIFK:n kanssa. Sitoutunut yritysyhteisö, mahdollisuudet kehittää ja kuulla uutta ovat olleet meille tärkeitä. Odotan tosi paljon, että päästään tekemään viikoittaista arjen yhteistyötä yhdessä pelien ympärillä meidän markkinoinnissa”, kertoo toimitusjohtaja Mika Kukkonen.

CityKatsastus on katsastusyhtiö, joka suorittaa liikenne- ja viestintäviraston vaatimia katsastuksia kaikkiin ajoneuvoihin mopoautoista moottorityökoneisiin. Katsastuksessa tarkastetaan, että ajoneuvo on turvallinen, ajoneuvoverot ja liikennevakuutusmaksut on suoritettu ja että päästöt ovat rajoitusten mukaiset. Yrityksellä on useita toimipisteitä pääkaupunkiseudulla ja he ovat panostaneet etenkin palveluun.

”Me teemme todella paljon toimenpiteitä pelien ympärille. Kuulumme Radio Cityn matsilähetyksissä ja meidän sivujen kautta pääsee voittamaan eksklusiivisia matsikokemuksia. Haluttiin tarjota meidän seuraajille niitä elämyksiä, joista itsekin nautitaan. Vaikka sydän on IFK-lainen, ollaan nähty, että tässä yhteisössä meidän kannattaa olla ja näkyä!”

 


 

OSA 4: Sinebrychoff

”Olemme tehneet jo harvinaisen pitkään yhteistyötä HIFK:n kanssa ja olemme todella ylpeitä yhteistyöstä. Tämähän on jo kaikkien mielissä aika vakiintunut instituutio. Tällä kaudella odotetaan eniten HIFK:n perustamaa vastuullisuusryhmää, jossa olemme yksi jäsen”, kertoo Sinebrychoffin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Marja-Liisa Weckström.

Sinebrychoff on pohjoismaiden vanhin panimo, mutta se on valmistanut juomansa 100% uusiutuvalla energialla vuoden 2021 alusta lähtien. Yritys saavutti panimon hiilineutraaliuden keväällä 2021. Vihreää sähköä on käytetty vuodesta 2015, juomien valmistamisessa ei käytetä fossiilisia polttoaineita ja yhteistyökumppani Keravan Energia luopui turpeen käytöstä vuoden 2021 alusta. Yritykselle ilmastopäästöjen vähentäminen on tärkeä prioriteetti kaikessa tekemisessä.

”Olemme sitoutuneet ilmastonmuutoksen torjuntaan ja tieteeseen perustuviin ilmastotavoitteisiin. Together Towards ZERO -ohjelman mukaiset tavoitteet uusiutuvista energialähteistä saavutamme 9 vuotta etuajassa. On mahtavaa päästä mukaan tekemään myös yhdessä jääkiekon ympärille yhä vastuullisempia tekoja.”

 


 

OSA 5: Sylva Ry

”Me olemme tehneet yhteistyötä HIFK:n kanssa jo useamman vuoden. Yhdessä teemme hyvää  ja mahdollistamme mm. elämyksiä otteluiden ja tapahtumien kautta syöpään sairastuneille lapsille, nuorille, nuorille aikuisille ja heidän läheisilleen. Yhteistyöllä ja varainhankinnallisilla kampanjoilla olemme saaneet lisättyä tietoisuutta Sylvan työstä. Jokainen lahjoitus mahdollistaa perheille tarjottavaa tukea.”

Suomessa vuosittain sairastuu syöpään noin 150 lasta ja nuorta sekä nuoria aikuisia noin 700. Sylva ry on syöpään sairastuneiden lasten, nuorten ja nuorten aikuisten valtakunnallinen yhdistys. Yhdistys tarjoaa tietoa ja tukea sairastuneille ja läheisille, että hyvä arki mahdollistuu syövästä huolimatta. Sylva toimii kanssakulkijana, ettei kenenkään tarvitse selviytyä yksin.

”Meille on mahtavaa päästä jatkamaan yhteistyötä ensi kaudellakin. On tärkeää, että meillä on sitoutuneita kumppaneita. HIFK on esimerkillinen kumppani ja olemme innolla kehittämässä  yhteistyölle uusia avauksia. Viime kaudella hienoin juttu oli Raviliigan HIFK-hevosen Massin kautta saatu lahjoitus yhdistyksellemme. Lahjoituksen avulla tarjoamme sairastuneille ja läheisille ammatillista- sekä vertaistukea, että hyvä elämä olisi mahdollista jokaiselle vakavasta sairaudesta huolimatta. Yhdessä ja yhteistyöllä voimme tehdä ihmeitä. Kiitos HIFK.”

 


 

OSA 6: Kuljetusrinki Oy

”Yhteistyö, ja ennen kaikkea kumppanuus HIFK:n kanssa on jatkunut jo useita vuosia. Yhteistyö HIFK:n kanssa on luontevaa, sillä sitä ollaan tehty vuosikausia myös Jäähallin kanssa.
Siitä, miten HIFK hoitaa kumppanuus- ja sidosryhmätyötä, on esimerkillinen ja siitä olisi monella yhteisöllä ja yrityksellä valtavasti opittavaa. Näitä kohtaamisia odotetaan ensi kaudellakin. Yksin täällä ei kukaan menesty!”, kertoo Kuljetusrinki Oy myyntijohtaja Tommi Aro.

Kuljetusrinki on vuonna 1989 perustettu, ympäristöhuoltopalveluita tarjoava suomalainen perheyritys, joka panostaa kotimaisuuteen sekä rehelliseen ja läpinäkyvään palveluun sekä pyrkii olemaan suunnannäyttäjä ympäristöhuoltoalalla vastuullisuudellaan sekä ympäristöystävällisillä valinnoillaan jokapäiväisissä toimissaan.

”Vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys ovat tärkeitä seikkoja jokapäiväisissä tekemisissämme. Voidaankin sanoa, että myös Nordikselta syntyvät jätemateriaalit ovat ympäristön kuormittumisen kannalta parhaissa mahdollisissa käsissä, kun ne kuljetetaan ja käsitellään Kuljetusringin toimesta.”


 

OSA 7: Pinnoitustekniikka

Pinnoitustekniikka toimitusjohtaja Tommi Kemppi on seurannut ilolla joukkueen rakentamista. ”Vaikka aika on haastava, on tehty hyvää työtä. Odotan innolla mitä seuralegenda Ville Peltonen saa aikaan. Kaikkihan me odotetaan pitkäjänteistä menestymistä seurana. Myös me, kun ollaan oltu muutama vuosi IFK:n mukana”.

Pinnoitus-Tekniikka toteuttaa lattiapinnoituksia teollisuuteen, julkisiin tiloihin ja kaupan alalle – lähes kaikkiin mahdollisiin kohteisiin löytyy toimiva ja laadukas ratkaisu. Yritys on toiminut yli 45 vuotta ja myös Pinnoitustekniikka tekee pitkäjänteistä työtä ja yhdessä asiakkaiden kanssa luotettuna kumppanina.

”Meille on ollut ilo nähdä kuinka paljon yhteistyökumppaneita on mukana IFK:n toiminnassa. Toivon vilpittömästi että toiminnassa mukana olevat yritykset tutustuvat siihen mitä palveluita muilla kumppaneilla on tarjota, puolin ja toisin. Uusittu Partners-sivusto on hyvä tapa katsoa ketä mukana on ja mitä palveluita on saatavilla. Mekin ollaan tehty vaikka VRJ:n kanssa yhteisiä projekteja menestyksellisesti, myös täällä Nordiksella. Ihmisten lisäksi kyllä varmaan eniten kaipaan sitä, että kuulen taas Micken kuuluttamana ”kiekko yli laidan, uuden kiekon tarjoaa pinnoitus-tekniikka”. Niin meillä kun jengilläkin kyllä pinta ratkaisee”, nauraa Kemppi.

 


 

OSA 8: FREE

”On upeaa päästä kokemaan hallin tunnelmaa! Ymmärrämme HIFK-yhteisön arvon. Tähän yhteisöön kasvetaan, mutta onneksi mukaan pääsee myös vanhempanakin. Odotamme todella paljon kauden alkua”, kertoo FREE.fi:n toimitusjohtaja Joonas Tuompo.

FREE.fi on itsensä työllistäjän palvelualusta. Olitpa vasta aloittamassa kevyt- tai toiminimiyrittäjyyttä tai jo kokenut tekijä, saat apua muun muassa laskutukseen ja kirjanpitoon liittyviin seikkoihin. Työtä tekevä pääsee keskittymään olennaiseen, FREE.fi:n hoitaessa byrokratiaviidakon.

”Olemme olleet jo muutaman vuoden ajan yhteistyössä HIFK:n kanssa. Tätä kautta saamme vietyä eteenpäin tietoa kevytyrittäjyydestä uusille kohderyhmille. Urheilun ja tapahtumien ympärillä on paljon ihmisiä tekemässä erilaisia töitä, jotka eivät välttämättä edes näy ulospäin. Olemme tyytyväisiä, kun voimme auttaa ihmisiä keskittymään siihen, missä he ovat ammattilaisia, kuten valmentamiseen, kuvaamiseen tai vaikka luennointiin. Mahtavaa olla osa tätä porukkaa.”

 


 

OSA 9: Dayton Oy

”Odotan sitä, että päästään kaikki hallille livenä tapaamaan vanhoja ja uusia tuttuja vaikka kahvikupposen ääreen jännien matsien ympärillä.On ollut hienoa, miten monipuolista yhteistyö on ollut HIFK:in, hallin muun henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa. Mahtavan monipuolisesti sidosryhmät on saatu mukaan meidän tapahtumiin keskellä arjen kiireitäkin”, kertoo Laura Lukinmaa Dayton Oy:n Portfolio Manager.

Dayton Oy tuottaa ratkaisuja päivittäistavarakaupan tarpeisiin, teollisuuteen, Fast Food ja HoReCa -ravintolasektoreihin sekä kuluttajille. HIFK:n mukana Dayton Oy näkyy Jura-brändillä, muun muassa maalivahdin kilvessä sekä tuoteyhteistöissä.

”Meille on ollut tärkeää, että pystytään yhdessä edistämään brändin tunnettuutta. Näkyvyyden lisäksi on rakennettu uusia tapoja, joilla tuotetaan HIFK:n yhteisölle mielenkiintoista sisältöä. Monipuolisuus on ollut meillä tämän yhteistyön vahvuus. Etuna tietenkin, että ollaan HIFK:n yritysyhteistyöverkosto HIFK Partnersin kautta saatu tutustuttua muihinkin toimijoihin ja sitä kautta laajennettua meidän bisnestä.”